Piru

Piru

The Project Gutenberg EBook of Piru, by Juho Kujala This eBook is
for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no
restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
under the terms of the Project Gutenberg License included with this
eBook or online at www.gutenberg.org
Title: Piru Historiallinen katsaus pirun alkuperään, elämään ja
toimintaan
Author: Juho Kujala
Release Date: May 30, 2006 [EBook #18474]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK PIRU ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.

Piru
Historiallinen katsaus pirun alkuperään, elämään ja toimintaan
Vironkielestä mukaili Juho Kujala

Ensimmäisen kerran julkaissut Osuuskunta Visa r. l. 1912.

Johdannoksi.
Kaikkien uskonnollisten ennakkoluulojen perustana on se näkymätön
alkusyy, mistä ihmisen elämä muodostuu. Ne johtopäätökset, joiden
nojalla eri ihmisissä sellaisia ennakkoluuloja syntyi ovat hyvin
yksinkertaiset, jokainen yksityinen kuolemantapaus kutsuu nuo
ajatukset esiin. Esimerkiksi: nuori, terve mies haavoittui, lyhyen ajan
perästä oli hänestä elämä kadonnut ja kylmä ruumis todisti vain enää
hänen olemassaoloaan. Ruumis oli muuten entisenlainen, mutta
*elämää* ei ollut. Sitä katsellessa syntyi ihmisissä ajatus: ruumis voi
olla olemassa elollisena, sekä elottomana. Johtopäätös: *henki* ja
*ruumis* ovat eri olentoja. Siten ihminen sai aavistuksen elämän
alkuperästä, olentona mikä ei ole yksi; alettiin erottaa ihmisessä kaksi
osaa: *ruumis* ja *sielu*.
Ihmisissä syntyi luulo, että *sielu* elää ruumiista eroamisen jälkeen,
ollen siitä todistuksena se, että sielu itse erosi ruumiista. Ihminen
tarvitsi elämäänsä jatkaakseen syödä ja juoda; siis sitä tarvitsi sielukin.
Siitä kehittyi velvollisuus huolehtia tuolleen sielusta, s. o. hankkia sille
syötävää ja juotavaa. Kuolleiden sielujen huolehtimisen kehittyi
ensimäinen uskonnollinen tapa ihmiskunnan alhaisimmalla
kulttuuriaikakaudella.
Ihminen joutui luonnonilmiöiden kanssa tekemisiin: lämmin
auringonpaiste ja virvoittava sade edisti kasvien kasvamista ja virkisti
niitä, kun taas väliin tuli ankara raesade, tai hävittämä myrsky tuhoisine
seurauksineen. Ihminen ei voinut näiden ilmiöiden syitä selittää, mutta
hän kuvitteli, että joku salainen voima saa niitä aikaan. Muuta voimaa
hän ei tuntenut kun kuolleiden ihmisten sieluja, eli henkiä. Nämä hänen
mielestään olivat ne päiväpaistetta, sadetta ja myrskyä, ukkosen jylinää
y. m. aikaansaavat salaiset voimat.
Toiset luonnonilmiöt olivat ihmisille vahingollisia, toiset hyödyllisiä.
Luonnollisesti tuli ihminen siihen johtopäätökseen, että vahingolliset

ilmiöt ovat hänelle rangaistuksena huolimattomuudesta kuolleiden
henkien suhteen, hyödylliset ilmiöt taas olivat palkintona hyvistä töistä.
Se pakotti ihmiset *kunnioittamaan* ja mielistelemään henkiä, etteivät
ne tekisi pahaa hänelle. Henkien palvelus siis johtui etujen
tavottelemisesta.
Kun ihmiskunta kehittyi edelleen ja kuleksiva paimentolaiselämä
vaihtui paikalliseen elämään ja ihmiset alkoivat koota ja säilyttää
*omaisuutta*: työkaluja, ruoka-aineita y. m. niin syntyi ajatus, että
pitäisi olla *suojelushenki*, joka ihmistä ja hänen omaisuuttaan
suojelisi ja asuisi hänen olinpaikassaan. Väkinäiseksi suojelushengeksi
täytyi ihmisen valita voimakkain ja urhoollisin ja niin otettiin
perhekunnan suojelushengeksi yksi entisten ja parhaimmaksi
tunnettujen jäsenten hengistä, josta pidettiin tarkkaa huolta ja
syöntiaikoina aina muistettiin sille osa erottaa.
Niin oli jokaisella perhekunnalla suojelushenkensä ja sellaisena
useammin jonkun entisen sukukunnan päällikön henki, joka eläissään
oli laajasti kunnioitettu ja vahva. Perheet kasvoivat suvunjatkamisen
kautta suuremmiksi, kansat lisääntyivät, Siten tulivat toiset
suojelushengistä laajemmin tunnetuiksi ja saivat laajemmissa piireissä
kunnioitusta, kun taas toiset vähemmän tunnetut jäivät syrjään ja
unohdettiin, niistä säilyi vain aavistus "suurena henkijoukkona".
Kun useammat sukuheimot yhtyivät, rukoiltiin sen suojelushengen
apua, joka näyttihe joukosta vahvimmaksi. Siitä tehtiin koko *kansan*
suojelushenki. Aikojen kuluessa joutuivat ihmiset taloudellisen
kehityksen välttämättömyydestä yhä enemmän toistensa kanssa
keskinäisiin suhteisiin. Siitä syntyi ajatus yleisestä suojelushengestä,
joka kaikki toiset henget yhdistää, ja niitä johtaa. Sitä alettiin pitää
*suur*-henkenä ja alettiin antaa sille toisten rinnalla *etuoikeuksia*.
Ihmisten elämän kehittyessä monipuolisemmaksi, muodostui aavistus
suurhengestä käsitettävämmäksi. Suurhenki menetti yhä enemmän
ihmisellistä ominaisuuksiaan. Ihmiset alkoivat pitää häntä isänään, ja
itseään hänen lapsinaan. Siten syntyi ihmiskunnassa ajatus *jumalasta*.

Hyvät ja pahat henget.
Esi-ihmiset uskoivat, että edesmenneiden ihmisten henget lähettivät
ihmisille monenlaisia vaivoja, kuten salamoita ja jyrinää ja panivat
tulivuoret laavaa syöksemään, synnyttivät maanjäristyksiä, lähettivät
nälkää, ruttotauteja j. n. e. Niiden uskottiin tulevan rangaistuksena siitä,
että heitä oli jotenkin suututettu.
Vähitellen alkoi ihminen erottaa hyvät ja pahat henget, jotka
kummatkin tekivät kuoleman jälkeen hyvää tai pahaa.
Samassa määrässä kun hyvien henkien johtaja muodostui, saivat pahat
hengetkin ylemmän päällikkönsä.
Niin kasvoi ihmisen aivoissa kaksi henkijoukkoa, hyvät ja pahat.
Tämän jaon mittapuu oli ihminen itse, siten, että se, mikä hänelle oli
edullista oli hyvä ja se mikä oli epäedullisin oli paha.
Tämä oletus kehittyi ihmisessä käsitykseksi, että hyvät ja pahat henget
ovat keskenään alituisessa taistelussa ja viimein otaksui ihminen, että
hänessä itsessäänkin käy paha ja hyvä taistelua, vietellen edellinen
häntä pahoihin tekoihin, kun taas jälkimäinen kehotti hyviin töihin.
Kun otaksuma hyvien henkien ominaisuuksista, hyvyydestä,
laupeudesta, rakkaudesta j. n. e. kehittyi kokonaiskäsitykseksi --
jumalaksi -- tapahtui se sama pahojen henkien kanssa. Niistä muodostui
kokonaiskäsitys -- *piru*.
Piru, joka ennen puolueettoman henkien seurassa asusti Jumalan
läheisyydessä, peräytyi yhä kauemmas jumalasta, kunnes he joutuivat
täydellisesti vastakkain ja jumalasta tuli valon valtakunnan hallitsija ja
pirusta pimeyden valtakunnan ruhtinas. Jumala asui taivaassa, piru
helvetissä maan alla. Molempien välillä jatkuu alituinen taistelu. Tätä
hyvän ja pahan