Pikku poikani | Page 4

olet vielä lapsellinen kuin ennenkin, Elise. Poika tai tyttö, meille
vanhoille on pienokainen yhtä rakas.
ELISE.

Niinhän se kyllä on. Mutta näes äiti, minä olisin niin onnellinen, jos
meillä olisi poika oppimassa perinpohjin tuntemaan jaloa isäänsä,
Jalmarin ollessa vielä voimakas ja nuori, jos näkisin pojan sieluun
ensimäisen kipunan syttyvän isänsä sielussa leimuavasta
isänmaanrakkauden tulesta, jos huomaisin pienokaisen tiedonjanon ja,
kukaties, näkisin kerran vielä runoilijan jalojen tunteiden heräävän
hänen nuorekkaassa rinnassaan.
APTEEKKARIN ROUVA.
No, no, no. Ei nyt tuollaiset mielenliikutukset ole sopivia. Levollisuus
ja rattoisa rauha on sinulle tätä nykyä paras. -- Vieläkö miehesi
kirjoittelee runoja, niin kuin puolikymmentä vuotta sitten?
ELISE.
No tietysti! -- -- Niin, minä tarkoitan, että runoileminen on hänelle nyt
yhtä helppoa kuin silloinkin, vaikka se, luullakseni, on paljon työn
tähden jäänyt häneltä vähän syrjään. Noin vuosi sitten, sen minä tiedän,
kirjoitti hän runon esimiehensä hopeahäiksi, ja se oli niin kaunis, että
minä melkein luulen, että Jalmari juuri sen runon vuoksi pääsi niin pian
vakinaiseksi translaattoriksi.
APTEEKKARIN ROUVA.
Vai niin, ohoo!
ELISE.
Siinä uskossa minä ainakin olin ja olin iloinen, kun Jalmari kerrankin
sai tunnustusta kaiken ahkeruutensa, harrastuksensa ja taitonsa vuoksi,
joista hänen on vaan itseänsä kiittäminen. (Ajatuksissaan.) Mikä
ihmeellinen lämpö ja voimakas lento olikaan niissä isänmaallisissa
runoissa, joita hän viisi vuotta takaperin kirjoitti, jotka kiertelivät
kirjoitettuina jäljennöksinä kädestä käteen, kun olivat niin
vapaamielisiä etteivät painettuina päässeet julkisuuteen, tiedättehän, ne,
joista lähetin jäljennökset teille, kun isä avioliittoamme vastusti.
Muistathan äiti sen ihanan laulun joka loppui näin:

"Sen tiedät, tunnet, Suomalainen -- oi! -- Se on sun sielus syvin kaipaus,
Ihana, pyhä, kallis vapaus."
Juuri se laulu kiinnitti sydämeni nuoreen runoilijaan ja viritti siinä
isänmaallisten tunteiden kirkkaan leimun ennenkuin olin edes
nähnytkään Jalmaria -- ja kuin sitten aivan arvaamatta tulin tutuksi
hänen kanssaan ja voitin hänen rakkautensa, niin olin sanomattoman
onnellinen vaikka isä näki kaikki synkässä valossa, ja sanoi Jalmarin
hehkuvia runoja "pöyhkeileviksi" ja toi tuhansiakin syitä meidän
kihlaustamme vastaan.
APTEEKKARIN ROUVA.
Niin, niin, isäsi on talonpoikaisesta kodista, koruton, suora ja
hurskasmielinen, kenties hiukan epäluuloinenkin. Mutta nyt on hän
tyytyväinen, kun tietää, että olette onnellisia, ja että teillä on hyvä
toimeentulo.
ELISE.
Meillä on nyt niin hyvät päivät, äiti. Ajatteleppas, kun ensimäisenä
vuonna meillä oli ainoastaan yksi huone ja keittiö ja nyt, ainoastaan
kaksi vuotta häittemme jälkeen, neljä huonetta, keittiö ja eteinen.
Tarkastahan aluksi tätä salia, jossa oleskelemme enimmän osan päivää.
Sitten tuolla vasemmalla on pieni ruokasalimme, jossa Jalmari saa olla
tämän aikaa. Täällä oikealla on makuuhuoneemme, joka nyt tulee
minun huoneekseni; sen takana on varsinainen Jalmarin työhuone,
johon on eteisestä eri käytävä. Se huone tulee nyt äidin huoneeksi. Se
on lämmin eikä siinä ole vetoa.
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitos hyvä lapsi!
ELISE.
Tällainen huoneusto maksaa täällä Helsingissä sangen paljon, mutta
Jalmarilla on hyvät tulot, ensin vakinainen palkka ja sitten paljon

sivutuloja. Hänhän osaa niin paljon kieliä. Ajattelehan: suomea, ruotsia,
saksaa, venäjää, ranskaa ja englanninkieltä -- kerrassaan kuutta kieltä,
senpä vuoksi useat kauppahuoneet käyttävätkin hänen apuaan
tärkeimmässä kirjevaihdossaan. Ne maksavat hyvästi, sillä he luottavat
Jalmariin, joka on hyvässä maineessa ja osaa säilyttää salaisuudet. --
Yksi kauppamies täällä on, jonka kanssa Jalmari ei tahtoisi olla
tekemisissä, sillä puhutaan, että hän käyttää kaikellaisia mutkia ja
metkuja, mutta kun Jalmarin on vaan käännettävä ja paikkapaikoin
selvennettävä hänen kirjeitään, niin suostui hän kuitenkin olemaan.
Jalmarin omatunto on näet puhdas, eikähän sitä mielellään luovu
parhaasta asiatuttavastaan -- joka sitäpaitsi saa aina oikeuden
puolelleen. -- Onpa se, rakas äiti, hauskaa, kun saa kerrankin näin
vapaasti jutella. Ilossani unhotan kokonaan, että sinä tietenkin olet
hirveän väsynyt pitkän, vaivaloisen matkasi jälkeen ja varmaankin
mieluimmin menisit levolle.
APTEEKKARIN ROUVA.
Niin, uni taitaisi todellakin maistaa, vaikka kello on vasta puoli
yhdeksän. Mutta päivä se on huomennakin, ja silloin saanemme
hetkisen Jalmarin kanssa puhella.
ELISE.
Ikävä, ettei hän vielä ole ehtinyt kotiin. Sinä et voi uskoa, äiti, miten
hän on kiintynyt isänmaamme asioihin, ja nyt näinä huolettavina
aikoina hän antautuu kokonaan päivän suurelle kysymykselle. Olisi
ollut hauska nähdä mitä nyt pidät hänestä, omasta hyvästä Jalmaristani,
vakaantuneena aviomiehenä.
APTEEKKARIN ROUVA.
Jumala antakoon teille molemmille rauhaa ja onnea. Ja nyt hyvää yötä,
rakas Eliseni.
ELISE.
Eikö äiti nyt iltasella tahdo nauttia mitään? Lasin maitoa kenties?

APTEEKKARIN ROUVA.
No kiitos, se tekee hyvää.
ELISE
(rientää ruokasalin ovelle.)
Ja oikein hyvää maitoa saatkin äiti. (Huutaa.) Lina, ole hyvä tuo tänne
rouvalle vähän maitoa.
APTEEKKARIN ROUVA
(työntää syrjään ikkunaverhot ja katsoo ulos) Ilma on asettunut, siellä
on aivan tyyni ja taivas sekeessä. Tähdet kimmeltävät niin kirkkaasti
kevätyössä -- ne luovat ihanaa valoaan pyhään ja suureen aikaan, joka
sinua, rakas tyttäreni lähestyy.
ELISE.
Rakas, kallis äiti!
Palvelustyttö saapuu maitokannu ja lasi pienellä tarjottimella, jonka
hän laskee pöydälle.
ELISE
(kaataa maitoa lasiin.)
Sytytäppäs, hyvä Liina, kynttilät apteekkarin rouvan huoneessa ja
makuukammarissa.
Palvelustyttö menee käskyn täyttämään.
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitos, Elise! (Tarttuu lasiin.) Maito on kylmän puoleista. Minä panen
sen lämpiämään tuonne, niin, saamme vielä hetkisen puhella. (Yrittää
panna lasin komeroon, mutta huomaa levällään olevan paperin.)

Saanenhan tätä paperia liikuttaa.
ELISE
(nauraen.)
Siihen on