Pikku poikani | Page 2

oli. Minulla ei ole
minkäänlaista entisyyttä, niin kuin muilla. Sentähden olen koettanut
luoda tulevaisuuden itselleni ja sinulle.
ELISE.
Ja pojallemme. -- Sehän juuri on ihanaa. Sinun nimesi omistajana on
hän seisova kunniakkaana yllänsä Jumalan päivä ja nuoressa
sydämessään meidän rakkautemme. Kun toisilleen antautuu koko
rakkaudellaan ja vilpittömästi, niin siitä koituu onni, runsas ja rehevä.
Ja nyt lapsemme!
JALMARI
(nousee.)
Sinä haaveilet ja olit saada minut unhoittamaan, että minulla oli määrä
erään tuttavani kanssa pitää kokous.

ELISE.
Tietysti päivän kysymyksen johdosta. -- Ja tuo isänmaanystävien suuri
kokous kai pidetään salaisesti?
JALMARI.
Tietysti syvimmässä salaisuudessa, lukittujen ovien takana. Niin on
minulle salaisuutena uskottu.
ELISE.
Eikö sinua ole siihen kutsuttu?
JALMARI.
Ei. Sinne tulee vain vaikuttavia miehiä, suurtilallisia ja muita, joiden
voidaan katsoa edustavan maata. Mutta, muuten tuo levottomuus on
ehkä liioiteltua.
ELISE.
Niinkö luulet? No sitten olen minäkin levollinen. Olisi pelottavaa
ajatella, että -- -- --
JALMARI.
Mutta mistäpä sen oikeastaan tietää! Ehkä kaikki käy toivon mukaan tai
kentiesi aivan toisin. Paljoko se on kello? Kas, jo seitsemän. Minun
täytyy jättää sinut hetkiseksi yksin.
ELISE.
Ethän viipyne kauan poissa? Olen varma että äiti ehtii jo tänä iltana
tänne. Anna täti oli nimittäin hämärän aikana pikimmältään luonani ja
toi erään matkustajan terveiset äitiltäni. Äiti oli pari päivää sitte tullut
Tampereelle ja jäänyt sinne vähän lepäilemään, kun matka Porista oli
ollut rasittava.

JALMARI.
Vai niin, sitte voi hän olla täällä millä hetkellä hyvänsä. Mummo on
vielä ripeä liikkeissään. -- Mutta asiasta toiseen! Pieni talousrahastosi
tarvitsee tietenkin näinä aikoina vahvistusta (ottaa lompakostaan
muutamia setelirahoja, jotka antaa vaimolleen.) Tässä on pikku
vaimoseni.
ELISE.
Näin paljon rahaa! Jalmari, kuinka se on mahdollista! Tässä on ihan
liiaksi.
JALMARI.
Tavallista enemmän, sitä kai tarkoittaa minun säästävä emäntä kultani.
Näetkö -- minulle on nyt juuri maksettu muuan vanha saamiseni
ylioppilasajoilta -- rahat, joiden luulin ikipäiviksi menneen Kankkulan
kaivoon. Ei sinun nyt tarvitse kitsastella. Saakoon anoppi nähdä, etten
minä sentään aivan nälällä ruoki hänen rakasta lastaan.
ELISE.
Kaikkia sinä pakiset, armaani! Mutta näin paljon rahaa!
JALMARI.
No niin, siitä asiasta ei enää puhuta. Minun pitää jo lähteä. (Pistää
paperin ja lyijykynän taskuunsa).
2:nen kohtaus.
EDELLISET. ROUVA EKLÖF, (tulee keittiön puolelta.)
JALMARI.
Kas rouva Eklöf! Olittepa hyvä, kun tulitte. Nyt voin huoletta heittää
muoriseni hyvään hoitoon. Hyvästi rakas Elise. Tunnin kuluttua tahi
niillä vaiheilla olen kotona. Minkälainen ilma siellä on nyt illalla, rouva

Eklöf?
EKLÖF.
Kerrassaan kauhea. Sataa räntää, sellainen suden-ilma, että hyvä
Jumala -- ja pimeä kuin säkissä.
JALMARI
(etehisessä)
Minä otan sitten tuon sadetakin, niin olen kuin luotu rosvonilmaan. Vai
mitä Elise? Kun minulla on tämä nuttu yllä ja pussikaulus pään yli, etpä
sinäkään taitaisi minua hevillä tuntea. Näytän kai aika
ryöväripäälliköltä? Hyvästi nyt hetkiseksi, äiti kulta! Hyvästi hyvä
rouva Eklöf! (Menee.)
ELISE
(sulkien etehisen oven.)
Huu, sitä ilmaa! (Puhuu keittiön ovesta.) Liina, ole hyvä ja käy
pyytämässä talonmiestä lakaisemaan etehisen portaat. Siellä on niin
paljon lumisohjua, ja tohtori arveli, että hän kenties käy vielä tänä
iltana täällä.
PALVELUSTYTTÖ.
Pihalle juuri ajettiin. (Etehisen kelloa soitetaan.) Varmaan tohtori!
(Menee avaamaan ja ulos etehisen kautta).
3:mas kohtaus.
ELISE, ROUVA EKLÖF, LÄÄKÄRI.
LÄÄKÄRI
(päällystakkinsa kiiruusti riisuttuansa.)

Hyvää iltaa, hyvää iltaa, hyvä Elise rouva. Kuinka nyt jaksatte?
ELISE.
Olen niin reipas, kuin olisi kaikki jo ollut ja mennyt.
LÄÄKÄRI.
Valtimo lyö tasaisesti, ja kaikki onnistuu toivon mukaan, kunhan
pidämme huolta, etteivät mitkään sattumat tee teitä rauhattomaksi.
(Rouva Eklöfille.) Vai on rouva Eklöf täällä? Se on erittäin hyvä. Olen
vakuutettu, että kaikki käy hyvin, mutta "ei vara venettä kaada",
niinkuin sanotaan, ja sen vuoksi otetaan kotia vähän kloroformia, jos
satuttaisiin tarvitsemaan. Minä kirjoitan reseptin (istuu Jalmarin pöydän
ääreen ja antaa reseptin rouva Eklöfille). Kas tässä, rouva Eklöf,
lähettäkää tämä apteekkiin, niin asia on suoritettu. (Eliselle.) Ja kuinka
miehenne voi? Hän lienee ulkona tämmöiselläkin säällä, koskei häntä
näy kotosalla.
ELISE.
Voi rakas tohtori, hän ei pelkää pimeyttä eikä myrskyä, tulkoon miltä
taholta hyvänsä.
LÄÄKÄRI.
Nuoren miehen tuleekin olla rohkea, ja rohkeutta me tarvitsemme
tavallista enemmän tänä aikana, jolloin meistä maailmaa kokeneista
vanhoistakin valoisin kevätpäiväkin näyttää pimeältä. Mutta kyllä aika
neuvon tuo, kunhan kaikki vankkana muurina toisiimme liitymme --
eikä joukosta tarvitse kaivata teidän arvoisaa rehellistä miestänne, hyvä
Elise rouva. (Puristaa hänen kättään, sitten hiljaa rouva Eklöfille joka
on palannut takaisin.) Toimitettu? Hyvä. Jos näyttäisi siltä, että olisi
välttämätöntä käyttää kloroformia niin lähettäkää vain hakemaan minua
vaikka keskellä yötä. Minun nukunnallani ei ole enään isosti arvoa.
(Kohteliaasti Eliselle.) Ja nyt on kaikki selvänä, ja minä luulen, että me
kohta iloksemme näemme nuoren äidin onnellisesti hymyten
katselevan "pientä poikaansa". Niin, niin "pientä poikaansa". Ja

nukutaan nyt hyvin ja kootaan voimia ja ollaan oikein reipas! Hyvästi!
Hyvästi! (Menee etehisen kautta)
Elise ilosta hymyillen saattaa häntä avaten ulko oven.
TALONMIES.
(tulee ulko-ovesta, heti lääkärin mentyä).
Portaita laastessani tapasin tämän kirjeen lumisohjussa. Se on
varmaankin herrasväelle, koska se oli juuri kirjelaatikon kohdalla.
Postimies on kai hätiköinyt ja pimeän päässä ja huonossa säässä
pudottanut sen maahan.
ELISE
(ottaen kirjeen.)
Aivan märkä! Olipa se kiusallista. Kirje on todellakin