Pohjavirtoja | Page 8

sellaista kaihokasta
ikävöimistä, kuin kaikki, mikä oli kaunista ja runollista.
-- Hyvästi nyt, nyökkäsi Elina samassa ovelta ja seuraavassa
silmänräpäyksessä Eero kuuli hänen hameenhelmojensa hulmahtelevan
portaissa.
Nyt ei enää sopinut jäädä tänne yksin ajatuksineen! Eero nykäisi hiukan
hermostuneesti puhdasta kaulustaan, vilkaisi ohimennen Oskarin peiliin
ja pyyhkäisi otsalle valuneen tukan pois silmiltä. Sitte meni hän
etsimään omaistensa seuraa.
Vasta illalla palasivat Eeron ajatukset Elinan viime sanoihin ja siihen
erikoiseen merkitykseen, mikä tällä päivällä oli häneen nähden.
Hän oli silloin jo yhdessä Oskarin ja Astridin kanssa pelkäämällään
huvimatkalla.
Matkan alkuaiheena olivat eräässä lähiseudun pitäjässä vietettävät

nuoriso-juhlat. Muutamat Oskarin helsinkiläisistä naistuttavista olivat
innokkaasti kutsuneet häntä tulemaan sinne ja kun Astridinkin teki
mieli, oli matka tullut päätetyksi. Varhain seuraavana aamuna oli oltava
parin penikulman päässä olevalla laivalaiturilla, sentähden oli ollut
lähdettävä jo iltaa ennen.
Kun nuoret saapuivat laivalaiturin läheisyydessä olevaan majataloon,
oli se jo täynnä. Astrid sai kuitenkin yhteisen huoneen muutamien
vieraiden naisten kanssa; nuoret herrat passitettiin luhtiin.
Täällä ilmavassa suvisuojassa, jonne joka tuulen henkäys lehautti
vastapuhjenneen koivumetsän tuoretta tuoksua, sai Oskar kohta unen
päästä kiinni, mutta Eero makasi kauan silmät selkosen selällään
eteensä tuijottaen.
Ensimmäinen ratkaiseva voitto, joka nyt oli saavutettu, sitä seuraava
uran valitseminen ja monet sen yhteydessä olevat kysymykset tulivat
nyt mieleen. Ja Eero ajatteli niitä raskaan alakuloisena niinkuin hänen
tapansa oli. Mutta sitte luistivat hänen ajatuksensa Elinan antamaan
neuvoon ja siihen ne pysähtyivät.
Oli aivan ihmeellistä, miten usein Elina sanoa sutkautti juuri sellaista,
mikä tavalla tai toisella oli yhteydessä Eeron ajatusten kanssa, ja joka
oli hänelle erityisesti tarpeen juuri siinä mielentilassa, missä hän
milloinkin sattui olemaan. Elina ihan kuin piti varalta joka vastamäen
alla saadakseen lykätä kuormaa kappaleen matkaa ylöspäin siten
auttaakseen niissä monissa vastamäissä, jotka milloin ulkonaisten
olojen, milloin Eeron omien mielialojen nostattamina nousivat hänen
eteensä.
Jos ei Elina ennättänyt enempää, sanoa tokaisi hän jotain
iloisenmakuista, jolla antoi kuormalle aika lykkäyksen ylöspäin.
Näin oli tänäänkin käynyt. Tämä matka oli Eeroa peloittanut aivan
erityisesti siksi, että hän tiesi sen kuluessa joutuvansa tekemisiin
nuorten tyttöjen kanssa.
Hän oli jo Helsingissä nähnyt noita Oskarin tuttavia, nauravia, tirskuvia

tyttöjä, joilla oli pää kallellaan milloin millekin puolelle ja hunajata
huulilla sen varalle, joka heidän suosioonsa pääsi, mutta pilkka
kielenkärjessä tyhmälle ja kömpelölle.
»Tyttö», seura-elämän iloinen, suosiota pyydystelevä ja suosiotaan tai
epäsuosiotaan jakeleva tyttö oli näihin aikoihin peloittavana seisonut
Eeron tiellä. Ja pitipäs Elinan juuri silloin tulla puhumaan tytöistä.
-- Hyvät tytöt tykkäävät hiljaisista ja viisaista pojista, -- miten ne sanat
lykkäsivät ylöspäin ja rohkaisivat.
Eero päätti unohtaa arkuutensa ja painaa Elinan sanat mieleen. Ehkäpä
sitte kaikki kävisi hyvin.
Sen päätöksensä vahvikkeeksi hän nukkui.

Puhkeamassa olevien pihlajien ja tuoksuvien tuomien keskeltä kuului
nuorten iloista naurua. Leikki oli parhaassa käynnissään. »Numeroisilla
oloa», »tulen lainaamista» ja panttileikkejä leikittiin siksi kun jokainen
oli saanut kylläkseen. Silloin ehdoteltiin lepoa ja ehdotus hyväksyttiin
Eeron suureksi iloksi.
Eero oli ollut ahtaalla siitä asti, kun jouduttiin matkan määräpaikkaan,
siihen perheeseen, jonka nuoret olivat Oskarin tuttavia. Siellä oli väkeä
niin että vilisi, vanhempia ja nuorempia, kunnianarvoista joukkoa, jolle
piti heidän vanhuutensa vuoksi olla kohtelias, ja vähemmän arvokasta,
jota piti kunnioittaa heidän nuoruutensa tähden.
Oskar oli hyvillään kuin kala vedessä. Häneltä kävi kaikki kuin
leikinlasku, ja jos hän sattui tekemään tyhmyyden, sovitti hän senkin
sukkelalla sanansutkauksella.
Eerolle sitävastoin oli kaikki työlästä, mutta hän koetti suoriutua niin
miehuullisesti kuin mahdollista. Ja häntä auttoivat sekä Elinan
jäähyväissanat että hänen oma pelkonsa herättää huomiota.
Kun leikki lehtimajassa päätettiin lopettaa, aikoi Eero pujahtaa pois

seurasta, mutta juuri kun hän nousi lähteäkseen, ilmestyi talon isäntä
hymyilevänä lehtimajan ovelle.
-- Uusia vieraita -- ilmoitti hän iloisesti, vetäytyen syrjään antaakseen
vieraalle tilaa.
-- Tervetuloa, tervetuloa -- sepä hauskaa -- kovin ystävällistä -- kaikui
kuorossa.
Tyytymättömänä painautui Eero takaisin paikalleen, eikä hänen
mielensä vaiennut siitä, että tulokas oh vieras, nuori neiti. Hän huokasi
ja ajatteli sitä suurta, hiljaista metsää, jonne mieli teki. Mutta kun asia
ei ollut autettavissa, täytyi koettaa olla sellainen kuin toisetkin.
Koettaessaan tätä, teki Eero huomioitaan ja tehtyään niitä hetken aikaa,
haihtui hänen mielipahansa. Hänen tuli hyvä olla. Uusi tulokas oli
luonnollinen ja yksinkertainen. Eero ei häntä enää »tytöksi»
muistanutkaan. Ja sitte oli hänen äänensä niin pehmeä ja soinnukas että
Eero aivan unohtui kuuntelemaan sitä, tietämättä oikeastaan, mitä neiti
sanoi.
Sen Eero kuitenkin ymmärsi, että hän oli tullut sanomaan hyvästi. Täti
oli saanut kirjeen, jonka johdosta heidän heti täytyi lähteä.
Neiti täteineen asui nähtävästi jossain läheisyydessä, tämän talon
omistajalle kuuluvassa talossa. Isäntä valitteli vierasten pikaista
poislähtöä, ja muut perheen jäsenet säestivät tavanmukaisilla
kohteliaisuuksilla.
Eero tuli siihen päätökseen, että neiti oli ujo. Näytti siltä kuin nuo
kohteliaisuudet olisivat häntä vaivanneet. Hän ei tuntunut vapaalta.
Kohta kun kahvit oli juotu, teki hän lähtöä. Ehdotettiin yhteistä kävelyä,
jottei vieraan tarvitseisi lähteä yksin.
-- Tai saatamme soutaa, ehdotti eräs talon herroista.
Mutta samassa ilmestyi joukko kylän nuoria neitejä ja herroja

lehtimajan ovelle. He tulivat neuvottelemaan seuraavana päivänä
alkavasta juhlasta. Sentähden ei saattamisesta voinut olla puhettakaan.
-- Ehkä minä saan luvan? -- Eero nousi. Hän aivan ihmetteli