Pikku kettuja | Page 8

p?iv?t. Jos pikku ipanat kuvittelevat joulupuun yhdess? y?ss? itsest?ns? kasvaneen, niin tiet?v?t he siit? ihan yht? paljon kuin useimmista muistakin siunauksista, joita heille pikku sirpeloille satamalla sataa. Onpa siin? puuhaa ja hy?rin??, nousta ja laskeutua, kiivet? ja kurotella, sitoa ja purkaa, muuttaa ja vaihtaa lukemattomia kertoja kyntteli? ja kultapallosia ja kaikellaisia kiilt?vi? koristuksia, kohotella ja taivutella kankeahkoja oksia ja saada kynttelit kest?m??n suorassa!
Ja kaikki kaikessa olin min?. En min? muistanut leini?ni enk? arvoani is?nt?n?, siell? vain hypp?sin, niin ett? kuu p??laellani paistoi milloin mist?kin kohti kuusen oksain lomitse sovitellessani harsopukuista nukkea joulupuun oksalle istumaan tai asetellessani pikku Tuomaan luistimia alimmille oksille, sitoessani namust?tt?si? ja aina v?liin taistellen itsep?isten vahakynttelien kanssa, jotka kallistelivat milloin oikealle, milloin vasemmalle, py?r?htiv?tp? toisinaan yl?salasinkin ja k??nteliv?t milloin millekkin mukalalle. Vaimoni yst?v?lliset huomautukset ja kehoitukset, etten uuten itse?ni uuvuttaisi, meniv?t kuuroille korville. Valvoin hyvin my?h??n ja keskell? y?t?kin saatoin yht?kki? hyp?t? vuoteeltani muuttelemaan ja korjailemaan joulukuusta. Ja jo aamuh?m?riss? puuhasin kuusen ymp?rill?. Jos olisi ollut valloitettava linnoitus tai suunniteltava taistelu, niin enp? totta tosiaan olisi tarmokkammin toiminut kuin joulukuusta laittaessani. Jennynk??n into ei minun rinnallani riitt?nyt ja siksip? h?n kerran sivumennen arvelikin is?ns? uudestaan lapseksi muuttuneen.
Mutta sittenp? se olikin komea, meid?n joulupuumme! Nuorin pojanpoikani, pikku Tuomas, ja min?, p??ss? paperiset sotilashatut, puhaltaen tinatorviin ja rumpua ly?den astelimme juhlakulkueen etunen?ss? ja niin sit? marssittiin ymp?ri komean joulukuusemme. Punaiset ja siniset ja vihre?t vahakynttelit h?ik?isev?sti valostivat ja enkelin kultaiset siivet kuusen latvasta kauniisti v?lk?hteliv?t, mutta sep? se ei ollutkaan minulle y?kausiin silm?nt?ytt? unta suonut. Ette voi kuvitellakkaan, miten paljo vaivaa minulla siit? enkelist? oli. Kovaksi onneksi ilmestyi sen vasempaan siipeen pikku halkeama. Sit?k?s sieti huolellisesti hoitaa ja my?t??ns? korjailla! Ja sittenkin elin lakkaamattomassa pelossa, ett? se viel? sielt? t?rkeinn? hetken? pudota hurahtaa. Ei toki; kohtalon tytt?ret minua suosivat. Enkeli pysyi paikoillaan siev?sti siivet lev?ll??n, kynttelit paloivat kirkkaasti ja lapset olivat ihan hurmauksissaan. Niin paljoa olin tuskin uskaltanut toivoakkaan. Me hypimme, juoksimme, leikimme ja melusimme niin kauvan kuin pienokaisten silm?t auki kestiv?t ja kauvemminkin ja niin p??ttyi joulunviettomme.
Olinpa unohtaa kertomatta joulup?iv?llisist? ja kaikista sen herkuista. Vaimoni oli pannut liikkeelle kaiken em?nnyystaitonsa: kalkkuna- ja kananpoikapaistit, hyytel?t ja kastit, kakkuset ja vanukkaat -- voi, kaikki ne viel?kin niin el?v?sti muistan!
Juhlap?iv?t olivat mit? hupaisimmat. Uuden vuoden p?iv?n? min? vanhan tavan mukaan menin tervehtim??n naistuttujani, mutta vaimoni ja tytt?reni j?iv?t kotiin vastuuttamaan ja kestitsem??n miestuttaviansa. Kaikki oli niin hauskaa ja iloista emmek? me mielest?mme olleet milloinkaan niin hupaisia pyhi? viett?neet.
Mutta miten olikaan en min? seuraavalla viikolla ollut oikein roveissani. Minun olisi ollut valmistettava kirjoitus muutamaan aikakauskirjaan, mutta tunnuin niin tyls?lt?, etten kyennyt kirjoittamaan. P?iv?llinenk??n ei maistunut niinkuin aina ennen ja alkoi tuntua ik??nkuin kaikki asiat eiv?t olisi ihan oikeallaan. Samaan aikaan sain halkolaskun ja mielest?ni olimme alkaneet tuhlaamalla tuhlata kalliita pilkkeit?. Poikani pojat ja tytt?ret olivat minusta meill? k?ydess??n hirve?n kova??nisi? ja hy?kk?siv?t huoneeseen jalkojaan pyyhkim?tt?. Sirki selv?? oli, ett? heit? oli huonosti kasvatettu -- ilmankos he olisivat niin ep?siistej? ja meluisia! Huomasin muutamain lasien ja lautasten laidasta halkeilleen ja harmittelin ihmeesti palvelijain huolimattomuutta -- siin? oli nyt sukainen astiasto miltei yhett?miin turmeltu. Kun kerran aukaisin kirjoitusp?yt?ni laatikon, ?lysin, ettei Jennyn langoille en?? yksi laatikko riitt?nytk??n, vaan tarvitsi h?n niit? nyt yksin lukien pari kolmekin. Jenny n?kyi heitt?ytyv?n huolimattomaksi. Mutta lanka on kallista ja tyt?t tuntuvat voivan h?vitt?? sievosen omaisuuden tekeleihins?, joista ei kuitenkaan ole v?hint?k??n hy?ty?. Ent?s Marjetta sitten! Kolme kertaa on h?n pannut tohvelini vaatekaappiin, vaikka min? tahdon ne pit?? kirjoitusp?yt?ni alla. Vaimoni t?ytyy ruveta paremmin pit?m??n palvelijoita silm?ll?. Ihmeellist?, ettei h?n n?e, vaikka koko talo on nurin n?rin.
Tulin p?iv? p?iv?lt? tyytym?tt?m?mm?ksi, lausuin huomautukseni ter?v?sti, jopa ?re?stikkin, aivan kuin en juuri ?skett?in olisi kirjoittanut "pikku ketuista". Mutta viimein toki silm?ni aukenivat ja huomasin, miss? syy oli.
Oli ilta. Olin juuri kohentanut tulta uunissa, pannut tohvelit jalkaani ja istuuduin k?rttyisen? aukomaan muutaman aikakauskirjan lehti?, joka oli kuuluisa ivallisista kirjoituksistaan.
Vaimoni otti hiilihangon ja siirr?lsi muuatta halkoa.
-- Hyv? yst?v?, sanoin, olisit koskematta koko tuleen -- sammutathan sin? sen kuitenkin aina.
-- Min? vain v?h?n kohautin tuota halkoa, ett? se paremmin palaisi, vastasi vaimoni.
-- Se on juuri sinun tapaistasi: h?mmennell? ja sammuttaa. Ihan kuin ilkkuakseen leimahti samainen halko tuleen ja puut alkoivat paukkua ja r?isky? aivan kuin minua pilkatakseen. Jos totta tosiaan pyhimyskin suuttuu, niin kyll? varmaankin sellaisesta ivasta ja pilkasta. Se on siet?m?t?nt? julkeutta. Ojensin k?rsim?tt?m?sti jalkaani ja satuin nyk?isem??n Hallia, joka ulahti ilke?sti. K?rsiv?llisyyteni oli lopussa. Potkaisin koiraa, niin ett? sill? edes olisi syyt? ulvoa ja samassa kier?hti Jennyn ompelurasia lattialle.
-- Is?!
-- Juokse suolle rasioinesi ja kerinesi! Ne ovat tiell? joka paikassa, ettei p??se en?? liikahtamaankaan. Hy?dytt?mi?, tarpeettomia kapineita sit? paitsi.
-- Tarpeettomiako? virkkoi Jenny, harmista punastuen, sill? h?n oli olevinaan s??st?v?inen.
-- Niin juuri, tarpeettomia -- viev?t aikaa ja varoja. Sadottain on vilusta v?risevi? k?yhi? eiv?tk? kristityt naiset tee muuta kuin koukkuilevat kaikki langat hy?dytt?miksi koristeiksi. Jos ne sitten edes k?yh?in hyv?ksi tulisivat, niin olisihan siin? jotain tarkoitusta, mutta kaikki ne ovat toistensa laiset, oikeaa kristillisyytt?