Pikku poikani

"Pikku poikani", by Emil
Nervander

The Project Gutenberg EBook of "Pikku poikani", by Emil Nervander
This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or
re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
with this eBook or online at www.gutenberg.org
Title: "Pikku poikani" Yksinäytöksinen näytelmä
Author: Emil Nervander
Release Date: October 30, 2006 [EBook #19670]
Language: Finnish
Character set encoding: ISO-8859-1
*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK "PIKKU
POIKANI" ***

Produced by Matti Järvinen, Tuija Lindholm and Distributed
Proofreaders Europe.

"PIKKU POIKANI"
YKSINÄYTÖKSINEN NÄYTELMÄ

[Kirjoittanut Emil Nervander.]
KOTIMAINEN ALKUTEOS
Ensimmäisen kerran julkaissut Kustannusosakeyhtiö Otava 1899.

HENKILÖT:
JALMARI, kielenkääntäjä, 30-vuotias. ELISE, hänen vaimonsa,
23-vuotias. APTEEKKARIN ROUVA, Elisen äiti. LÄÄKÄRI.
ROUVA EKLÖF. PALVELUSTYTTÖ. TALONMIES.
SANANTUOJA. KYYTIPOIKA.
Tapaus Helsingissä kielenkääntäjän kotona, huhtikuun 21 p. 1861.

Pienenpuoleinen sali, kummallakin sivulla ovi ja perällä kaksi, joista
toinen on koko näytöksen ajan auki valaistuun eteiseen. Katsojista
oikealla on ajan kuosinmukainen, komerolla varustettu kaakeliuuni.
Siisti vaan ei ylellinen huonekalusto.
1:nen kohtaus.
ELISE ja JALMARI.
Jalmari, istuen pöydän ääressä vasemmalla puolen huonetta etualalla,
kirjoittaa silloin tällöin jonkun sanan paperille samalla kun hän näyttää
muistelevan asioita.
Elise, istuen taaempana, pöydän ääressä, uunin lähellä, jossa palaa tuli,
ottaa eräästä korista muutamia lapsen kapaloita, mekkoja ja myssyjä,
joita tarkastelee, samalla kun hiljaa laulaa laulua: "Rida, rida ranka."
Laulun päättyessä panee tavarat koriin, menee Jalmarin luo, laskee
kätensä hänen olkapäälleen ja katselee häntä sydämellisesti.
JALMARI

(heittää kynän ja käärii hellävaroin kätensä Elisen vyötäisille katsoen
ystävällisesti häneen).
Kultaseni, sinä näytät niin reippaalta, ettei minua ollenkaan huolestuta
tuo hetki.
ELISE.
Ei minuakaan pelota vähääkään. Jalmari, oi kuinka odotan pikku
poikaani.
JALMARI
(vetää hänet polvelleen istumaan, leikillisesti.)
Sinä olet pikku hupakko "pikku poikinesi". Jospa se onkin herttainen
pikku tytön-tyllerö?
ELISE.
Ei, ei, ei! Kaikkea sinä puhutkin. Ei -- reipas vankka poika, siitä olen
koko sielussani vakuutettu. Ja kuulehan. Minä olen salaa jo neulonut
pikku Jalmarin kastemekkoon hänen nimensä ja sen ympärille pieniä
ruusunnuppuja ja tammenlehtiä. Se on niin ihmeen sievä. -- Mutta et
saa tätä kellenkään kertoa, se muistakin.
JALMARI.
Kas vain sitä pikku äitiä, jolla on salaiset puuhansa, sillä aikaa kun isä
on poissa.
ELISE.
Minullapa on ollutkin hyvää aikaa viime päivinä, sinä kun olet ollut
kotoa poissa tavallista enemmän.
JALMARI.
Ethän liene siitä pahoillasi? -- Tuo valiokunnan kokoonkutsuminen on

saanut kaikki ylösalaisin. Koko Helsinki on liikkeellä. Ei voi millään
ehdolla pysyä kotosalla.
ELISE.
Rakas Jalmari, ymmärränhän minä sen hyvin vaikka minulla ei ole
näinä päivinä ollut tarpeeksi mielenrauhaa syventyäkseni yleisiin
asioihin. Mutta mitä siitä. Tiedänhän, että sinä ja muut, jotka ajattelevat
yhtä jalosti kuin sinä, olette levottomia ja jännityksissä, mitä olisi
tehtävä.
Jalmari laskee ikäänkuin sattumalta kätensä edessään olevalle
paperille.
ELISE
(leikillä, osottamatta kuitenkaan mitään uteliaisuutta, siirtää hänen
kätensä syrjään.)
Mitä sinulla nyt on työnä? Kas, luettelo, jossa on isänmaallisten
miesten nimiä! Aina sama Jalmari. -- Aina vain ajatuksesi askartavat
isänmaan hyväksi.
JALMARI.
Olen vain, kultaseni, tähän kirjoitellut, mitä tänään kaupungilla kuulin.
-- Nämä herrat aikovat panna vastalauseensa sitä vastaan, että
valiokunta edustaisi valtiopäiviä, ja tiesi Jumala mitä kaikkea vastaan.
ELISE.
Näytähän! Noin monta tunnettua miestä Suomen eri seuduilta.
JALMARI.
Näitä kaikkia odotetaan tänään kaupunkiin, kelirikosta huolimatta.
Erityiset viestinviejät ovat olleet kutsuja kuljettamassa, ja kokous on
määrätty täksi illaksi 8 ajaksi, -- ja ajattele, se pidetään samassa talossa,
jossa sinä asuit ollessamme ensimäistä vuotta kihloissa.

ELISE.
Se vuosi oli onnemme alku. Mutta Jalmari, et voi arvata, mitä nyt juuri
johtui mieleeni. Minulla on jotakin sinulle tunnustettava. Voithan
ymmärtää, että kun on kaikki näkevän Jumalan edessä, lapsi
sydämmellä, niin kuin minä nyt, niin haluaa täydellistä rauhaa ja
levollisen mielen -- ja sen vuoksi tahdon tunnustaa sinulle kaikki, että
Jumala olisi minulle laupias. -- Tiedätkö, minkä vuoksi isä lopultakin
suostui avioliittoomme, vaikka ensin vastusti? Isä, uskonnollinen mies,
piti sinua liian maailmanmielisenä, mutta minä sitten hänelle vakuutin,
että sinä rakastat Jeesusta --
JALMARI.
Mutta Elise?
ELISE
(jatkaen).
-- silloin herahti kyynel vanhuksen silmään, hän puristi kättäni ja
virkkoi hiljaa: "Mene sitten hänelle, -- Jumala siunatkoon sinua,
lapseni". Tiedän, että en puhunut aivan totta, ja se on huolestuttanut
minua usein, mutta olenhan sen jälkeen ollut niin onnellinen, jonka
tähden olen uskonut, että Jumala on minulle antanut anteeksi.
JALMARI.
Tämä, kultaseni, olkoon vain meidän keskinäinen asiamme,
ymmärräthän.
ELISE.
Ja tottahan poikamme kastetaan?
JALMARI.
Eipähän kastamatta! Minä olen virkamies, ja lapseen nähden sinun on
valta kaikessa. Tulkoon sinusta oikein hyvä ja hurskas äiti pikku

lemmikillemme.
ELISE.
Kiitos, Jalmari, nyt olen iloinen, niin iloinen. Tämä asia on painanut
sydäntäni. -- Kuule, sitten kun näet poikamme, niin sinä kirjoitat
kauniin runon hänestä ja minusta, eikö niin?
JALMARI.
Noo! -- Kaikkia sinä haluatkin? Tiedätkö, entisillä runoillanikaan ei
minusta ole mitään arvoa. Ne ovat niin onteloita.
ELISE.
Mutta Jalmari! Elä sano niin, jotka ovat minulle niin rakkaita, ja minä
opetan poikamme nostamaan katseensa sinuun ylpeydellä.
JALMARI.
Elise! -- Sinä tiedät, kuka tuntematon isäni