Pikku kettuja | Page 6

kelpaamme yht? v?h?n taivaalliseen Jerusalemiin kuin Riitta ja Mari tai ovensuussa pysytteleiv? kerj?l?istytt? hienoihin saleihimme. N?yrtyen ja katuen olemme tunnustaneet ajatuksilla, sanoilla ja t?ill? tehneemme synti? Jumalaa ja h?nen pyhi? k?skyj?ns? vastaan ja joka p?iv? ja joka hetki monella tavalla rikkoneemme taivaallisen Is?mme tahtoa. Mutta kirkosta tultuamme me ankarasti ja rakkaudettomasti rankaisemme lapsiamme ja palvelijoitamme, koska he maallisissa asioissa ovat yht? taitamattomat ja huolimattomat kuin itse juuri ?sken tunnustimme olevamme taivaallisissa. Tokkohan muisto Kristuksen ??rett?m?st? k?rsiv?llisyydest? edes jossakin m??rin lient?? omaa k?rsim?tt?myytt?mme toistettuamme seitsem?nkymment? kertaa seitsem?n saman asian kuuroille korville? Uskonnollisten tunteidemme vakavuutta emme ep?ile, mutta meilt? puuttuu viel? niiden sovelluttaminen jokap?iv?iseen el?m??mme, etteiv?t ne huonossa uunissa l?mminneen ilman lailla p??sisi hy?dytt?m?tt? h?vi?m??n ??rett?m??n avaruuteen.
Pyh?ss? raamatussa on monta ihanaa esimerkki?, miten nuhde ja moite on lausuttava. Kun apostoli Paavalin t?ytyy horjahtaneita kristityit? nuhdella -- miten huolellisesti h?n sanansa valitsee, miten lempe?sti nuhteensa lausuu! H?n tunnustaa sen hyv?n, joka rikollisissa on. H?n vakuuttaa heit? esirukouksistaan ja rakkaudestaan. Ja kun nuoli viimein laukiaa -- miten varmasti se oikeaan osuu juuri h?nen rakkautensa t?hden.
Mutta onhan Paavalia suurempi, puhtaampi, rakastavampi -- H?n, joka maan p??ll? asuessaan valitsi kaksitoista alhaista, oppimatonta, ennakkoluuloista miest?, jotka hidasoppisina, viel? Mestarinsa kuolinp?iv?n? h?iritsiv?t h?nen maallisen el?m?ns? viimeisi? hetki?, kiistellen "kuka oli suurin", jota H?n niin usein oli heille selitt?nyt. Kun muu ei auttanut, polvistui h?n rakkaudesta orjan ty?t? tekem??n, sanoen: "te kutsutte minua Mestariksi ja Herraksi, ja te sanotte oikein, sill? se min? olen. Jos nyt min?, teid?n Herranne ja Mestarinne, olen teid?n jalkanne pessyt, niin pit?? teid?nkin toinen toisenne jalat pesem?n." [Joh. 13:13, 14.]
Kun vanhemmat, ty?nantajat ja is?nn?t oppivat siin? hengess? neuvomaan, silloin neuvo entist? enemm?n tehoo. Sen hengen voimallahan F��nelon muutti ylpe?n, oikullisen, itsekk??n Burgundin herttuan n?yr?ksi, lempe?ksi, suvaitsevaiseksi toisille ja ankaraksi ainoastaan itselleen. H?nenh?n mielilauseensa oli: "t?ydellisyys ainoastaan jaksaa suvaita ep?t?ydellist?".
Mutta paitsi moitetta, jolla on m??r?tty tarkoituksensa -- miten paljo moitetta vain pahantuulen ilmauksena! Viholainen polttaa meit?, ja me viskaamme sen naapurillemme; tuli polttaa meit? ja me viskaamme hiili? ja kuumaa tuhkaa jokaisen p??lle ymp?rist?ss?mme.
On kiukkuisuutta, joka lakkaamattomana ik?v?in muistutusten tihusateena tunkeutuu kaikkialle; on mielen katkeruutta, joka koillismyrskyn? seestym?tt?m?lt? taivaalta puhaltaa; on riidanhalua, joka ukkospilven? salamoi ja raehtii. Kaikki n?m? ovat hy?dyt?nt? pahemmat. Ne ovat _syntej?_, ihan yht? suuria ja rumia kuin nekin, joita sivistynyt seura kauhistuu.
N?m? kaikki ovat suurimmaksi osaksi huonon ruuansulatuksen, kiihtyneiden hermojen tai yleisen kivuloisuuden synnytt?mi? sairaloisia tunteita, jotka me syyd?mme l?himm?isillemme.
Pappi sy? liian paljon mieliruokaansa, menee kirkkoon ja n?hdess??n siell? v?h?n ihmisi? nuhtelee heit? poissaolevain laiminly?misen synneist?. "Seurakunta on kylm?, se ei v?lit? uskonnosta" j.n.e. -- kaikki ainoastaan liiallisen sy?nnin seurauksia.
Teemmep? joskus viikossa kuuden viikon ty?n. Hermomme ja aivomme rasittuvat liiaksi ja jonkun aikaa n?ytt?? meist? kaikki synk?n synk?lt? ja kotikin kulkevan perikatoansa kohti. Palvelijat eiv?t ole milloinkaan olleet niin huolimattomat, lapset niin meluisat, koti ei kuuna kullan valkeana niin kauheassa ep?j?rjestyksess?, valtion hallitus niin huono, ja kirkko joutumassa Antikristuksen valtaan. Mutta ainoa erotus entisen ja nykyisen v?lill? onkin ainoastaan siin?, ett? olemme voimamme tyyten tuhlanneet ja n?emme koko maailman synk?ss? valossa. Silloin pit?isi meid?n pysytt?? moitteen raivotarta et??ll? ja sen sijaan harjoittaa vaikenemisen avua, kunnes hermot tyyntyv?t. On aikoja, jolloin ei kenenk??n pit?isi uskaltautua arvostelemaan l?himm?ist?ns?, torumaan lapsiaan tai palvelijoitaan tai moittimaan yst?vi??n -- aikoja niin ?rtyisi?, ettei voi sit? liioittelematta tehd?. Silloin pit?isi p?invastoin harjoittaa vaikenemisen avua ja viel? enemm?n -- koettaa rukouksen voimaa.
Mutta vaikkemme milloinkaan olisikkaan kiukkuisia, katkeria tai riitaisia ja kuitenkin on velvollisuutemme huomauttaa ja oikaista toisten virheit?, her?? kysymys: mill? tavalla sopivimmin? Vastaukseksi pikku vertaus kahdesta naisesta.
* * * * *
Rouva Varmanen on jalomielinen, voimakas- ja lujaluonteinen, vaikutusvaltainen nainen. H?nen k?sityksens? oikeasta ja v??r?st? on selv?, varma ja tuikitarkka. H?n auttaa k?yhi?, h?yntelee sairaita ja k?rsivi?. H?n on vilpitt?m?sti uskonnollinen. Naisen velvollisuudet h?n toimittaa miltei saavuttamattoman t?ydellisesti. Lupauksensa h?n t?ytt?? s?ntilleen ja on t?sm?llinen kuin rautatien kello.
Mutta kaikista oivallisista avuistaan huolimatta ei rouva Varmanen voi kotiansa onnelliseksi saada. H?n on n?et mit? toivottomin moittija -- periaatteellinen moittija. H?nell? on pett?m?t?n mittakaava kaikelle maailmassa, ajatustensa j?rjest?misest? aina hurstin levitt?miseen tai pyyhkeen p??rm?miseen ja kielt?m?tt?m?n? velvollisuutenaan h?n pit?? saattaa kaikki talossaan sen mittakaavansa mukaiseksi. Ei h?n usein toru eik? ole juuri kiukkuinenkaan; mutta h?n on tyyni, taipumattoman ankara eik? pienink??n virhe p??se huomaamatta livahtamaan. H?n ei j?t? mit??n nuhtelematta; h?n ei salli puolustelemista; h?n ei hyv?ksy mit??n muuta kuin oman mittakaavansa mukaisen t?ydellisyyden. H?nen nuhteensa ovat niin selv?t ja ter?v?t, ett? ne tepsiv?t paatuneimpaankin.
Siksip? h?n, vaikka harvoin menett??kin malttinsa ja tuskin milloinkaan kiivastuu, kuitenkin saattaa koko ymp?rist?ns? ep?toivoon puhuessaan niin tyynesti ja hillitysti. Palvelijat h?nt? pelk??v?t, vaan eiv?t rakasta. H?nen miehens?, hyv? ja jalomielinen, vaikka tavoiltaan hieman ajattelematon ja huolimaton, toisinaan on ihan n??nty? h?nen alituisiin moitteihinsa. H?nen lapsensa kuvittelevat h?net seisomassa et?isell?, muiden ihmisten saavuttamattomalla kukkulalla, josta h?n nuhtelevin silmin hellitt?m?tt? katselee tottelemattomia poikia ja tytt?j?. He ihmettelev?t, mitenk? niin kelpo ?itill? on lapsia, jotka, vaikka miten siivoja koettaisivat olla, kuitenkin joka p?iv? varmasti tekev?t jotain nurinniskaista.
Rouva Varmasen