Pohjan-Piltti | Page 8

sanoma ilahutti Kurkea enemm?n kuin Lappalaisten tuomat lahjat ja h?n k?ski matkalaisille tuoda vahtoavaista olutta, ennen kuin taas l?htisiv?t salomaihinsa palaamaan. Se oli Lyyli, joka suurissa haarikoissa tarjosi vieraille virvoittavaista mallasmehua, ja Lapin vanhus teki tarjoojalle ja tarjoomalle kaiken kunnian, mink? jaksoi, juoden haarikon tyhj?ksi pohjaan asti.
Mutta mik? tuo kiilt?v? kalu oli, jonka h?n kenenk??n huomaamatta p??sti haarikon pohjaan, antaessaan astian tyhj?n? takaisin tarjoojalle? Ja mik? leimaus loisti Lyylin surun-alaisissa silmiss?? -- Se oli lahja, jota ei olisi Lappalaisen k?dest? odotettu, lahja luultavasti neidon h??-pukuun aiottu, -- vahvat hopeiset ritari-vitjat.
-- "Jos joskus tarvitsette hevostanne sy?tt?? Kauraharjun kukkulalla, niin min? Teid?n hyvyytt?nne tahdon palkita, korkea neito!" lausui Lappalainen j??-hyv?isiksi, -- ja pian oli taas koko seura paluu-matkalla.
Mutta juhla-salissa oli ilo taas alkanut ja kesti koko p?iv?n. Ritarit, asemiehet, knaapit ja muut palvelijat tyhjenteliv?t kilvoitellen Laukon olut-tynnyreit?, ja itse is?nt?kin oli paremmalla mielell? kuin moneen aikaan. H?n oli jo kohta toivonsa perille ehtinyt tytt?rens? naimisen asiassa; h?nen koston-himonsa hehkui hekumallisesti ajatellessaan Pohjanmiesten nykyist? eripuraisuutta, josta vanha Lappalainen oli tiennyt jutella, ja viel?p? enemm?n lupasi l?hin tulevaisuus tydytt?? h?nen mielens? tuimuutta. Vanhan p??miehen synk?t kasvot selkeniv?t, kun Lyyli t?ydess? juhla-puvussa astui v?h?ksi aikaa vierasten joukkoon, t?ytt?en kohteliaasti em?nn?n velvollisuudet.
-- "Min? juon Teid?n terveeksenne, korkea neito", lausui Harald ritari, tyhjent?en yhdell? hengehdyksell? sarvellisen olutta. -- "Se on oikein, ett? olette pukeuneet ritarillisiin vitjoihin; sill? mahtavan ritarin morsiamen sopii ritarillisessa pukuimessa k?yd?. Mutta koska Teill? on vitjat ennaltaan, annan min? Teille toisen kannukseni". -- N?in sanoen h?n riisui kannuksen jalastansa.
Lyylin poskip?ihin olivat kaikki ruusut palanneet.
-- "Se on totta", h?n lausui ylev?sti, "vitjain omistaja ansaitsee kyll? kantaa ritarillisen kannuksenkin. T?m?n omistajan puolesta min? Teille, korkea ritari, lahjoitan kiista-kintaan". -- N?in sanoessaan neito p??sti rauta-kiskoilla p??llystetyn kintaan ritarin jalkain juureen.
Sumu hetkeksi lensi Kurjen kasvojen yli, ?k?tess??n hopea-vitjat tytt?rens? kaulassa. Joku h?m?r? muisto oli riehoittanut h?nen mielt?ns?. Mutta kaikki selkeni, kun Harald nauru-suin nosti kintaan, lausuen:
-- "Siin? kiistassa toivon molempien tulevan voitetuiksi. Min? jo olen voitettu kauneuden voimalla".
Ritarin seuraajat, joissa mallas-mehu jo oli tehnyt vaikutuksensa, lis?siv?t n?ihin sanoihin leikillisi? selityksi?ns?, jotka pian ajoivat Lyylin pakoon juhla-salista.
Illan tullessa nousi naittajan ja ylk?miehen v?lill? puhe my?t?j?isist? ja huomen-lahjoista. Kurjen ukosta se ensim?lt??n kovin outoa oli, ett? Harald ensiksi aikoi vied? tytt?ren ilman hinnatta ja viel? p??lliseksi vaati tavaroita morsiamen my?t?. P?in-vastoin oli h?nen nuoruudessansa ollut Suomen miehill? tavallista, ett? kosija maksoi morsiamen sukulaisille kalliin hinnan viet?v?st??n, ellei n?hnyt soveliaammaksi ottaa naistansa v?kisin ja sitten pit?? miekalla puoltansa morsiamen sukua vastaan. Ett? nyt kosija tahtoi my?t?j?isi?, oli ik??nkuin halveksimista, ja v?h?lt? piti, ett'ei koko kauppa olisi rikkunut. Kuitenkin kun vanhukselle seliteltiin, ett? my?t?j?iset, olivat morsiamelle omaksi annettavat eik? ylk?miehelle, ja ett? j?lkim?isen piti samate antaman puolisolleen saman-arvoinen huomenlahja maa-tiluksissa tai muussa omaisuudessa, niin Kurki my?ntyi ja lupasi semmoiset aarteet tuoda, kuin harva Ruotsin ritari viel? oli morsiamensa kanssa saanut my?t?j?isiksi. N?m? aarteet h?n tahtoi nyt kaikkien ritarien l?sn?-ollessa j?tt?? v?vymiehen k?siin ja h?nelt? taas ottaa juhlallisen vakuutuksen huomen-lahjasta. H?n k?ski vierasten viljell? olut-varoja ahkeruudella ja l?hti itse valitsemaan soveliaita kalleuksia niist? aarteista, jotka Laukon kellarissa s?ilytettiin.
Vuoden pisin y? oli jo ruvennut h?m?rt?m??n, ja aikaisin aamu-puolella y?t? piti h??-seuran l?htem?n Laukosta Sastamalaan. Knaapit ja palvelijat valmistelivat herrojensa hevosia juhla-matkan komeutta vasten.
-- "Kuka tuo pitk? ritari on, joka sivutsemme k?vi; se ei ole meik?l?isi?", puhui yksi knaapeista toiselle, heid?n askaroitessaan pihalla hevosten toimissa.
-- "Ritari, eik? meik?l?isi?!" vastasi toinen, "puhutpa toisia! Luuletkos Saksassa k?yv?si, vai miss?? eih?n Suomen miehiss? ole ritareita, ei sukuakaan, ellet ritariksi sano semmoista tervaskantoa, kuin tuo vanha Kurki on. Mutta sin?p? aina loruja latelet".
-- "Sanon kun sanonkin, ett? se ritari oli, koska n?in kulta-kannuksenkin h?nen kantap??ss??n. Ja eik? h?n nyt tuolla toisella puolella pihaa, sininen vy? hartioillaan, valjasta re'en eteen yht?l?ist? kummallista itikkaa, kuin viime y?n? n?'imme, silloin kun nuo linnunkotolaiset, tai mit? lienev?t olleet, k?viv?t -- --?"
-- "Ja kun sin? pelossasi luulit koko sotajoukon mennink?isi? karkaavan p??llemme, ja v?hiss? hengin tulit turmelemaan hyv?? y?-untamme. Sopisihan nytkin sinun juosta t?rke?n tietosi kanssa ritarien kuuluville. Ha, ha, ha! tekisi mieleni n?hd?, kuinka palaisit uudestakastettuna oluella".
Toinen knaappi, jolle n?m? pilkalliset sanat lausuttiin, oli vet?? miekkansa tupesta vastaukseksi, kun samassa juhla-salin ukset ulvoivat ja talon-is?nt?, soihtu k?dess?, astui ulos, k?yden pihan poikki vahvan rautaoven luoksi, joka vei Laukon kellariin. Totki, joka seurasi h?nen j?lki??n, ?r?hti pahasti pihalle tullessa, mutta vaikeni kohta is?nn?n k?skyst?. Totutetun tapansa mukaan se j?i ulkopuolelle ovea vartiaksi, kun Kurki itse kellariin astui.
T?m? Laukon kellari oli alkuansa luonnollinen vuoren-luola, joka pienest? suustaan ulottui syv?lle maan uumeniin. Jo siihen aikaan, kuin ensim?inen siirtelev?inen Lappalainen oli t?lle paikalle laukkunsa laskenut, lausuen, kuten tarina mainitsee: "T?h?n lasken laukkuni; t?m? Laukko olkoon", oli t?m? avara rotko ruvettu kellarina k?ytt?m??n, johon Lappalaiset kes?n aikana laskivat kalan-saaliinsa s?ilytett?v?ksi. Mutta kalliimpia tavaroita oli Matti Kurki tiennyt siihen ko'ota ja vahva rautainen ovi telkeinens? lukkoinensa oli nyt luolan suuhun sovitettu. Jyrk?t portaat veiv?t kohta ovelta alas avaraan keh??n, jonka per?ss? pime? aukko johdatti teihin tietym?tt?miin. Mutta sivu-puolella t?st?