Piru | Page 2

taisteluun perustuvaa katsantokantaa nimitetään
dualismiksi.

Muinaisten sivistyskansojen pahat henget.

Pahat henget esiintyvät jo alhaisella sivistysasteella olevien kansojen
uskonnoissa. Missä usko on varmempaan ja yhtenäisempään muotoon
kiteytynyt, siellä ovat pahat hengetkin selväpiirteisempiä ja niillä on
varmat ominaisuudet. Muinaisaikaisista kansoista ovat m. m.
egyptiläiset ne, joista on säilynyt selvimpiä tietoja. Heillä olivat Ptah,
Ra, Ammon, Osiris, Isis y. m. hyvät jumalat, jotka onnea ja elämää
toivat. Sitävastoin olivat, käärme Apep, joka pahuutta ja pimeyttä,
synnytti, sekä petoksen ja valheen isä, kiusaaja ja hävittäjä kauhea Set.
Foinikialaisilla olivat jumalat Baal ja Ascher hyviä, joiden vastakohdat
olivat Moloch ja Atarte. Indiassa oli luoja India ja ylläpitäjä Baruna,
niiden vastustajat Driera ja Asuren. Persiassa oli Ormudz Ahrimanin
kanssa alituisessa riidassa maailman hallitsemisesta. Kreikassa ja
Roomassa oli joukko hyviä ja pahoja henkiä, haltijoita, "näkkejä" y. m.
Samoin esiintyy dualismi myös germaanien, flaamien y. m. kansojen
muinaisissa uskonnoissa. Selvimmässä muodossa esiintyy dualismi
persialaisten uskonnossa, jossa Ormudzilla käsitetään aurinkoa ja valoa,
ja Ahrimanilla pimeyttä. Päivä merkitsi Ormudzin, yö Ahrimanin
voittoa. Vuodenaikojen vaihtelut merkitsivät yhden tai toisen Jumalan
voittoa. Siitä kehittyi auringon, tulen -- yleensä valkeuden palvelus. On
huomattava, että myös jokaisen kansan pirun muodostumiseen kansan
sivistystaso, olinpaikka, ilmasto, luonto ja aineelliset olot vaikuttivat.
Kuumien maiden asukkaat lukevat pirun ansioksi maanjäristykset,
tulivuoren purkaukset j. n. e., kun taas kylmien pohjoismaiden asukkaat
arvelivat pakkasta, lumituiskuja j. n. e., pirun töiksi. Samaten on
pahojen henkien ulkoasun kuvittelu venyvä ja vaikuttavat siihenkin
paikalliset olot. Valkoihoisten mielestä on piru ehdottomasti musta.
Neekerit kuvittelevat pirunsa valkoiseksi. Itse lähetyssaarnaajien oli
myönnyttävä selittämään neekereille että Jeesus ja neitsyt Maria olivat
mustaihoisia, jos mieli edes nimeksikään tehtävässään menestyä.

Viron "Vanhapakana".
(Lukua on lyhennetty.)
Viron vanhimmasta uskonnosta puuttuu piru, jumalan vastakohtana

kokonaan. Tählmanin luomistarussa puhutaan vanhasta isästä, joka asui
korkealla taivaassa ja loi avukseen kalevalaiset: Vanemuisen[1] ja
Ilmarisen, käyttääkseen niiden neuvoja ja urhoollisuutta. Myöhemmin
loi Vanha isä myös maailman. Hänellä oli useita nimiä, kuten Taara,
Ukko, Vanhataatto ja Jumala. Näkyy että vanhimmat virolaiset olivat
yksijumaluuden uskojia. Taistelua jumalan ja jonkun hänen
henkilökohtaisen vastustajansa välillä ei tunnettu.
[1] Väinämöinen.
Vanhapakana esiintyy ensi kerran Kavalan Hans'in tarussa ja on
varustettu ihmeellisillä ominaisuuksilla, on suuren talon omistaja ja on
hänellä vaimo ja lapset ja omistaa paljon omaisuutta. Hän elää
erakkona ja häntä ihmiset inhoavat. Hän eroaa tavallisista ihmisistä
siinä, että hänellä on suuri ruumis, suuri voima ja taitavuus (kantaa
oritta selässään) on vallanhimoinen, pelkää susia ja ukkosta, ei mene
hiekkaan. (Viimeksimainittu lisäys on kai kristinuskon tuomaa.)
Vanhapakana on peräti tyhmä ja Kavala Hans viisas, jos jotakin on
tahdottu sillä luvata, niin taistelua raan voiman ja tarkan älykkyyden
välillä, mutta ei paheen ja hyveen taistelua. Kavala Hans oli läpeensä
veijari ja Vanhapakana suora ja rehellinen.
Selvemmästi kuvastuu pahahenki Kalevipoegissa[1] Kalevan pojassa
jossa se Pakaretin, Paraskin, Vettenhengen, Pahanhengen ja Sarvikin
nimellä esiintyy ja on tyhmä mutta voimakas, kuten "Kalevinpojasta"
ilmenee. Hän on myös ihmisten vihollinen, mutta ei jumalan vastustaja.
[1] Vastaa Suomen Kalevalaa.
"Kalevinpojassa" kerrotaan Sarvikin asuvan helvetissä, jossa
"Kalevipoeg" kävi kaksi kertaa ja löysi ensikerran helvetin porttiaukon
Endlajärven alta, josta meni pitkä, pimeä käytävä sinne. Itse helvetti oli
suuren talon tapainen, jossa oli paljon rikkauksia. Helvetissä pidettiin
kuolleiden sieluja vangittuina ja pantiin Sarvikin hyödyksi työhön.
"Siin neid vaeseid vaevatak Mitmel puhut piinatakse[1]

[1] "Täällä onnettomia piinataan Monin tavoin vaivataan."
Sarvikille tehdään raskasta orjan työtä. Orjuudessa oleva kansa ei
voinut helvetissäänkään pahempaa kuvitella kuin orjantyötä.
Jokatapauksessa huomataan tässä helvettikuvauksessa aikalailla
kristinuskon vaikutusta. Vielä enemmän kristinuskon vaikutusta
huomaa kertomuksessa Kalevinpojan toisesta helvetissä käynnistä.
Silloin on helvetissä jo tulta, savua, sinistä tulikivijärviä, tervajoki,
sääskiä, syöpäläisiä j. n. e. Sieltä löysi Kalevipoeg äitinsä Lindan.
Kalevipoeg taisteli Sarvikin kanssa, voitti hänet ja pani kahleisiin.
Taistelu oli ruumiillinen voimankoetus. Henkistä taistelua heidän
välillään ei ollut.
Myöhemmissä muinaistaruissa, esim. Kreutzwaldin "Viron kansan
saduissa" esiintyy täydellinen kristinuskon piru, kehittyen yhä, kunnes
"Vanhanpakanan saduissa" se jo on täydelleen nykyisen kirkon saatana,
kaikkine keskiaikaisine ominaisuuksineen. Helvettikin on jo
täydellistynyt kristinuskon vaikutuksesta.
Sarvik ja myös piru sekä pahat henget ovat suorastaan kristinuskosta
lainattuja. Alkuperäisenä Viron "piruna" voi pitää Kavalan Hansin ja
"Vanhanpakanan".
Nimi "pakana" on latinankielestä lainattu ja merkitsee syrjäisessä
metsäkylässä asujan. Kun kaupunkeihin ja niiden ympärille levisi
kristinusko ennemmin kuin syrjäseutuihin, alettiin syrjäseuduissa
asuvia nimittää -- pakanoiksi. -- Sitten levisi nimitys laajemmalle,
käsittäen kaikkia niitä, jotka eivät olleet kristinuskoon kastettuja. Siitä
johtui, että silloin kuin virolaiset vielä olivat ei-kristittyjä, nimitettiin
heitä pakanoiksi, ja pirua heidän päällikökseen "Vanhaksipakanaksi".
M. Eisen soitellessaan tulee johtopäätökseen, että "Vanhapakana" oli
hiisi, voimakas ja kavala ihmisten vihollinen, joka toi kansalle orjuutta
ja hävitti "vanhan hyvän ajan vapauden".

Suomen piru.

(Suomentajan lisäys.)
Suomen pakanuuden aikainen "pahojen henkien pääruhtinas" oli tuoni,
jonka asuntopaikka oli Tuonela, kuolleiden valtakunta, johon tultiin
yhdeksän meren ylitse. Sen lisäksi oli Hiisi, jonka koko suku oli häijyjä
noitia. Hän oli kipujen ja kauhistuksen jumala, joka hioi terävimmät
miekat. Tuonen pojilla oli vaskiset kynnet, tytär, sokea Loviatar oli
ruma ja ilkeä, kipujen äiti.
Usko noitiin oli yleinen. Kipujen, tautien ja muun maanvaivan
sattuessa turvauduttiin noitiin, jotka loihtivat kivut