Pikku kettuja | Page 9

ei ole koko maailmassa -- ei muuta kuin itsekk?isyytt? ja omanvoitonpyynti?.
-- Hyv? yst?v?, sanoi vaimoni, sin? et ole terve t?n? iltana. Eih?n toki kaikki ole niin hullusti, milt? n?ytt??. Sin? et ole viel? reipastunut joulupuuhain per?st?.
-- Min? olen terve. En ole ollut terveempi muulloinkaan. Mutta toivottavasti min? kuitenkin n?en, mit? silm?ini edess? tapahtuu. Mutta t?ll? tavalla eiv?t, hyv? rouva, asiat saa jatkua. Meid?n t?ytyy paremmin pit?? silm?ll? ja huoltaa muka pikkuseikkojakin. Esimerkiksi tuo Marjetta, -- tekeek? se tytt? milloinkaan mit? k?skee? Sin? olet liian lev?per?inen h?nen suhteensa. Uusimmalla sanomalehdell? h?n uunit sytytt?? eik? milloinkaan pane tohvelejani oikealle paikalleen. Enk?h?n min? voi sallia ty?huonettani pidett?v?n Hallin n?yttelypaikkana enk? Jennyn ker?in ja rasiain kokoelmana ja perheen romus?ili?n?.
Juuri silloin kuulin Jennyn hiljakseen lausuvan huomautuksensa koettaessaan hillit? itse??n, vaikka h?nt? ?skeinen soimaukseni langanmenekist? harmittikin. H?n istui selin minuun, neuloa ahersi uutterasti ja sanoi hiljaa, mutta silti selv?sti:
-- Jos _min?_ tuolla lailla puhuisin, niin ihmiset sanoisivat minua _h?jyksi_ -- ja eik?h?n syyst?.
Katsoin tuleen, ollen olevinani v?linpit?m?t?n; mutta Jennyn sanat panivat minut ajattelemaan. _Niink?_ todellakin oli? Siin?k? koko syy? Oliko sitten todenper??n koti, palvelijat, Jenny lankoineen, Halli, vaimoni -- kaikki ennallaan ja erotus vain siin?, ett? min? olin _h?jy_? Miten monasti olen kutsunut Hallia juuri siihen paikkaan, jossa se oli silloin, kun sit? potkaisin! Miten monasti hyv?ll? tuulella ollessani olen kehunut Jennyn siroja korut?it? ja selitt?nyt naisten ompelurasian ja omain paperieni niin hyv?sti sopivan yhteen. Niin, se oli selv??. Kaikki oli ennallaan, min? vain olin h?jy.
_H?jy_! Sovitin itseeni tuon vanhan, sattuvan sanan koristelematta sit? alakuloisuudeksi tai haluttomuudeksi tai hermostumiseksi, joilla nimityksill? me kristityt mielell?mme peittelemme luonteemme pikku syntej?.
-- T?ss? istut nyt, sanoin itselleni, -- sin?, kirjailija, jolla on taipumusta hermostumaan ja jonka ruuansulatus on huonossa kunnossa, ja kuitenkin olet sy?nyt kuin merimies tai maanraataja. Sin? olet rasittunut hy?riess?si ja py?riess?si parin viikon aikana kuin poikanulikka. Olet nukkunut s??nn?tt?m?sti ja seurauksena on ollut, ett? kymmeness? p?iv?ss? olet tuhlannut kymmenen viikon voimat aivan kuin nuori, ajattelematon hurjastelija. Et mitenk??n voi olla iloinen ja tyytyv?inen niin paljon tuhlattuasi eik? mik??n n?yt? sinusta samallaiselta kuin terveen? ja voimissasi ollessasi. Luoteen aikana emme n?e muuta kuin inhottavan pahanhajuisen liejukon eik? sit? en?? voi muuksi muuttaa. Mutta sin? voit hillit? itsesi -- sin? voit saada selville, mik? sinua vaivaa -- sin? voit olla s?lytt?m?tt? vaimosi, Jennyn ja Hallin niskoille joulunaikuisen kohtuuttomuutesi seurauksia, joita juuri k?rttyisin? nuhteina, pisteli??n? arvosteluna ja vihaisina sys?yksin? olet heille purkanut.
-- Tule t?nne, Halli, tule! sanoin min? ojentaen k?teni Hallille, joka makasi huoneen et?isimm?ss? nurkassa, tarkkaavasti minua katsellen. -- Tule t?nne, Halli-parka, ja sovitaan pois! Kas niin, kas niin! Olikos is?nt?si paha? Olipa kyll?, hyvin h?jy olikin. Mutta nyt se on kaikki sovittu, eik? niin, poikaseni?
Ja Halli oli aivan katkaista selk?ns? ja repi? minut palasiksi iloansa osottaessaan.
-- Ent?p?s sin?, pikku k?pyseni, sanoin Jennylle, olen suuresti kiitollinen avomielisyydest?si. El? ole mill?sik??n tyhmist? nuhteistani ja pane niin paljon lankojasi laatikoihini kuin ikin? haluat.
Niin min? sovin kaikki -- pyysin anteeksi oivalliselta vaimoltanikin, joka minut niin tarkoin tuntee, ettei ollut tiet?vin??nk??n ?rtyisyydest?ni eik? huonosta tuulestani, vaan kohteli minua tyynesti ja tasaisesti kuin pient? lasta, jolle on puhkeamassa uusi hammas.
-- Tietysti min? tiesin, miten asian laita on; el? nyt en?? siit? puhu, h?n keskeytti, kun pyytelin anteeksi. Kyll? me toisemme hyvin ymm?rr?mme. Mutta jostain min? sinua muistuttaisin: sinun kirjoituksesi pit?isi olla kohta valmis.
-- Se on totta, min? vastasin. Ja niinkuin muutkin suuret kirjailijat min?kin muutan rahaksi omat syntini ja kirjoitan toisesta pikku ketusta, jonka nimi on:
?rtyisyys.
?rtyisyys on viel?kin suuremmassa m??r?ss? kuin moni muu mielentila lihan synti. Se ei ole syntynyt sielussa niinkuin kateus, viha, kosto ja monet muut samallaiset, vaan on se aiheutunut ihan ruumiillisista syist?. On ihmisi?, joilla on sellainen ruumiinrakenne, sellainen hermosto, ettei enkelik??n sellaisissa olosuhteissa jaksaisi muuta kuin korkeintaan k?rsiv?llisesti sit? kest??. Se on hermostunutta kidutusta; ja ne k?rsimykset, joita sen onneton uhri toisille tuottaa, ovat yht? hyvin sairauden seurauksia kuin vesikauhuisen raivo ja pureksimishalu.
Toiselta puolen taas on ihmisi?, jotka aina ovat miellytt?vi? ja tervetulleita joka paikkaan, ihmisi?, joita pidet??n esikuvina ja oikein kristillismielisyyden esimerkkein?, mutta jotka oikeastaan eiv?t kuitenkaan niin suurta kiitosta ansaitsekkaan. Sill? heid?n sielunsa on yhtynyt niin onnelliseen ja ruumiillisesti terveeseen elimist??n, ett? kaikki heit? kohtaavat vaikutukset ovat niin virke?t, voimakkaat ja miellytt?v?t, etteiv?t he voi n?hd? maailmaa ja ihmisi? muuten kuin ihanassa valossa. Toisten huono tuuli ei heit? haittaa, tukalat olosuhteet eiv?t heit? kiusaa ja l?pi koko el?m?ns? he saavat nauttia pett?m?tt?m?n ruumiillisen terveyden kirkasta p?iv?npaistetta.
Katsokaahan tuota Hallia! Se ei ole milloinkaan hermostunut, ei milloinkaan h?jy, ei se milloinkaan murise, ei milloinkaan pure ja mit? suurimman loukkauksen per?st? se jo heti h?nt??ns? heiluttaa anteeksiannon merkiksi -- ja sen se voi, koska hell? luonto on sen koiranruumiin varustanut aina sopusointuisasti toimimaan. Jos kaikilla maailman ihmisill? olisi sellainen vatsa ja sellaiset hermot, niin olisi maailma ep?ilem?tt? muuta parempi ja onnellisempi kuin nyt. Totta puhui se mies, joka sanoi henkisen ja siveellisen arvon perustuksena olevan terveen ruumiin.
Luulenpa todellakin kodin onnen