Pohjavirtoja | Page 4

pohja on niin syv?ll?, ettei katse kykene sinne painumaan.
Eero oli pel?nnyt, ett? is? vihastuisi, mutta suuttumusta ei kuulunut, sanoissa ainoastaan ahdistavaa, selitt?m?t?nt? tuskaa.
-- Silt? se ainakin n?ytt??. -- ?idin ??ni oli v?h?n lauhtunut, mutta soinnahti sittekin niin v?syneen katkeralta. -- Kunhan jaksaisi taas t?m?nkin ajan p??h?n. Ihminen sit? olen min?kin.
Is? oli jo paneutunut vuoteeseen. H?n ei vastannut mit??n. V?h?n ajan per?st? ?iti kuului kiert?v?n lampun sammuksiin. Silloin Eerokin hiipi takaisin tilalleen ja veti peitteen huppuun p??ns? yli. H?nt? puistatti vilu, niin ett? hampaat kalisivat suussa.
Mit? h?n oikeastaan oli kuullut ja mit? h?n nyt tiesi? Senk?, ettei ?iti olisi tahtonut lapsia eik? is? liioin? Niink??
Se is?n ??nen katkeruus, miten se h?neen koski.
Olihan totta, ettei is? koskaan ollut lasten kanssa, eik? kenenk??n mieleen olisi juolahtanut menn? h?nt? hyv?ilem??n tai odottaa itselleen hyv?ily?, mutta sittekin oli vain tullut uskotuksi, ett? kyll? is? pit?? heist? kaikista, kun h?n kerran on is?.
Oliko se sitte erehdys? Vai miksi oli is?n ??ni niin omituinen, aivan kuin joku siell? sis?ll? olisi nyyhkytt?nyt haikean haikeasti.
Ja ent? ?iti? V?symyst??nk? h?n vain tuskaili? Kyll? kai h?n kuitenkin piti lapsistaan -- toisista nimitt?in? Kyll? Eero aina oli tuntenut ettei ?iti h?nest? pit?nyt. Eik?h?n se ihme ollutkaan. Kukapa h?nest? voisi pit??? H?n oli juro ja tuppisuu. Mutta tietysti ?iti piti niist? muista. Kun h?n oli iloisella mielell?, hyv?ili h?n heit? niin herttaisesti. H?n oli toisenlainen kuin is?. H?n osasi n?ytt??, mit? tunsi ja kaikki k?vi niin paljoa iloisemmaksi, silloin kun ?iti oli sellainen.
Mutta h?nen ?skeiset sanansa, mit? ne tarkoittivat? Eiv?th?n ne mit??n selvitt?neet Eerolle, viskasivat h?net vain entist? pahempaan arvelujen ja ajatusten ristiaallokkoon.
Eero makasi silm?t sel?ll??n, kattoon tuijottaen. H?n ei jaksanut ajatella en??. H?n vain tunsi olemassa-olon painavan ??rett?m?n? ja selvitt?m?tt?m?n? taakkana. Ei rakastanut is?, ei ?iti, ei iloinnut kukaan siit?, ett? h?n, Eero, oli olemassa. Ehk? kaikki juuri sent?hden tuntui niin kumman raskaalta.
H?n ummisti v?syneesti silm?ns? kuin voidakseen sulkea ajatuksetkin mielest??n. Mutta sen sijaan sukelsi kuin kiusalla esiin muisto pienest? t?m?n talven tapahtumasta.
H?n k?vi harvoin kyl?ss?, mutta sin? iltana oli tullut mennyksi, kun oli v?h?n asiaakin. Se poika, jonka luona h?n k?v?isi, oli tuollainen hiljainen, hyv? poika, josta kaikki pitiv?t. Eerolla oli niin hauska h?nen luonaan, ett? tuli viipyneeksi kauemmin kuin oli aikonutkaan.
Siell? kodissa tuntui samanlaiselta kuin Elinan luona keitti?ss?. Siell? oli valoisaa ja l?mmint?. Is? istui hyv?n aikaa poikien huoneessa, kertoen kaskuja omilta kouluajoilta, ja sitte tuli ?iti kutsumaan lasten kamariin. Siell? oli pieni tytt?nen, jota oli kylvetett?v? ja sit? katsomaan kokoontui koko perhe.
Heikki, Eeron toveri, juoksi hakemaan huuhdevett?, ja is? itse kaatoi sit? pienokaisen niskaan. Se n?ytti olevan kuin juhlaa heist? kaikista.
Eero seisoi koko ajan oven suussa. H?n tunsi monta kertaa punastuvansa. Kaikki oli h?nelle niin outoa, ettei olisi uskonut, ellei omin silmin olisi n?hnyt.
J?lest?p?in vaivasi t?m? muisto h?nt? kauan. Oli kuin omituinen, hivuttava n?lk? olisi ahdistanut aina kun se vain mieleen johtui.
Ja nyt se taas sukelsi esiin niin l?mpim?n kirkkaana kuin ilkkuen h?nen omaa kohtaloaan.
Eeron k?si tapaili h?t?isesti lakanaa, joka ?kki? ty?nnettiin suuhun. Huoneessa ei senj?lkeen kuulunut henk?yst?k??n, mutta k?delle, joka kovasti puristi suuta tukkivaa lakanaa, putosi polttavan kuuma kyynel.

Pitkin pit?j?? ihailtiin tohtorin talon hauskaa, kodikasta keitti?t? ja sen paistavaa puhtautta; mutta viel? enemm?n ihailtiin tohtorintalon Elinaa.
Elinalla oli oma historiansa. Sekin antoi h?nelle erikoista arvoa. Vaikka oikeastaan asia oli niin p?in, ett? Elina antoi historialle arvoa, sill? historia itsess??n oli hyvinkin tavallinen.
Kun Elina pikku tytt?n? k?vi kansakoulua, asui h?n tohtorin-talon tuparakennuksessa. Er??n? syksyn? Elinan palatessa kouluun oli talossa pieni, kes?ll? syntynyt poika. Se poika oli Eero.
Tohtorinna ja Elinan ?iti sopivat, ett? Elina saisi maksaa vuokransa ja sen s?rpimen, jota h?nelle talosta annettiin, katsomalla lasta silloin kun jouti. N?ilt? ajoin sai Elinan ja Eeron yst?vyys alkunsa.
Kun Elina kev??ll? oli lopettanut koulunsa, tuli h?n seuraavana syksyn? sis?k?ksi tohtorille. Jo h?nen ensimm?inen palvelusvuotensa laski perustuksen h?nen maineelleen, sill? ty?t sujuivat h?nelt? kuin vanhalta ja tottuneelta palvelijalta.
Ei sit? em?nt?? pit?j?ss?, joka ei mielell??n olisi ottanut Elinaa palvelukseensa, jos vain olisi ollut otettavissa. H?n oli niin korea katsellakin ja h?n laulaa liverteli askareita tehdess??n, niin ett? sit? ihan ilokseen kuunteli. Paikat h?n piti puhtaana, otti ajasta vaaria ja ymm?rsi j?rjest?? teht?v?ns?, niin ett? jouti ajallaan joka kohtaan. Sellainen oli Elina.
Salaisesta kateesta ja julkisista houkutuksista huolimatta pysyi Elina paikallaan tohtorin talossa, kunnes tuli tuo polttava Amerikan kuume h?nelle niinkuin muillekin. Terveisi? tuli sukulaisilta ja tuttavilta meren tuolta puolen. Ja joka viestilt? virisi halu entist? kiihke?mm?ksi. Viimein tehtiin sopimukset. ?Tiketti? tuli Amerikasta, ja kun Elinan viides palvelusvuosi p??ttyi, heitti h?n hyv?stit.
L?hd?n hetken? pyrkiv?t kyyneleet tulemaan, mutta Elina keikautti tapansa mukaan niskaansa, pisti itkun asemasta nauruksi ja vakuutti pian palaavansa. Eip?h?n h?n tuonne aikonut ij?ksi j??d?. Halutti vain k?yd? katsomassa, mink?laista el?m? oli siell? p?in maailmaa.
Elina piti sanansa. Muutaman vuoden per?st? h?n yht'?kki? ilmestyi tohtorin talon keitti??n. Tohtorinna sattui seisomaan keitti?ss? selk? oveen p?in. Elina karkasi kiinni h?neen, py?r?ytti kerran ymp?ri lattian ja kertoi terveisi? Amerikasta. Sitte h?n syleili lapsia.
-- ?Herranen aika, t?m?k? se on minun oma