Pohjan-Piltti | Page 6

nimen "Vitjakka" ja ?itins? oli jo silloin ripustanut vahvat hopea-vitjat h?nen kaulaansa ik??nkuin miehuuden merkiksi. Mutta kun lapsi yleni, varttui ja valmistui, syntyi h?nelle toinen nimi yht'ik?isten keskell?, joitten etevin ja voimakkain h?n oli, ja t?t? nime? ruvettiin pian h?nelle yleisesti antamaan. T?m? liika-nimi: "Pohjanpiltti", on yht? vaikea selitt?? kuin moni muukin nimitys maailmassa, mutta jos sen omistaja t?ll? tavoin ik??nkuin verroille asetettiin sen "piltin" kanssa, joka Betlehem'iss? syntyi, se tosin todistaisi, kuinka v?h?n kristin-uskoa viel? oli tunkeunut Pohjan seuduille. Ja niin se kuitenkin n?ytt?? olleen. Se oli kunnia-nimeksi otettu, jonka Vitjakan ?itikin juhlallisessa puheessa mielell??n k?ytti. Mutta ihmiset ymp?rist?ill? ja pian koko Pohjassa laskivat mielell?ns? nimet: "Pohjanpiltti" ja "Pohjan neito" yhteen. Se oli niin luonnollista; molemmat olivat Pohjan kuuluina ja Pohjan tulevaisuuden toivoja.
Mieli-hyv?n loiste, joka oli tyt?n tullessa leimahtanut Vitjakan silmiss?, katosi kohta, kun tervehdys-sanat kuuli. H?n oli jo luullut Lyylin l?htev?n, hyv?sti j?tt?m?tt?. Siit?p? ilo sit? n?hd?. Mutta nyt? -- N?ink? j??-hyv?iset sanottiin Pohjanmaalle ja -- tuttaville?
-- "?l? huoli kytkytt? laittaa?" sanoi vihdoin Vitjakka, -- "hirven em?nt? tulee ritarilliseksi rouvaksi ja hirvi itse ritarilliseksi hirveksi. Mik? sen sitten ollessa on! Pohjan laitumilla ei kasva kelvollista ruohoa niin korkea-arvoiselle itikalle".
Tytt? oli istuutunut lavitsalle. Kauhea t?ristys uhkasi musertaa h?nen j?seni?ns?, ja Pouttulan em?nt? nousi levottomana p?yd?lt?. Mutta Lyyli tointui jo liikutuksestaan, jonka mielens? voimalla tukehdutti, ja lausui levollisella, vaikka hiljaisella ??nell?:
-- "Te'et hirvelleni v??rin, -- ja ehk? hirven em?nn?llekkin. Molemmat pannaan kytkyeen ja molemmille on kytkyt yht? tottumaton. Mutta toista ei vihata miss??n; sill? on maailma vihanta joka maassa ja syyst? on varomista sen rikkovan kytkyens? palatakseen syntym?paikoillensa. Toista taas ajetaan maan-pakolaisuuteen syntym?-kedoiltansa".
-- "Sinuako maan-pakolaisuuteen, Lyyli!" huusi Vitjakka riehahtaen. "Kukapa sinusta on eron pyyt?nyt? Etk?s olisi voinut t?nne j??d?, antaen is?si l?hte?? -- t?m? julma is?, joka tappoi tytt?rens? ?idin, tappoi sinun ?itisi, Lyyli! -- Etk?s olisi t?nne voinut j??d?, t?nne syntym?-taloosi, jota olet t?h?n saakka lapsuudestasi hallinnut? Etk?s olisi voinut, kun tahtonut olisit? sill? et olekkaan muitten tytt?jen tapainen; sin? olet syntynyt k?skem??n ja itse Kurjen ukko on p??sem?tt?miss?, kun sin? jotakin tahdot. Mutta et varmaankaan tahtonut. Voi kaikkien meid?n riemua, jos tahtonut olisit!"
Kauheat tunnot tuimistelivat Lyylin syd?mmess?. Vaaleana, kalman-n?k?isen? h?n istui kuin j??tynyt, ja syd?mmens? oli pakahtua ahdistuksesta. H?n oli nyt ensi kerran suorilla sanoilla kuullut ?itins? surmallista loppua mainittavan, ja muistaessaan himmeit? huhuja, joita ei t?h?n asti ollut ymm?rt?nyt, h?n ei en?? voinut ep?ill?, ett? t?ss? joku hirve? per? oli salattuna. ?ite?, ?ite? -- kuinka paljon h?n oli sit? nime? n?in? viimeisin? aikoina kaivannut mainitaksensa! Nyt vasta, kun syntym?maasta oli l?hteminen, h?n oikein oli tuntenut ?idillist? hellyytt?, ?idillist? neuvoa tarvitsevansa. Ja nyt h?n kuuli kauhulla, mitenk? t?m? h?nen kaivattavansa oli p?iv?ns? lopettanut. Kaipaus oli muuttunut polttavaksi tuleksi. Maailma oli k?ynyt autiommaksi kuin Lapin lumiset aukeat. Tytt? oli vieraantunut ainoastakin turvastansa, mik? h?nell? j?lill? oli ollut, -- vieraantunut omasta is?st?ns?, -- murhaajasta.
Mutta kuka se oli, joka neidon kylm?n-hikist? otsaa l?mpim?ll? k?dell? pyhkeili? -- jonka rintaa vasten neito vaipui, sulaen kyynele-virtoihin?
Se oli Vitjakka Pouttu, "Pohjan-piltti". -- -- Syd?mmen polttaviin haavoihin vuoti lievitt?v?inen voide vuotamistaan. Se oli lemmen sulo, joka toi ruusut takaisin poskip?ihin.
Lyyli taas nousi; mutta kuinka muuttuneena! H?nen uljas uskalluksensa, joka ei tarvinnut muihin turvata, oli nyt taittunut, notkistunut. H?n oli sortuneena kovan onnen alle, mutta samassa l?yt?nyt ket? vastaan nojata. H?n oli vaimo nyt, toisen turviin pakeneva, heikko, n?yr? ja taipuvainen.
-- "Mit? mun pit?? tekem?n?" oli h?nen ensim?inen kysymyksens?.
-- "J?? minulle", vastasi Vitjakka; "t?m? k?si sinua holhoo ja puolustaa". -- Nuorukaisen silm?t v?lkkyiv?t miehuuden voimasta. H?n tunsi k?sivartensa v?kev?mmiksi kuin milloinkaan ennen.
Mutta vanha Pouttu pudisteli p??t?ns?. -- "Saammehan menn? kuulustamaan, mit? Matti Kurjella on siihen sanomista. Min? en hyv?? vastausta odota. Ja jos niin on, niin tyt?r seuraa is??ns?. Ota se sitten, Pohjan-piltti, mill? keinoin voit. Mutta varkain emme sit? t??ll? pid?".
Se oli sana, johon ei kenenk??n k?ynyt vastaan sanoa. Illan tullessa oli Lyyli taas kodissansa, ja seuraavana aamuna k?vi vanha Pouttu poikansa kanssa Kurjen talossa, pyyt?m?ss? neitoa miehel??n. Vanha p??mies vastasi pilkalla ja ylenkatseella. H?nen ei sopinut muka naittaa tyt?rt?ns? alamaistensa pariin, mutta lupasi kuitenkin heid?n mieliins? toimittaa niin, ett? Lyyli vasta, jonkun mahtavan ritarin rouvana, palaisi Pohjanmaalle, hallitsemaan ja vallitsemaan perint?-oikeutensa nojassa.
Vanha Pouttu levollisesti muistutti, ett? vanhuus oli tehnyt entisen toverin p??n heikoksi, jott'ei en?? osannut eroittaa mennytt? tulevaisesta, eik? mieli-kuviansa olevaisista oloista. Ritarillisen herruuden olisi muka huono menestys Pohjanmaalla, jos kohta Lyylinkin k?dell? se valta k?ytett?isiin. Mutta Pohjan miehet eiv?t olleet muka unohtaneet, mill? lailla heid?n is?ns? olivat naisia kosineet. Ja mit? silloin tapahtuisi Kurjen ukolle ja h?nen ritareillensa, sen h?n saisi lukea omaksi syykseen.
-- "Kaitse tyystin tyt?rt?si!" huusi Vitjakka, ratsunsa selk??n hyp?tess??n; "jos rauta-paitasikin alle sen k?tkisit, min? sen sielt?kin l?yd?n. Pysy valveilla vuoden pisimp?n? y?n?".
Sininen silkki-vy? viittasi luhdin akkunasta j??-hyv?iset pois-menij?lle. H?n ajoi ratsunsa siit? alitse, ja vy? laskeutui alas h?nen olkap?illeen. Sanaa virkkamatta ajoivat Pouttulaiset kotiansa.

Vuoden pisin y?.
Joulun l?hetess? astuskeli Matti Kurki levottomilla askeleilla juhla-salinsa permannoilla Laukon kartanossa. H?nen silm?ns? olivat