Pilven hattaroita II | Page 4

keijottaa. Siell?p? jotain uutta saanee n?hd? ja kokea. -- Oho, t?m?p? n?ytt?? joltakin! Tauluja kaikenlaisia... Raphael! No hiis, onko t?m? nyt siis Raphaelin maalaama? Hm! Mit?p? h?ness? sitten niin erinomaista lienee. Ja nuo alastomat naisen kuvat sitten! Mutta ne n?ytt?v?t niin kylmilt?, totisilta.
?Mutta mit? komeita kirjoja tuolla vanhanaikuisella hyllyll?? Kurkistinpa 'Esthetische studien.' Hm! 'L?robok i Esthetik'... Joko taasen olin l?robokkien pariin joutunut? L?hden pois tuonne ihmisten joukkoon, tuumailin ja l?ksin. Mit? melua siell? kuuluu? -- Kas vanha, n?ivettyneen n?k?inen mies juttelee jotakin kuuntelevalle kansajoukolle. Min? l?hestyin. Mit?? H?n puhui kreikkaa. Ihmiset t?ll?tt?v?t h?neen suu auki kuin mihinkin kummaan. -- Ja nyt luisuu latinaa h?nen huuliltaan. H?n kertoi roomalaisten kirjallisuudesta, selitti kuinka t?rke?t? se on nuorison kasvatukselle. Hulluna piti h?nt? kansajoukko. Mutta l?hestyip? h?nt? nuorempi, oppineen n?k?inen mies. 'Vaikene,' sanoi t?m?. 'Tempus linquae latinae jam proeteriit.' Samaa arvelin min?kin ja l?ksin astumaan. Tulin rantaan. Siell? joukko iloisia, reippaita merimiehi? istui rantakivill?, tupakkaa poltellen. Heid?n luokseen kiiruhdin, mutta voi, he puhuivat Englannin kielt?, oli joukossa tosin muutamia saksalaisiakin, mutta emp? min? Herman Paulinkaan avulla kauas olisi p??ssyt, jos sen s??nn?t olisivatkin muistossani olleet. Jo her?si minussa halu ruveta kieli? oppimaan, jo yritin pakinoihin ruveta ryss?l?isen vaatekauppiaan kanssa, mutta pian huomasin, ett'ei kieliopit puhumaan opeta.?
T?mm?inen oli se kuva, jonka Toivola n?ki filoloogin panoraamasta ja tyytym?tt?m?n?, ep?r?iv?n?, p??t??n pudistaen aikoi h?n jo heitt?? hiiteen tuon valitsemisen, kun h?n ?kki? n?ki tuon panoraaman ulkopuolella nuoren, siev?n neitosen. Tuo katseli h?neen aivankuin h?n olisi ajatellut: ?Poika parka, kuinka suuresti sin? saat taistella huimaa luonnettasi vastaan!?
T?n? lukukautena ei Onni en??n kurkistanut panoraamaan.
Samaan aikaan kuin h?nen ahkerimmat toverinsa k?viv?t luennoilla, mittaili h?n Helsingin katuja; samaan aikaan kuin ne kotonaan istuivat uusien kirjojensa ??ress?, vietti h?n iloista el?m?? hauskempien tovereittensa kanssa, k?vi iltahuveissa ja teatterissa, vakuuttaen aina ett? nyt oli h?n saanut selville, mihin h?n oli luotu: rakastamaan.
N?in kului lukukausi ja vier?htip? vuosikin. Toivola oli jo salaa kihloissa. Ei puuttunut en??n muuta julkisesta kihlauksesta, kuin ett? ilmoitettaisiin salaisuus Saimin is?lle.
Er??n? iltana katsoi Onni hetken sopivaksi ja otettuaan aimo ?konjakkarin,? ilmoittikin h?n miehen tavoin ilmoitettavansa.
?Mutta milloin suoritat sin? tutkintosi?? kysyi tuleva appivaari.
Onni punastui korviinsa asti. ?Niin, ett?k? milloin min? suoritan -- -- No eik?h?n tuota -- -- Kyll? min? nyt kahden vuoden p??st? olen valmis,? vastasi h?n.
?No, siin? tapauksessa saatte kahden vuoden p??st? julkaista kihlauksennekin. En min? voi k?rsi? tuota tapaa, ett? vuosikausia nuoleskellaan kaikkien n?kyviss? toisiaan, voimatta naimisiin menn?.?
Ei siis muu auttanut kuin taasen ruveta tarkastelemaan tuota vanhaa panoraamaa. Jo puhutteli Toivola ukko filosoofia, jo k?vi h?n historian p?ly? nielem??n, jopa tiesi h?n, mit? kirjoja oli tuolla holvik?yt?v?n kaapissa, mutta ennenkuin h?n huomasikaan, oli taasen vuosi kulunut... Polonen poika! H?n tiesi aivan hyvin, kuinka Saimi siell? kotonaan iloitsi siit?, ett? yksi vuosi vaan oli j?lell? en??n. Ja h?n oli varma siit?, ett? jos rupeaa tekem??n samallaista tuttavuutta kuvan muitten osain kanssa, on h?n j?lell? olevan vuoden kuluessa tuskin enn?tt?nyt siin? ty?ss?k??n loppuun.
Mit? oli h?nen teht?v?? Jo oli h?n ep?toivoon joutua. ?Jospa is?ni edes el?isi!? ajatteli h?n. ?H?n k?sitti minua ja osasi minua ohjata paremmin kuin kukaan muu.?
Nyt tuli ?kki? pelastus. Onnille johtui mieleen se neuvo, jonka h?nen is?ns? ennen muinoin h?nen mieleens? painoi, h?nen yritt?ess??n Dionin esimerkki? seuraten ruveta itselleen pient? veikkoa luomaan.
?Hiiteen nyt panoraama!? ajatteli nuorukainen. ?L?hden heti kysym??n maisteri Valkoselta, mit? kirjaa h?n ensin rupesi lukemaan filosofiiassa, mit? sitten -- ja min? seuraan h?nen esimerkki??n. Kun olen laudaatturin siin? lukenut, otan selv?n siit?, mill? kirjalla fil. kand. Kelo alkoi laudatuurinsa esthetiikassa ja seuraan siin? tarkasti h?nen ohjettaan. Ja saapas n?hd?, enk? ole vuoden p??st? valmis.?
P?? oli Toivolalla kuin partaveitsi, kun h?n sen kerran hioi vaan.
Seuraavana vuonna syksyll? oli ylioppilas-talon eteisen ikkunalla suuri joukko avonaisia kirjekuoria, joitten sis?ll? oli visiittikortteja kirjoituksella: Saimi Salminen, Onni Toivola, kihloissa.
Tosin ei Toivola silloin viel? maisteri ollut, mutta kauan ei Saimin en??n odottaakaan tarvinnut. Toivola voitti luontonsa. --
Er??ss? maamme oppikoulussa on opettaja, jonka k?siss? sanotaan oppilaitten erinomaisen hyvin edistyv?n. Ja omituista on, ett? vaikka h?n ei milloinkaan rankase, ovat pojat eritt?in tarkkaavaisia ja siivoja h?nen tunnillaan.

JUTTU, JOTA NAISET EIV?T SAA LUKEA.
Konsuli A. oli naimisissa nuoren, suloisen ranskalaisen kanssa. H?n oli tutustunut neiti C:n kanssa Pietarissa, voittanut kaunottaren syd?mmen ja tuonut h?net voitokkaana sankarina kotikaupunkiinsa. Onnellisina eleliv?t he jo toista vuotta yhdess?, tosin pariisittaren oikut v?list? nostivat pilvenhattaroita avioel?m?n kirkkaalle taivaalle, mutta konsuli oli l?yt?nyt erinomaisen keinon, mill? h?n ne aina poisti ennenkuin uhkaaviksikaan ehtiv?t kasvaa. H?n tunnusti silloin aina olevansa v??r?ss?, pyysi anteeksi vaimoltaan, ja t?m?, tuntien itsens? olevan v??r?ss?, tuli ensin noloksi, rupesi sitten nauramaan, -- ja aurinko paistoi taasen entist? kirkkaammin... Mutta sattuipa tapaus, joka h?iritsi konsulin perheonnen. He olivat aina toivoneet tilaisuutta, p??st? joksikin aikaa Pariisin ihmis-py?rteess? oleskelemaan, mutta konsulin monimutkaiset ja usein kire?tkin asiat estiv?t yh?ti heit? matkalle l?htem?st?. Mutta nyt tuli ?kki? t?rke? asia, joka vaati konsulia pikemmiten Bordeauxiin l?htem??n; tilaisuus olisi nyt ollut Pariisissakin k?v?sem??n, mutta suureksi onnettomuudeksi oli nuoren rouvan tila sellainen, ettei h?n mitenk??n voinut