Piru | Page 3

Juho Kujala
Kipuvuoreen, jonka
luultiin olevan kaukana Kemijoen rannalla, jossa oli yhdeksän syltä
syvä reikä, sinne manasivat noidat kivut, jossa kuoleman kolme tytärtä,
Tuonetar, Kivutar ja Äkäätär ottivat ne vastaan. Nytkin vielä löytyy
joissakin salon perukoilla vanhoja ihmisiä, jotka loihtivat tauteja
kaikellaisilla tempuilla. Hammassärky esim. voi mennä, kun se, jonka
hampaita särki, otti tikun laudasta, jolla kuolleen ruumis oli maannut,
kaivoi sillä särkevää hammasta, ja sitte meni metsään, lävisti
tuoreeseen puuhun läven ja pisti sinne tikun. Senjälkeen hammassärky
ei enää sitä ihmistä vaivannut, mutta se puu kuivi. Noitien ylijohtaja oli
Louhi, Pohjolan akka harvahammas, jolla oli tyttäriä Aina ja Kyllikki.
Kristinusko joka 12:nnella vuosisadalla tuotiin tulella ja miekalla
maahamme, ei poistanut noituutta, päinvastoin. Perkele muodostui
olennoksi, jolla oli sarvet päässä ja yläruumis ihmisen, ja alaruumis
hevosen. Sitäpaitsi se voi esiintyä eri muodoissa, kuten suden, koiran,
kissan j. n. e. ja tuli se uskovaista kiusaamaan. Painajaistakin luultiin
piruksi, joka herran valittuja kiusasi. Perkeleen työksi arveltiin kaikki
tapaturmat, jotka kohtasivat ihmisiä tai eläimiä ja kirkko piti tätä uskoa
yllä. Papit selittivät, että ihmiset voivat tehdä liiton pirun kanssa ja
saivat erinomaisen voiman tehdä kaikellaista pahaa, tappaa
vihamiehiään ja niiden elukoita, kulkea olkilyhteinä, ratsastaa luudilla j.
n. e. Taikausko meni niin pitkälle, että tuhansittain ihmistä poltettiin
muka noitina, sellaisestakin syystä, että olivat luonnollisten aineiden
avulla parantaneet lähimmäisiään -- se oli muka todistus, että ihminen
oli liitossa perkeleen kanssa. Silloin tarjoutui monelle matalamieliselle
ihmiselle tilaisuus päästä jostakin vihaamastaan ihmisestä. Kun meni ja

valehteli papille, että kyseessäoleva ihminen harjoitti noituutta, ja
puheensa vahvistukseksi kertoi jonkun mielikuvituksen luoman tai
tekaistun hirveän jutun, niin heti olivat viranomaiset kimpussa ja --
onneton poltettiin elävänä, kun ensin oli kamalasti kiduttamalla saatu
hänet "tunnustamaan".
Vieläkään ei ole taikausko maastamme hävinnyt. Tapaa vielä niitäkin,
jotka uskovat, että helvettiin joutuneiden kuolleiden henget
rauhattomina kulkevat ylhäällä, tai kulkee kuollut hakemassa jotakin
vaatekappaletta, t. m. s. joka oli unohdettu panna mukaan hautaan,
toiset käyvät valittamassa, että hautansa oli jäänyt siunaamatta j. n. e.
Pirun luultiin myös tekevän pahojaan ja suojellakseen itseään siltä,
vedettiin jouluaattoiltana seuraavan tapainen merkki X kaikkien ovien
päälle valkoliidulla. Sen teki perheen isä kun oli saunasta palannut ja
"Saunaryypyn" ottanut. Paljon on myös kertomuksia siitä, miten piru
kylvetti saunoissa ihmistä kuoliaaksi ja pani nahan orrelle kuivamaan.
Uskottiin, että piru vaihtoi lehtolapsia ja vasta 15 vuotiaana papin
pakotuksesta vaihtoi takaisin. Tällöin kertoi lapsi, minkämoista oli ollut
pirun asunnossa. Oli erikoisia päiviä, jotka olivat pahoja, esim.
kuukauden ensimäinen tiistai oli "kuivatiistai" jolloin kaikki kuivaa ja
elolliset olennot kuolevat, esim. syöpäläiset huoneista kuolevat, jos
"kuivatiistaina" tehdyllä luudalla lakasee. Vapunpäivänä veistettyjä
lastuja ei saanut viedä navettaan, siitä tuli lehmien jalat kipeäksi.
Pirun asunto on helvetti, joka kehittyi tuonelasta. Siitä sisältää
uskonnollinen kirjallisuus kylliksi kamalia kuvauksia.
Muinaissuomalaisten jumala oli *Jum*, jonka asunto oli taivas. Kun
vanhoja yleensä kunnioitettiin, kutsuttiin jumalaa *Ukoksi*, jolla oli
vaimo *Akka*, jonka vakasta mehiläinen kantoi mettä. Aurinko, kuu ja
tähdet olivat eri jumalia, joilla oli nuoria, kauniita poikia ja tyttäriä:
*Päivätär*, auringon tytär, *Kuutar*, kuun tytär, *Tähdetär*, tähden
tytär. Auringon poika oli *Panu*, tulenhenki. *Luonnottaret* olivat
luonnon kolme tytärtä, jotka synnyttivät raudan. Ilman tytär, *Ilmatar*
oli avullisena maailman luomisessa, mutta *Tuulen tytär* oli huonosti
kasvatettu neito, joka kutoi huonoja paitoja. Etelätuulen tytär,
*Etelätär*, antoi sadetta kovana pouta-aikana, ja kesän tytär, *Suvetar*,

hoiti karjaa metsässä.
Veden jumalan nimi oli *Ahti*, arvokas ukko, jolla oli pitkä,
merenruohoinen parta. Hän asui kallionluolassa *Ahtolassa*, ja hänellä
oli äärettömät aarteet, jotka hän oli merenkulkijoilta ryöstänyt ja
harvoin takaisin antoi. Hänen vaimonsa oli antelias *Vellamo*, jolla oli
sininen lakki, kaislapaita ja vaahtoinen vaippa yllä. Hänellä oli monta
kaunista, mutta huikentelevata lasta, ja aallon tytär, *Aallotar*, harjaili
välistä kalliolla pitkiä hiuksiansa harjalla hopeapäällä.
Maan valtava äiti oli *Maa-emo*, ja häneltä rukoiltiin runsaita
viljavuosia. Metsän kuningas oli vanha, ruskeapartainen *Tapio*, jolla
oli päässä korkea havuhattu ja naavaturkki yllä. Hänen asuntonansa oli
kaunis *Metsola*, jossa Tapiolla oli kolme linnaa ja raha-aitta, jonka
kultaista avainta hänen vaimonsa *Mielikki* kantoi vyöllään. Tältä
pyysi metsästäjä hyvää metsäonnea, ja jos hän näki hänen vihaisena,
rumissa, huononpuoleisissa vaatteissa, kävi metsästys huonosti; mutta
jos hän näki hänen lykkyvaattehissa, kädet kullan käärehissä, kaula
helmissä hyvissä, silloin hän oli varma onnestaan. Sillä kaikki metsän
eläimet olivat Tapion karjaa; hänellä oli monta palvelijaa ja hyvästi
kasvatettuja lapsia. *Nyyrikki* veisti pilkkuja puihin, ettei metsästäjä
eksyisi; *Pellervo* johdatti karjan kotiin; *Tuulikki* levitti punaisen
silkkihuivinsa sillaksi ojan poikki. *Metsän piika*, Tapion pieni
palvelustyttö, eli sulalla vedellä ja soitteli niin suloisesti huilullansa,
että Mielikki heräsi aamu-unestaan ja kuuli metsästäjän rukoukset.
Juhannustulet ovat jäännöksiä muinaissuomalaisten auringon jumalan
juhlista, samoilta ajoilta ovat Helatorstai-iltana poltetut "Helkavalkeat".
Haltijoihin uskominen oli viime vuosisadalla yleistä, ja niistä toisia
kunnioitettiin hyvinä henkinä, toisia hyviteltiin kun luultiin niiden
voivan antaa onnea ja menestystä, sekä elukan onnea. Sitä varten
annettiin esim. "huoneenhaltijalle" uutispuuroa, sekä lehmän
poikimisen jälkeen ensi kerran tehtyä juustoa, uutisviljaa ja jouluolutta,
viskaamalla ne uuninkoloon.
Keväällä lehmiä ulos laskettaessa, meni emäntä hajareisin navetan oven
päälle, seinään kiinnitettyyn tankojen päälle, seisomaan ja siitä

laskettiin lehmät läpi kun
Continue reading on your phone by scaning this QR Code

 / 22
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.