Pilven hattaroita II | Page 5

ne aina poisti ennenkuin
uhkaaviksikaan ehtivät kasvaa. Hän tunnusti silloin aina olevansa
väärässä, pyysi anteeksi vaimoltaan, ja tämä, tuntien itsensä olevan
väärässä, tuli ensin noloksi, rupesi sitten nauramaan, -- ja aurinko
paistoi taasen entistä kirkkaammin... Mutta sattuipa tapaus, joka häiritsi
konsulin perheonnen. He olivat aina toivoneet tilaisuutta, päästä
joksikin aikaa Pariisin ihmis-pyörteessä oleskelemaan, mutta konsulin
monimutkaiset ja usein kireätkin asiat estivät yhäti heitä matkalle
lähtemästä. Mutta nyt tuli äkkiä tärkeä asia, joka vaati konsulia
pikemmiten Bordeauxiin lähtemään; tilaisuus olisi nyt ollut
Pariisissakin käväsemään, mutta suureksi onnettomuudeksi oli nuoren
rouvan tila sellainen, ettei hän mitenkään voinut mukaan lähteä. Ei
auttanut muu, kuin että konsuli yksin lähti matkalle. Kun hänellä ei
aikaa ollut tuhlata, päättikin hän lähteä heti paikalla ja kiireellisten
valmistusten jälkeen oli konsuli jo rautatieasemalla nuoren vaimonsa
saattamana. Vielä muutamia herttaisia hyvästijättösanoja, kello löi
kolmannen kerran, konduktööri vihelsi, -- mutta mitä nyt! Rouva
hyppäsi äkkiä lähemmäs sitä avonaista ikkunaa, jossa konsuli istui ja
vapisevalla äänellä huudahti: »Älä Herran tähden kysy keneltäkään
Pariisissa, mikä on Ravallaque de Paris.» Veturi vihelsi ja juna läksi.
»Älä Herran tähden kysy Pariisissa, mikä on Ravellaque de Paris,»
tuumaili konsuli. »Mitä hän sillä tarkoitti? Miksei hän siitä minulle
mitään virkkanut?»

Kauan arveli konsuli tuon salaperäisen neuvon tarkoitusta... Jo rupesi
häntä koko asia suututtamaan, ja tavattuaan vaunussa erään tuttavan,
unohti hän koko asian sillä kertaa.
* * * * *
Konsuli A. on Pariisissa. Hän päätti viipyä viikon päivät »maailman
pääkaupungissa» ja koetti käyttää aikaansa niin hyvin kuin mahdollista.
Milloin käyskenteli hän boulevardeilla, milloin teki visiittejä, milloin
istui teatterissa tahi oli kaupungin merkillisyyksiä katsomassa. Eräänä
iltana oli hän vaimonsa lapsuudenystävän madame de P:n luona
pidoissa. Madame de P. oli sivistynyt, erittäin vilkasluontoinen ja
hauska nainen. Hänestä tarttui koko iloinen tuuli koko seuraan ja reipas
tanssi, vilkas keskustelu oli jo paraimmillaan. Konsuli tanssi Madame
de P:n nuoren, kauniin tyttären kanssa franseesia. Puhuttiin siinä
teatterista, puhuttiin konsulin kaukaisesta kodista ja muusta sellaisesta,
mikä kielelle sattui. Äkkiä johtui konsulille mieleen Ravellaque de
Paris, jonka hän jo oli aivan unohtanut ja hän kysästä tokasee:
»voitteko, hyvä neiti, sanoa, mikä on Ravallaque de Paris. -- Tuli ja
leimaus! Neiti de P., joka äsken vielä niin veitikkamaisesti oli
konsulille hymyillyt, niin lämpimiä pariisilaissilmäyksiä antanut, hän
mulautti nyt loukkaantuneena tuimasti silmiään, katsahti halveksivasti
kavaljeeriinsa ja läksi kiirein askelin kesken franseesia toiseen
huoneesen. Yleinen häiriö ja hämmästys oli tuosta seurauksena.
Konsuli joutui tapauksesta niin hämilleen, ettei hän sanaa suustansa
saanut. Ja hän huomasi, kuinka joka puolella salaperäisesti kuiskailtiin,
hänelle äkäisiä silmäyksiä heitettiin. Hetkisen päästä astui madame de
P. itse häntä kohden, jäykkänä ja juhlallisena kuni ruhtinatar.
»Pyydän anteeksi, arvoisa herra, mutta tämän jälkeen on meidän
välillämme seurustelu mahdotonta.» Hän kumarsi jäykästi ja läksi.
Konsuli löysi ainoan pelastuksensa siinä, että kiireimmiten läksi
päällysnuttuansa etsimään, viskasi sen harteilleen, tempasi hattunsa ja
keppinsä, ja oli nopeammin kuin tavallista kadulla.
»Mitä hittoa tämä nyt on!» sai hän vihdoin äännähtäneeksi. »Mitä se
nyt on sitten tuo pirullinen Ravallaque de Paris?... Mutia olkoon mitä
hyvänsä, kyllä minä sentään olin aika aasi tehdessäni sellaisen

kysymyksen nuorelle naiselle. Ties hiis, mitä hävytöntä lienekin!» Hän
läksi hitaasti astelemaan asuntoansa kohti, sytytti sikarin ja tuumaili. --
Mutta minkä enemmän hän asiata aprikoi, sen rauhattomammaksi hän
tuli.
Sattuipa hänelle vastaan tulemaan harmaatukkainen, ketteräjalkainen
herra, joka pyysi hänen sikaristaan tulta omaansa.
»Jos kysyisi tuolta,» ajatteli konsuli. »Hän ei siitä loukkaannu, vaikka
se hävytöntäkin olisi.»
Ojentaessaan sikarinsa vanhalle herralle virkkoi hän siis: »Sallitteko,
että teen Teille pienen kysymyksen?»
»Olkaa niin hyvä,» vastasi ystävällisesti vanha herra, nykien paraillaan
ensimmäisiä savuja syttyneestä sikaristaan.
»Mitä on Ravallaque de Paris?»
Ei tarvinnut konsulin toistaa kysymystään. Vanha herra sylkäsi
vimmastuen, viskasi havanna-sikarinsa lokaan, pyörähti hänen luotansa
ja meni niin että »tukka löyhki ja palttoo hulmusi.»
»No nyt on hitto!» ärjäsi itsekseen konsuli, tuijottaen poistuvan
vanhuksen jälkeen. Tämähän rupeaa käymään kiusalliseksi. Mitä se
sitten on?
Hän aikoi lähteä kotiin päin, mutta ei saanut enää rauhaa... Hän oli niin
äkänen, että puristi nyrkkiä ajatuksissaan rakkaalle vaimollensa, joka
oli hänet tällaiseen pulaan saattanut. Samalla kuin uteliaisuus yhäti
kasvoi, tuli hänen tilansa yhä tukalammaksi.
»Enhän saa yöunta, jos nyt nukkumaan menen», ajatteli hän ja päätti
ottaa asiasta selvän, maksoi mitä maksoi. -- Mutta kuinka? -- Hän näki
poliisin seisovan kadun kulmassa.
»Ahaa», ajatteli hän. »Tuolta nyt ainakin siihen vastauksen saan, hän ei
siitä ainakaan voi loukkaantua».

Konsuli lähestyi poliisia.
»Suokaa anteeksi, että häiritsen», alotti hän.
»Mitä vielä,» vastasi kohteliaasti poliisi, »kuinka on minulla kunnia
olla Teille avuksi?»
»Minä olen muukalainen,» alotti konsuli, »olen ensi kertaa täällä
Pariisissa. Satunnaisesta syystä pyytäsin Teitä vastaamaan minulle
pieneen kysymykseen.»
»Minä pyydän --»
»Tahdotteko tehdä hyvin, sanoa minulle, mitä on Ravallaque de Paris?»
»Mitä!» virkkoi poliisi, mutta hänen lempeät kasvonsa yrmistyivät, ja
ojentautuen pitkin pituuttaan jäykäksi kuin vahtisotamies, lausui hän
käskevällä äänellä: »Herra hyvä, Te seuraatte minua
poliisikonttooriin».
»No mutta --?»
»Ei sanaakaan enää!»
Turhaan yritti konsuli selityksiin ruveta. Ensiksi ei hän säikäyksestä ja
yhä kasvavasta sekavuudesta tahtonut saada kieltä palvelusta tekemään,
toiseksi tukkesi poliisimies