Pikku kettuja | Page 5

kieltänyt jättämästä ovea auki?
-- Katsoppas jalkojasi, minkä näköiset ne ovat! Mitenkä usein minun
pitää muistuttaa sinua pyyhkimään jalkasi huoneeseen tullessasi?
-- No, siinä on taas hattu sohvalla! Milloinka sinä opit sen panemaan
paikoilleen?

-- Elä jätä tauluasi siihen! Eihän sen paikka siinä ole.
-- Ui, miten likaiset kädet sinulla on! Missä ihmeessä sinä olet itsesi
tuommoiseksi töhrännyt?
-- Et saa istua sillä tuolilla; paikallahan sinä sen säret.
-- Lapsiparka, minkä näköinen sinun tukkasi on! Mene paikalla
sukimaan!
-- Etkös näet taas ole repinyt vaatteitasi! Hyvä ihme, minkälainen tuo
poika on!
-- Elä huuda niin hirveästi! Aivanhan tässä kuuroksi tulee.
-- Tahtoisinpa mielelläni tietää sinäkö, Jaakko, tämän tynnyrin olet
palasiksi ruhjonut?
-- Sinä sitä varmaan, Jaakko, olet särkenyt partaveitseni terän?
-- Jaakko, sinä olet ollut kirjoittamassa kirjoituspöydälläni ja tärvellyt
kolme arkkia parasta paperiani!
Ihmettelemmepä, olisikko kukaan perheen aikuisista jäsenistä tyynenä
jaksanut kuunnella tällaista muistutusten tulvaa, vaikkakin se olisi ollut
aivan yhtä oikeutettu.
Ei suinkaan; aikuisilla on oikeuksia, joita toisten täytyy kunnioittaa.
Kuka hyvänsä ei vain voikkaan heidän toimiansa arvostella. Jos
jokainen voisi ja sen tekisi -- mitä kauheita riitoja siitä seuraisikkaan!
Palvelijat ovat yleensä vain aikuisia lapsia ja äsken mainitun saattaa
siitä syystä heihinkin sovelluttaa. Taitamaton, yksinkertainen
maalaistyttö, joka on saanut palveluspaikan hienossa talossa, menee
aivan sekaisin uudessa oudossa ympäristössä, johon hän yhtäkkiä on
joutunut. Kaasujohto, vesijohto ja monet muut perheen mukavuudet
ovat hänelle tuntemattomia ihmeitä. Hänen pitää oppia ja pitää
mielessään tuhansia pikku seikkoja ja varokeinoja, joista ennen ei ole
uneksinutkaan. Ja jos hän laiminlyö ainoankaan, saattaa siitä helposti

seurata vedenpaisumus tai kaasumyrkytys tai joku muu ikävyys ja
haitta. Jo pöydästä korjatessa ja tarjotessa hienossa pöydässä saattaa
monta kymmentä kertaa erehtyä ja jokainen erehdys yhtä paljon
hermostuttaa perheen kaikkia jäseniä. Eipä ihmettäkään, jos emäntä ja
palvelija silloin silmäilevät toisiaan samoin kuin karhu ja mies, jotka
yhdessä pudota romahtivat puusta, viisitoista syltä korkealta, ja
avuttomina ja vihaisina puun juurella toisiansa katselivat. Emäntä on
harmistunut, kiukkuinen ja toivoton; tyttörukka samalla tavalla ja yhtä
hyvästä syystä. Annappas jos emäntä yhtä yhtäkkiä joutuisi
kirjapainoon ja niukkoja ohjeita saatuaan määrättäisiin latomaan
sanomalehden palstaa, niin hän tosiaan olisi yhtä taitamaton ja
hämmennyksissään kuin konsanaan Riitta hänen järjestetyssä
kodissaan.
Moni hieno koti on tällaisista syistä lakkaamattomassa kapinassa,
tyyntymätön kuin myötäänsä aaltoileva meri. "Heidän pöytänsä on
tullut heille ansaksi" todellakin ja loukkauskiveksi se, joka heidän
hyväksensä oli aiottu. Kaasut, vesijohdot, kalut ja koristeet -- kaikki ne
ovat tottumattomissa käsissä muuttuneet pahan hengen aseiksi, joilla
hän yöt päivät heidän kristillisiä avujansa koettelee. Ja vaikka koti
kunnollisessa järjestyksessä pysyisikkin, niin ani harvoin lienee laita
sama hyvän tuulen ja kristillismielisyyden. Minä vetoon tuhansien
naisten kokemukseen, naisten, jotka toden perästä ovat uskonnollisia.
He rukoilevat ja käyvät kirkossa ja heidän sielunsa kohoo rakkauden,
puhtauden ja rauhan ikuiselle lähteelle. Mutta kotiin palattua heitä
kohtaa aivan toisellainen kokemus; he joutuvat epätoivoon ja
halveksivat itseänsä kovasydämmisyytensä, pikaisuutensa, vihaisten
silmäystensä ja ärtyisyytensä tähden, jota herättää alituinen epäsointu
hyvästi viritetyistä kielistä, joita taitamaton käsi koskettelee.
Puhu jouhipaidasta, ruoskimisesta ja muusta lihansa kurittamisesta
pyhityksen välikappaleena! Sitä ei sivistyneessä maassa tarvita.
Pitäköön nainen kodin koettelemuksia jouhipaitanansa ja ruoskanansa.
Kärsiköön niitä tyynesti, iloitkoon niistä, hymyilköön ja olkoon
hiljainen, äänetön ja lempeä -- silloin ei enää luostari voi hänelle
mitään opettaa, hän on voiton saavuttanut pyhimys.

Kun Anni alituisista muistutuksista huolimatta unohtaa pellin
aukaisematta lämmittäessään huoneita aamuisin, kun Riitta puhaltaa
kaasun sammuksiin lastenkammarissa ja koko perhe on tukehtua
savuun, vaikka sellaisen sammuttamistavan vaarallisuutta on hänelle
lukemattomia kertoja selitetty, kun lasit päivällispöydässä ovat
himmeät ja viiruiset, vaikka viikkokausia on neuvottu niitä
kunnollisesti pesemään ja pyyhkimään, kun norsunluupäisiä veitsiä ja
haarukoita liotetaan kiehuvassa vedessä, aivan kuin ei siitä olisi
kertaakaan varoitettu, kun palvelijat yhäti ja joka asiassa unohtavat
kaikkein tärkeimmät tehtävät -- silloin ei ole toivon ujettakaan levosta
eikä rauhasta, jollei emännän uskonnollinen mieli jaksa niitä kestää ja
voittaa. Sillä eivät ainoastaan apostolit iloitse heikkoudessa, hädissä ja
ahdistuksissa, vaan myöskin äidit ja emännät, jos tahtovat, voivat oppia
apostoleista, mitenkä he oikein voisivat sanoa: "koska minä heikko olen,
niin minä väkeväkin olen." [2 Kor. 12:10.]
Kärsimys ei meitä kiusaa opittuamme sitä oikein kantamaan. Me
voimme tyynesti kärsiä huomatessamme kärsimyksen kantavan hyviä
hedelmiä. Koettelemuksen kohdatessa voimme silloin sanoa: "jos
_sinä_, Herra, olet sen lähettänyt, niin se on hyväksemme."
Jos mieli kotielämän levottomassa, vaihtelevassa
yhteiskuntaelämässämme pysyä tyynenä ja rauhaisana, on
välttämätöntä kristillisessä seurakunnassa uudestaan päästää arvoonsa
se kristillinen avu, jota mystikot niin tärkeänä pitävät. Tarkoitan --
vaikenemisen avua. Tätä avua ei voi liian suureksi arvata. Tosi ja
mieleen painettava on vanha sananlasku: "puhuminen on hopeaa,
vaikeneminen kultaa." -- Mutta -- kuulen monen inttävän -- mitähän
meistä sitten tulee, jollemme saa puhua? Emmekö enää saisi nuhdella
lapsiamme, palvelijoitamme, toisiamme? Pitääkö meidän antaa
ihmisten mielin määrin tehdä väärin suutammekaan avaamatta?
Ei suinkaan. Virheet täytyy huomata ja niistä muistuttaa; erehdykset
oikaista. Kehottaminen ja nuhteleminen on vanhempain ja isäntäväen
velvollisuus ja sama on myöskin oikean ystävän.
Mutta, hyvä lukija, tarkastakaammepas omaamme ja toisten elämää ja
kysykäämme: paljokohan kaikesta moitteesta lausuttanee parantamisen

jalossa tarkoituksessa? Paljokohan