Postikonttorissa | Page 5

--
POSTINHOITAJA. Ja kuinka paljon rahaa se sisältää?
VAIMO. Niin, tuota, en tiedä varmaan olisiko siinä nyt 5 tai 10
markkaa; sillä Liisa kirjoitti -- se on nimittäin Liisa Laamaselta, tuo
ravintolan entinen steeterska, jos hänet tunsitte, ja joka nyt on Pietarissa
palveluksessa erään herran luona, joka kuuluu olevan kolmas mies
keisarista. Niin, Liisa kirjoitti että ensi kerralla lähettää hän vaan
pienemmän summan, sillä kurssin ovat hupsut panneet niin huonoksi,
ettei rahaa saa kiskomallakaan. Mutta jos siinä on enemmänkin, niin

sama se, kyllä minä nekin korjaan, jos vaan --
POSTINHOITAJA. No, osaatko sinä kirjoittaa?
VAIMO. Kirjoittaa? Ei, hyvä herra postimestari, ei se tämmöiseltä
vanhalta ihmiseltä enää tahdo luistaa. Opetettiinhan sitä minullekin
ennen maailmassa, ja osasinhan minä kerran nimeänikin töhrätä, mutta
siitä on jo niin monta vuotta, ettei -- --
POSTINHOITAJA. Niin no, siinä tapauksessa sinun täytyy hankkia
tänne joku henkilö, joka kuittaa sinun puolestasi; muuten sinä et tuota
kirjettä voi saada.
VAIMO. Voi, voi, mistä minä nyt semmoisen osaan löytää? Olkaa
hyvä, herra postimestari, minä rukoilen nöyrimmästi, olkaa hyvä ja
kirjoittakaa minun edestäni!
POSTINHOITAJA. En minä sitä saa tehdä, laki sen kieltää.
VAIMO. Vai niin! Vai laki kieltää! (Kääntyy kirjuriin) Mutta eikös
tämä teidän kisällinne voisi?
KIRJURI. Kisälli! Hanki paikalla kirjoittajamies, äläkä puhu
tuhmuuksia!
VAIMO. Suokaa anteeksi! Kyllähän minä mielelläni hankkisin, mutta
kun en tunne koko kaupungissa muita kuin ruununvoudin Kalle-rengin,
joka istuu vankilassa vekselin väärentämisestä... No, tuopa oli ikävätä!
Mitäs nyt on tehtävänä! Kuulkaapas, onko tuo kirjoittaminen sitten niin
tarpeellinen? Eikö -- --?
POSTINHOITAJA. Johan sinä kuulit, ett'et sitä ilman kuittia voi saada,
sen räpäkkö!
VAIMO. Jahah, kyllä! No, mikäs tässä muu auttaa sitten. Antakaahan
tänne, niin koetan, muistaisinko vielä, kuinka noita koukeroita
piirustellaan. Mitäs sitä kirjoitetaan?
POSTINHOITAJA. Kirjoita nimes tähän lappuun -- täss' on kynä.

VAIMO. Jahah, kunhan nyt vaan tuota alkua muistaisin, niin kyllähän
sitten loput -- (Kirjoittaa ja mutisee itsekseen) Niin ensin tuo viiva noin
-- sitten tuo noin -- ja a sanoo a -- ärrä -- i -- kas niin --
POSTINHOITAJA. Näytäppäs tänne! Mitä sinä sinne oikeastaan
kirjoitat?
VAIMO. Nimeni, niinkuin herra postimestari --
POSTINHOITAJA. Onko nimesi Maria myöskin?
VAIMO. Onhan se.
POSTINHOITAJA. Maria Evastiina Antikainen?
VAIMO. Eikö mitä; minä olen Maria Minkkinen.
POSTINHOITAJA. Maria Minkkinen?! Oletko hullu? Juurihan sanoit
olevasi Evastiina Antikainen?
VAIMO. E-e -- en suinkaan -- enhän minä sitä ole sanonut --
POSTINHOITAJA. No, miksi sinä sitten tulit sen kirjeen noutamaan?
Onko sinulla mikään oikeus siihen? Onko sulla valtakirja, häh?
VAIMO. Ei -- eihän minulla --
POSTINHOITAJA (jatkaen): Ja tiedätkös, mikä edesvastaus
tuommoisesta on? Jos tekisin oikein, niin hakisin poliisin ja antaisin
viedä sinun putkaan, että siellä saisit miettiä, mitä se on virkamiestä
sillä tapaa --
VAIMO. Voi voi, hyvä herra postimestari, antakaa anteeksi! Se on
Evastiinan syy! Kun hän näki minun tulevan kaupunkiin, huusi hän
perästäni: »Kuuleppas, Mari, sieppaapas samassa pois tuo rahakirje
postista, niin saat kahvikupin ja viinaryypyn, kun tulet takaisin!» -- niin
että enhän minä tiennyt muuta kuin --
POSTINHOITAJA. Pois, tuoss' on ovi! Äläkä näytä naamaasi täällä

vast'edes, muista se, mokoma!
VAIMO. Kyllä, kyllä -- (Mennessään) Jeesus, tuommoista äkäpussia,
joka aivan kuoliaaksi säikäyttää!
POSTINHOITAJA. Katsos, noin hän nyt pilasi tuon kuitin. No,
kaikenlaisia harmia sitä pitää olemankin!
(Juo lasin vettä). Postiljooni (kuorsaa).
POSTINHOITAJA (huutaa täyttä kurkkua): Lundqvist, sinä riivattu
mies! Jos et sinä pysy valveilla, niin minä, niin totta kuin elän, annan
sinulle rangaistusreissun ja kirjoitan posti-tirehtöörille, että sinä olet
suuri juoppo ja että --
POSTILJOONI. E-e-enhän minä. Pidin vaan silmäni kiinni, kun tuo
päivän paiste niin kovasti -- --
(Vasemmanpuolista ovea avataan taas).
POSTINHOITAJA. Minä tulen, minä tulen. (Kirjurille) Menen vähän
tuonne sisään. Jos tarvitaan, niin tulkaa hakemaan!
(Menee).
KIRJURI. Jahah, kyllä minä --. Hyvä että hän meni, niin saan olla
rauhassa, sillä kovin tuntuu nyt mieleni raskaalta. -- Niin, kyllä se nyt
taitaa olla loppu minun ja Helmin välillä, ja eihän se kumma olisikaan,
kun häntä niin pahasti loukkasin. Miksi en voinutkaan paremmin hillitä
itseäni? Sillä jos hän olisikin kihloissa luutnantin kanssa, niin
syytönhän hän on siihen, kun minä en koskaan ole rohjennut puhua
suutani puhtaaksi. Niin, aika pöllö olin, se on vissi! Mutta olemmehan
tuttuja jo lapsuudesta saakka, ja pitäisihän Helmin jokseenkin tietää
minkälaisia tunteita minulla on häntä kohtaan. Saakeli soikoon! Jos
vaan varmaan tietäisin, mitä tuo kirje tuossa sisältää, niin antaisin
mielelläni vaikka koko vuosipalkkani! -- Mutta katsoppas, eikö hän
unhottanut tuonne hansikkaansa? Aivan oikein, hänen se onkin. Ah,
kuinka hieno ja pehmoinen se on! Mikä vieno tuoksu siitä lähtee! Ja

kuinka suloisesti se hänestä muistuttaa! Ja hän, hän siis nyt olisi
minulta ijäksi kadonnut -- tullut toisen omaksi! Ei, se on mahdotonta,
minä en voi sitä ajatellakaan, en, vaikka kuinka koettaisin!
ERÄS POIKA. Antakaa minulle kahdenkymmenen pennin merkkejä
markan edestä.
KIRJURI (omissa ajatuksissaan): En, ennenkuin näen sen omilla
silmilläni, tahi kuulen sen häneltä itseltään, sillä --
POIKA (kovemmin): Tämän edestä 20 pennin merkkejä!
KIRJURI (kuin edellä): Sillä niin kummalliselta, niin kaikin puolin
oudolta tuntuu minusta, että