otti ajasta vaaria ja ymmärsi
järjestää tehtävänsä, niin että jouti ajallaan joka kohtaan. Sellainen oli
Elina.
Salaisesta kateesta ja julkisista houkutuksista huolimatta pysyi Elina
paikallaan tohtorin talossa, kunnes tuli tuo polttava Amerikan kuume
hänelle niinkuin muillekin. Terveisiä tuli sukulaisilta ja tuttavilta meren
tuolta puolen. Ja joka viestiltä virisi halu entistä kiihkeämmäksi.
Viimein tehtiin sopimukset. »Tiketti» tuli Amerikasta, ja kun Elinan
viides palvelusvuosi päättyi, heitti hän hyvästit.
Lähdön hetkenä pyrkivät kyyneleet tulemaan, mutta Elina keikautti
tapansa mukaan niskaansa, pisti itkun asemasta nauruksi ja vakuutti
pian palaavansa. Eipähän hän tuonne aikonut ijäksi jäädä. Halutti vain
käydä katsomassa, minkälaista elämä oli siellä päin maailmaa.
Elina piti sanansa. Muutaman vuoden perästä hän yht'äkkiä ilmestyi
tohtorin talon keittiöön. Tohtorinna sattui seisomaan keittiössä selkä
oveen päin. Elina karkasi kiinni häneen, pyöräytti kerran ympäri lattian
ja kertoi terveisiä Amerikasta. Sitte hän syleili lapsia.
-- »Herranen aika, tämäkö se on minun oma poikani?» Hän kaapasi
Eeron syliinsä.
Eero karkasi punaiseksi ilosta ja ujoudesta. Elinan lähdettyä ei kukaan
noin ollut syliinsä ottanut.
Tohtorikin tuli omasta huoneestaan katsomaan, mitä nyt oli tapahtunut,
eikä hän päässyt sinne palaamaan niin pian kuin tavallisesti. Häntä
pidättivät Elinan iloiset puheet ja rupatukset.
Kun tohtorinna sitte rupesi tiedustelemaan mitä Elina nyt aikoi,
selvisivät asiat pian. Elina jäi taloon entiseen virkaansa arvossa vain
yleten toisten palvelijain valvojaksi ja kaitsijaksi.
Amerikasta palatessaan oli Elina entisen työkykynsä lisäksi tuonut
hiukan amerikkalaista hienostumista, entistä monipuolisempia tietoja,
etenkin omalta alaltaan, ja suuren joukon iloisia juttuja, joista hän
mielellään antoi muillekin osaa.
Siitä, mitä hän itse siellä oli kokenut, ei hän puhunut mitään.
Naimisissa hän oli siellä ollut, niin sanottiin, mutta millaista se
naiminen oli ollut ja mitä hän muuten oli Amerikassa-olostaan pitänyt,
siitä ei kukaan päässyt perille. Sormuksia hän ei ainakaan pitänyt.
Mutta syytä siihen, ei hän selittänyt enemmän kuin muutakaan. Ja jos
joku utelemaan rupesi, osasi hän kohta antaa puheelle toisen suunnan.
Samalla kun tieto Elinan paluusta levisi pitäjälle, saavutti tohtorintalon
keittiö takaisin entisen vetovoimansa. Ensi aikoina, jolloin uteliaisuus
vielä lisäksi oli houkuttelemassa, kävi tulva vallan rasittavaksi. Mutta
uteliaisuuden lakattuakin teki Elinan vetovoima tehtävänsä. Emännät
katselivat ihastuneina, miten ripeästi askareet häneltä sujuivat, samalla
kun iloinen puhe vilkkaasti ja mieltävirkistävästi luisti hänen huuliltaan.
Nuoret tytöt ihailivat Elinan sukkelasanaisuutta ja hänen pulskaa
ulkomuotoaan. Nuoret miehet kävivät mielellään kaloja tai lintuja
kauppaamassa, saadakseen hekin ihailunsa suitsutusta sytyttää
keittiössä. Ja moni heistä ajatteli silloin oman talon etua ja oman
sydämen toiveita. Mutta ajatuksia pitemmälle ei kukaan uskaltanut,
sillä Elina osasi vetää puoleensa, mutta hän osasi myöskin selvittää
jokaiselle, missä raja oli.
Tohtorinna oli ylpeä Elinasta joka suhteessa. Ja hyvillään hän myös oli
siitä, että hänenkin talossaan oli jotain, josta saattoi ylpeillä. Mutta hän
oli muutakin kuin ylpeä. Hän ei ymmärtänyt, miten olisi mahdollista
tulla toimeen ilman Elinaa. Siitä hän monesti puhui -- etenkin Elinalle
itselleen.
Mutta kun Elina oli ollut muutamia vuosia tohtorin perheessä, rupesi
hän puhumaan Helsinkiin lähdöstä. Hän ei tahtonut jäädä
homehtumaan tällaiseen korven kolkkaan. Osasi hän omaa kykyään
arvostella sen verran, että tiesi tulevansa toimeen Helsingissä, ja
hyvinkin. Oli siellä työtä hänenlaiselleen. Palkat olivat siellä
suuremmat ja elämä muutenkin hauskempaa. Siitä syystä hän tahtoi
sinne nyt, kun entiset haavat olivat arpeutuneet ja kun hän uudelleen oli
päässyt elämän alkuun.
Tohtorinnalle tuli hätä. Hän koetti kaikkia mahdollisia keinoja
saadakseen Elinan luopumaan aikeestaan. »Jäähän edes siksi, kunnes
Eerosta tulee ylioppilas», sanoi hän viimein. Ja Elina jäi.
Tohtorinna oli hyvillään, kun edes oli saanut lähdön lykkäytymään.
Hän koetti rauhoittaa itseään sillä, että ehkä se siitä lykkäytyy vieläkin
edemmäksi. Mutta ei hän sitä itsekkään oikein tohtinut uskoa. Hän tiesi,
että Elina kyllä pitää päänsä.
Rajapyykiksi pantu päivä oli nyt tullut. Eero oli viikko takaperin saanut
valkolakkinsa, ja nyt häntä odotettiin kotiin.
Tohtorintalossa oli sekä emännällä että Elinalla ollut kiirettä
varhaisesta aamusta asti.
-- Tuntuu siltä kuin sinä jo aikoisit lähteä ja jättää meidät, sanoi
tohtorinna kesken leipomisen Elinalle. -- Niin sinä olet siistinyt ja
valmistellut.
-- Ei vielä lähdön varalle, vaan suuren juhlan kunniaksi. -- Elina hieroi
taikinaa minkä jaksoi. -- Vielä on kesä jäähyväisiä varten. Ei rouva
hätäile!
-- Hätäillään sitä vähemmästäkin. Minä en ymmärrä, kuka sitte auttaa,
kun sinä -- --
-- Uusi Elina. Ja uudet aina entisiä paremmat sekä palvelijana että
henttuna.
-- Aina sinä leikkiä lasket!
-- Itkullako pitäisi päivää kunnioittaa?
-- Älähän nyt! Kyllä sinä ymmärrät. Mutta juhlapäivä tämä todella on,
-- neljän juhlat, ei vain yhden.
Tohtorinna irroitti esiliinan vyötäisiltään, pudisti jauhot käsistään ja
korjasi hiukan viimeksi valmistamansa piparkakun muotoa. Sitte hän
lähti keittiöstä itse huolehtiakseen muusta, Elinan paistaessa leivät.
Tohtorinna oli hilpeällä mielellä. Kaikki pienimmätkin seikat
vaikuttivat aina häneen. Hän oli niin herkkä. Tänään edisti hänen
iloisuuttaan lasten kotiintulo, kaunis kesäinen ilma ja kodin joka
sopessa ilmenevät, ilahduttavat tulokset Elinan ja hänen ahkerasta
hommailustaan.
Enemmän kuin mikään muu vaikutti siihen kuitenkin se, että pikku Elvi
oli päässyt kolmannelle vuodelleen, ilman että oli odotettava seuraavaa.
Tohtorinna oli tänä kevännä tuntenut elpyvänsä rinnan luonnon kanssa.
Nythän hänkin pääsi elämään, nyt jouti muistamaan,
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.