Prosper Mérimée | Page 7

runosikermiens? johdosta. N?iss? ilmaantuvaa tunnetta, l?mp??, luonnollisuutta ja intohimoa oli Globe heti kohta valmis pitkiss? kirjoituksissa huomauttamaan, mutta sen samoin kuin hurjimpienkin romanttikojen t?ytyi my?nt??, ett? draama ja romaani oikeastaan olivat nykyajan runomuotoja ja ett? heid?n n?ill? aloilla ei ollut onnistunut mit??n uutta luoda. Muukalaisiin kyll? voitiin viitata, mutta omat miehet eiv?t vain n?ytt?neet uskaltavan k?yd? t?m?n klassillisuuden vahvimman linnoituksen kimppuun, linnanvartijoilla kun n?et, paitse taitoa ja kokemusta, oli turvanaan traditsioonein vankka rintasuojus.
Saksalaisilla oli n?ytelm?n alalla jo Schiller, Goethe, H. v. Kleist ja Z. Werner, englantilaisilla Byron ja Shelley, itaalialaisilla Manzoni[27] ja Niccolini, mutta ranskalaisilla romanttikoilla ei ket??n. Tosin oli jo Didérot runousopissaan (Poétique du drame) uneksinut jonkunlaista uutta n?ytelm?lajia lausuessaan, ett? "noiden molempain ??rimm?isyyksien v?lille, joista toinen koettaa saattaa meit? itkem??n, toinen nauramaan, on jonkunlaiseksi v?litykseksi luotava uusi n?ytelm?laji, joka ei koeta itkett?? eik? naurattaa, vaan joka antaa meille todenmukaisen kuvan el?m?st?mme pysytteleim?ll? yht? kaukana molemmista ??rimm?isyyksist?". Tahto oli siis oikea ja hyv?, mutta kyky? toteuttaa periaatettaan ei h?nell? ollut. H?nen tragédie bourgeoisensa -- Le fils naturel, Le père de famille etc. -- oli kovin laihaa ja pehme?? laatua.
L?hemm?ksi romanttikoja oli n?ytelm?taiteen periaatteita m??ritelless??n jo tullut Sébastian Mercier, joka selitti, ett? "koska teaatteri luonteeltaan on valetta, niin pit?? sit? koettaa saada niin uskottavaksi ja todenmukaiseksi kuin mahdollista"; ja koska n?ytelm?taiteen h?nen mielest??n pit?? antaa "laajaper?inen ja todenmukainen kuva ihmiskunnasta", niin pit?? sen etup??ss? esitt?? nykyajan ihmisi? ja el?m??.[28] Periaatteittensa k?yt?nt??npanossa oli sent??n Mercierkin aivan saamaton. Hiukan tuotteliaampi ja huomattavampi h?nt? oli kreivi Gain-Montaignac, joka v. 1820 julkaisi kokoelman n?ytelmi? varustaen teoksensa esipuheella, miss? puolusti ylemp?n? huomautettua n?ytelm?kirjallista uudistusta.[29]
Pieni? edelt?vi? yrityksi? teaatterin uudistamiseksi oli siis tehty, mutta ilman toivottua menestyst?. Joko ei aika viel? ollut kypsynyt taikka oli vika tuotteissa. Pian t?ytyi kuitenkin jonkun ottaa ratkaiseva askel, sen tunsivat kaikki. Mutta kuka oli t?m? uskalias oleva?

III.
H?nen nimens? oli Prosper Mérimée.
Klassikkojen ja romanttikojen v?lisiin periaatteellisiin riitakysymyksiin ei h?n ainakaan julkisuudessa ollut sekautunut. Eik? h?n ole sit? tehnyt koskaan j?lest?k??n p?in. H?nen mielest??n oli etev? kirjallinen tuote uudistavaan suuntaan paljoa p?tev?mpi todistus t?m?n suunnan kelvollisuudesta kuin kaikki nuo pitk?t programmi-v?ittelyt yhteens?. Jos h?n ylip??ns? oli muodostanut itselleen varsinaista mietitty? k?sitett? noista riidanalaisista nimityksist?, niin oli h?n niiden suhteen arvatenkin samaa mielipidett? kuin Globen miehet, nimitt?in ett? taideluomassa paikallisv?rityst? (couleur locale) ja todenn?k?isyytt? t?ytyy olla sek? ett? n?ytelm?? sommitellessa kernaasti voi hylj?t? ajan ja paikan yht?jaksoisuuden toiminnan yhten?isyyden hyv?ksi. Eik? Mériméell? varmaankaan olisi ollut kovin paljoa muistuttamista sit? mielipidett? vastaan, joka Goethell? oli t?m?n kuuluisan kirjallisen sodank?ynnin suhteen. "Es ist alles gut und gleich -- sanoo h?n -- Classisches wie Romantisches, es kommt nur darauf an, dass man sich dieser Formen mit Verstand zu bedienen und darin vortrefflich zu sein verm?ge. So kann man auch in beiden absurd sein und dann taugt das eine so wenig wie das andere".[30]
Kirjallisen kaunoaistinsa oli Mérimée muodostanut kotoa saadun opetuksen ja monipuolisten lukujensa perustuksella. Shakespeare, Goethe, Scott, Lope de Vega ja Byron olivat varsinkin h?nen lempikirjailijoitaan ja n?iden vaikutusta huomaakin h?nen varhaisemmissa tuotteissaan. Historiallisen romaanin ja draaman suhteen on h?n n?et tavallaan omaksunut Scottin ja Goethen mielipiteet semmoisina kuin ne k?yt?nt??n pantuna ilmestyv?t esim. Waverley-novelleissa ja Goetz v. Berlichingen'iss?. Ep?ilem?tt? tunsikin Mérimée samoin kuin Vitetkin n?m? teokset jo ensimm?isi? tuotteitaan valmistellessa. Scott oli nimitt?in ?kki? joutunut muotikirjailijaksi ja Goethe? olivat useat aikakauskirjat, varsinkin Globe-lehti, pitkiss? ja ylisteleviss? kirjoituksissa k?sitelleet. Sit? paitse ilmestyi juuri niin? vuosina etev?t k??nn?kset h?nen draamallisista teoksistaan,[31] niin ett? Mérimée aivan hyvin niidenkin kautta voi tulla Goethen historiallisen esitystavan vaikutuksen alaiseksi.
Goethe, jolle t?m? kunnioitus "nuoren Ranskan" puolelta oli eritt?in mieluinen,[32] n?kyy muuten olleen kovinkin itsetietoinen niist? ansioista, joita h?nell? mahdollisesti oli Ranskan romanttisen liikkeen suhteen ylip??ns? ja sen historiallisiin n?ytelmiin n?hden eritt?in. Eckermannille sanoo h?n n?et kerran suoraan: "Der Keim der historischen Stücke, die bei den Franzosen jetzt etwas Neues sind, findet sich schon seit einem halben Jahrhundert in meinem Goetz".[33] Ep?ilem?tt? tarkoittaa Goethe t?ll? enemm?n Louis Vitet'?, kuin Mériméet?, sill? j?lkim?ist? piti h?n aina omatakeisena ja voimakkaana kykyn?, joka kulki omia teit??n. Saksalainen kirjallisuushistorioitsija Süpfle koettaa kyll? ulottaa Goethen sanat Mériméen esikoiseenkin Théatre de Clara Gazul'iin,[34] joka ilmestyi Pariisissa kev??ll? 1825 A. Sautelet'n kustannuksella. Mahdollista onkin ett? "siemen" on sielt?p?in saatu. Mutta omatakeisen ja itsen?isen sis?llyksen ja muodon on se Mériméen k?siss? saanut, se t?ytyy jokaisen my?nt??, joka n?it? teoksia ottaa toisiinsa verratakseen. Samaa todistavat my?skin Goethen omat sanat. Kun Eckermann kysyy h?nen ajatustaan Béranger'sta ja Mériméest?, sanoo h?n: "Das sind grosse Talente, die ein Fundament in sich selber haben und sich von der Gesinnttngsweise des Tages frei erhalten". Ja "Théatre de Clara Gazul'ista", antaa h?n eritt?in mit? kauneimman tunnustuksen: "Allein in Deutschland soll einer es wol bleiben lassen, so jung wie Mérimée, etwas so Reifes hervorzubringen als er in den Stücken seiner 'Kara Gazul' gethan".[35]
Béranger ja Mérimée n?ytt?v?t nuorista romanttikoista enin Goethe? huvittaneen. Kun Ampère, joka oli Globessa julkaissut etevi? arvosteluja Goethest? ja h?nen teoksistaan, v. 1827 k?vi runoilija-ruhtinaan luona Weimarissa, oli