Pikku poikani | Page 3

miehelleni.
Kiitos vain, hyvä Kalle!
TALONMIES.
Ei mitään kiittämistä. (Menee.)
4:jäs kohtaus.
ELISE ja ROUVA EKLÖF.
ELISE
(katsellen kirjettä.)
Ei tämä ole ollut postissa, vaan joku erityinen kuljettaja sen on tuonut.
Käsiala on aivan outo. Olipa se harmillista, että sen piti pudota lumeen.
Mutta katsokaahan, rouva Eklöf, kuori on aivan avonainen. Suulakka
on liuvonnut irti. Kuinka lie sitten varsinaisen kirjeen laita. Saapa
nähdä, saako mieheni kirjoituksesta mitään selkoa.

ROUVA EKLÖF.
Jos kirje jätetään märkään kuoreen, voi se käydä mahdottomaksi lukea.
Täytyy kuivata paperi. (Koettaa uunin komeroa.) Tänne, hyvä rouva,
uunin lämpimään komeroon, on paperi levitettävä. Kas niin, ottakaa nyt
kirje pois kuoresta, (Elise tekee niinkuin käsketään) sillä tavalla,
kuoren asetamme syrjälleen toiselle puolelle ja levitämme kirjeen
komeron pohjalle, -- se ei näytäkään kovin pahasti kastuneen ja
kirjoituksen voinee siitä aivan helposti lukea.
Palvelustyttö tulee tuoden apteekista pullon, jonka hän antaa rouva
Eklöfille ja menee.
ROUVA EKLÖF.
Vai niin, kloroformipullo. Kiitos, kiitos! No eipä tämä näytä juuri
pieneltä. Sen panemme hyvään säilöön. Vaikkapa tänne kaappiin. Eikö
niin?
ELISE
(puuhatessaan paperi kädessään.)
Niin, pannaan sinne. Tässä on kaapin avain, hyvä rouva Eklöf. (Antaa
hänelle avaimen.)
ROUVA EKLÖF
(antaa avaimen takaisin pantuaan pullon kaappiin.)
Tässä on avain. Nyt ei kukaan asiaan kuulumaton saa pulloa käsiinsä.
ELISE
(on levittänyt kirjearkin ja kääntelee sitä hämmästyksissään.)
Mitä kummaa! (Lapsellisesti nauraen). Paperi on aivan typösen tyhjä,
ei ainoatakaan kirjainta! Onpa se ollut hajamielinen kirjoittaja.

ROUVA EKLÖF.
Totta tosiaan! Eipä sitten ollutkaan vahinko eikä mikään, jos se
kastuikin.
ELISE
(yhä nauraen, samalla kun hän laskee paperin arvottomana uunin
komeroon.)
Tämä vasta on hauska juttu miehestäni. Kenties hän
päällekirjoituksesta kuitenkin arvaa, keneltä kirje on.
ROUVA EKLÖF
(nauraen.)
Se kai on ollut joku sangen oppinut herra. Nehän ne tavallisesti ovat
hajamielisiä.
Aisakellon ääni kuuluu pihalta.
ELISE.
Nyt varmaankin äiti tulee. (Huutaa) Liina! Liina!
PALVELUSTYTTÖ
(tullen saliin)
Kuomireki saapui pihaan. Ehkä apteekkarin rouva tulee.
ELISE.
Aivan varmaan. Riennä! Auta rouva tavaroineen sisään!
Palvelustyttö menee ulos etehisen ovesta.
ROUVA EKLÖF.

Minä siirryn kotiini. Hyvää yötä, hyvä rouva, nukkukaa hyvin! (Menee
keittiön kautta.)
ELISE.
Kiitos, kiitos, rakas rouva Eklöf, hyvää yötä, hyvää yötä!
5:des kohtaus.
ELISE. APTEEKKARIN ROUVA. PALVELUSTYTTÖ, ja eräs
KYYTIPOIKA, joka kantaa matkakapineita etehiseen, missä äiti ja
tytär ensimäiset tervehdyksensä vaihtavat.
ELISE.
Sydämellisesti tervetullut, rakas äiti! (Suutelee häntä.)
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitos, kiitos, rakas Elise. Kuinka jaksat nyt? Näytät sangen terveeltä.
ELISE.
Ja olenkin niin terve ja reipas, ettei sinun, äiti, tarvitse olla ollenkaan
huolissasi minun tähteni.
APTEEKKARIN ROUVA.
Jumalalle kiitos!
ELISE.
Saanko auttaa?
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitos, rakas lapseni.
ELISE.

Jätä se suuri lipas tänne eteiseen.
APTEEKKARIN ROUVA.
Ja vie se pieni matkalaukku minun huoneeseeni. Kyyti on edeltäpäin
maksettu.
ELISE.
Jalmari on kaupungilla, mutta tulee kotiin aivan pian. Emme näet
täsmälleen tietäneet, milloin äiti ennättää perille. Jalmarilla on eräs
kokous valiokunta-asian tähden.
APTEEKKARIN ROUVA.
Niin, siitä valiokunnasta kuulee puhuttavan menipä minne hyvänsä.
Mieliä kuohuttavaa aikaa tämä.
ELISE.
Ja ajatelkaa äiti, Jalmari elää aivan päivän tapausten pyörteessä.
APTEEKKARIN ROUVA.
Ymmärtäähän sen. --
ELISE.
Käy nyt sisään, rakas äiti, ja vielä kerran sydämellisesti tervetullut
pieneen, onnelliseen kotiimme! Istuhan, äiti, tähän nojatuoliin, siinä on
erittäin mukava istua, minä kohennan vähän pesävalkeaa. Äitillä on
ollut ilkeä matkailma.
APTEEKKARIN ROUVA.
Ja niin huono keli. Vastaantulijoista ajoivat toiset rattailla, toiset reellä.
Umpinaisessa kuomireessä ei minulla toki kylmä ollut.
ELISE.

Haluaisiko äiti aluksi teetä?
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitos, lapseni, ei näin myöhään. Se veisi minulta unen. Äläkä puuhaa
illallistakaan. Pari tuntia sitten olin herkkueväitteni kimpussa, joita sain
Tampereelta. Minulla ei ole vähintäkään nälkä.
ELISE.
Se oli -- harmillista! olin vähällä sanoa, mutta saanhan sen sijaan
huomenna ensi kerran rakkaalle äitilleni emännöidä.
APTEEKKARIN ROUVA.
Kiitoksia vain. -- Kuten voit arvatakkin, lähetti isä sinulle
sydämellisimmät terveisensä ja siunauksensa. Hän lähetti minun
mukanani teille kauniin raamatun.
ELISE.
Rakas isä!
APTEEKKARIN ROUVA.
Liehän sinulla vielä tallella se raamattu, jonka vanha hoitajasi
testamentissaan sinulle määräsi?
ELISE.
Niin, sen uskollisen, hyväsydämisen Lotan suuri raamattu paksuissa
nahkakansissa. Kyllä se on tallella, vaikken tällä kertaa muista, mihin
se on pantu.
APTEEKKARIN ROUVA.
Isä on panettanut uuteen raamattuun kaksi tyhjää lehteä, joihin te
kirjoitatte nimenne ja lapsen sekä kummien nimet, niinkuin oli tapana
ennenaikaan. On tarkoitus, että siitä tulisi perheraamattu, jota pidetään

nuoren kotinne kallisarvoisena ystävänä. Samalla käski isä sanoa, että
hänen ensimäinen tehtävänsä iso-isänä on se, että hän tallettaa
säästöpankkiin jonku sievän rahasumman teidän lapsellenne.
ELISE.
Niinkö isä sanoi, että meidän lapsellemme?
APTEEKKARIN ROUVA.
"Heidän lapselleen", niin hän sanoi; hänen vanha sydämensä on
kokonaan heltynyt ajatellessaan maailmaan saapuvaa lapsenlasta.
ELISE.
Minä olen nyt ylenmäärin onnellinen, kun välimme isän kanssa tulee
sellaiseksi kuin sen pitää ollakin. -- Tiedätkö, äiti, -- se oli kyllä aijottu
pieneksi hämmästykseksi, mutta en malta olla sitä jo nyt kertomatta,
että pikku pojastamme tulee isän ja Jalmarin kaima.
APTEEKKARIN ROUVA
(kummastellen.)
Pikku pojastanne?
ELISE.
Ai, anteeksi, rakas äiti, se on, kuten Jalmari sanoo, minun omituinen
päähän-pistoni, että esikoiseni on poika, mutta minä olen siitä niin
varmasti vakuutettu, että täällä kotona erehdyn sanomaan sitä myötään.
Sen täytyy olla poika.
APTEEKKARIN ROUVA.
Niin