Pikku kettuja | Page 5

Jaakko, t?m?n tynnyrin olet palasiksi ruhjonut?
-- Sin? sit? varmaan, Jaakko, olet s?rkenyt partaveitseni ter?n?
-- Jaakko, sin? olet ollut kirjoittamassa kirjoitusp?yd?ll?ni ja t?rvellyt kolme arkkia parasta paperiani!
Ihmettelemmep?, olisikko kukaan perheen aikuisista j?senist? tyynen? jaksanut kuunnella t?llaista muistutusten tulvaa, vaikkakin se olisi ollut aivan yht? oikeutettu.
Ei suinkaan; aikuisilla on oikeuksia, joita toisten t?ytyy kunnioittaa. Kuka hyv?ns? ei vain voikkaan heid?n toimiansa arvostella. Jos jokainen voisi ja sen tekisi -- mit? kauheita riitoja siit? seuraisikkaan!
Palvelijat ovat yleens? vain aikuisia lapsia ja ?sken mainitun saattaa siit? syyst? heihinkin sovelluttaa. Taitamaton, yksinkertainen maalaistytt?, joka on saanut palveluspaikan hienossa talossa, menee aivan sekaisin uudessa oudossa ymp?rist?ss?, johon h?n yht?kki? on joutunut. Kaasujohto, vesijohto ja monet muut perheen mukavuudet ovat h?nelle tuntemattomia ihmeit?. H?nen pit?? oppia ja pit?? mieless??n tuhansia pikku seikkoja ja varokeinoja, joista ennen ei ole uneksinutkaan. Ja jos h?n laiminly? ainoankaan, saattaa siit? helposti seurata vedenpaisumus tai kaasumyrkytys tai joku muu ik?vyys ja haitta. Jo p?yd?st? korjatessa ja tarjotessa hienossa p?yd?ss? saattaa monta kymment? kertaa erehty? ja jokainen erehdys yht? paljon hermostuttaa perheen kaikkia j?seni?. Eip? ihmett?k??n, jos em?nt? ja palvelija silloin silm?ilev?t toisiaan samoin kuin karhu ja mies, jotka yhdess? pudota romahtivat puusta, viisitoista sylt? korkealta, ja avuttomina ja vihaisina puun juurella toisiansa katselivat. Em?nt? on harmistunut, kiukkuinen ja toivoton; tytt?rukka samalla tavalla ja yht? hyv?st? syyst?. Annappas jos em?nt? yht? yht?kki? joutuisi kirjapainoon ja niukkoja ohjeita saatuaan m??r?tt?isiin latomaan sanomalehden palstaa, niin h?n tosiaan olisi yht? taitamaton ja h?mmennyksiss??n kuin konsanaan Riitta h?nen j?rjestetyss? kodissaan.
Moni hieno koti on t?llaisista syist? lakkaamattomassa kapinassa, tyyntym?t?n kuin my?t??ns? aaltoileva meri. "Heid?n p?yt?ns? on tullut heille ansaksi" todellakin ja loukkauskiveksi se, joka heid?n hyv?ksens? oli aiottu. Kaasut, vesijohdot, kalut ja koristeet -- kaikki ne ovat tottumattomissa k?siss? muuttuneet pahan hengen aseiksi, joilla h?n y?t p?iv?t heid?n kristillisi? avujansa koettelee. Ja vaikka koti kunnollisessa j?rjestyksess? pysyisikkin, niin ani harvoin lienee laita sama hyv?n tuulen ja kristillismielisyyden. Min? vetoon tuhansien naisten kokemukseen, naisten, jotka toden per?st? ovat uskonnollisia. He rukoilevat ja k?yv?t kirkossa ja heid?n sielunsa kohoo rakkauden, puhtauden ja rauhan ikuiselle l?hteelle. Mutta kotiin palattua heit? kohtaa aivan toisellainen kokemus; he joutuvat ep?toivoon ja halveksivat itse?ns? kovasyd?mmisyytens?, pikaisuutensa, vihaisten silm?ystens? ja ?rtyisyytens? t?hden, jota her?tt?? alituinen ep?sointu hyv?sti viritetyist? kielist?, joita taitamaton k?si koskettelee.
Puhu jouhipaidasta, ruoskimisesta ja muusta lihansa kurittamisesta pyhityksen v?likappaleena! Sit? ei sivistyneess? maassa tarvita. Pit?k??n nainen kodin koettelemuksia jouhipaitanansa ja ruoskanansa. K?rsik??n niit? tyynesti, iloitkoon niist?, hymyilk??n ja olkoon hiljainen, ??net?n ja lempe? -- silloin ei en?? luostari voi h?nelle mit??n opettaa, h?n on voiton saavuttanut pyhimys.
Kun Anni alituisista muistutuksista huolimatta unohtaa pellin aukaisematta l?mmitt?ess??n huoneita aamuisin, kun Riitta puhaltaa kaasun sammuksiin lastenkammarissa ja koko perhe on tukehtua savuun, vaikka sellaisen sammuttamistavan vaarallisuutta on h?nelle lukemattomia kertoja selitetty, kun lasit p?iv?llisp?yd?ss? ovat himme?t ja viiruiset, vaikka viikkokausia on neuvottu niit? kunnollisesti pesem??n ja pyyhkim??n, kun norsunluup?isi? veitsi? ja haarukoita liotetaan kiehuvassa vedess?, aivan kuin ei siit? olisi kertaakaan varoitettu, kun palvelijat yh?ti ja joka asiassa unohtavat kaikkein t?rkeimm?t teht?v?t -- silloin ei ole toivon ujettakaan levosta eik? rauhasta, jollei em?nn?n uskonnollinen mieli jaksa niit? kest?? ja voittaa. Sill? eiv?t ainoastaan apostolit iloitse heikkoudessa, h?diss? ja ahdistuksissa, vaan my?skin ?idit ja em?nn?t, jos tahtovat, voivat oppia apostoleista, mitenk? he oikein voisivat sanoa: "koska min? heikko olen, niin min? v?kev?kin olen." [2 Kor. 12:10.]
K?rsimys ei meit? kiusaa opittuamme sit? oikein kantamaan. Me voimme tyynesti k?rsi? huomatessamme k?rsimyksen kantavan hyvi? hedelmi?. Koettelemuksen kohdatessa voimme silloin sanoa: "jos _sin?_, Herra, olet sen l?hett?nyt, niin se on hyv?ksemme."
Jos mieli kotiel?m?n levottomassa, vaihtelevassa yhteiskuntael?m?ss?mme pysy? tyynen? ja rauhaisana, on v?ltt?m?t?nt? kristillisess? seurakunnassa uudestaan p??st?? arvoonsa se kristillinen avu, jota mystikot niin t?rke?n? pit?v?t. Tarkoitan -- vaikenemisen avua. T?t? avua ei voi liian suureksi arvata. Tosi ja mieleen painettava on vanha sananlasku: "puhuminen on hopeaa, vaikeneminen kultaa." -- Mutta -- kuulen monen intt?v?n -- mit?h?n meist? sitten tulee, jollemme saa puhua? Emmek? en?? saisi nuhdella lapsiamme, palvelijoitamme, toisiamme? Pit??k? meid?n antaa ihmisten mielin m??rin tehd? v??rin suutammekaan avaamatta?
Ei suinkaan. Virheet t?ytyy huomata ja niist? muistuttaa; erehdykset oikaista. Kehottaminen ja nuhteleminen on vanhempain ja is?nt?v?en velvollisuus ja sama on my?skin oikean yst?v?n.
Mutta, hyv? lukija, tarkastakaammepas omaamme ja toisten el?m?? ja kysyk??mme: paljokohan kaikesta moitteesta lausuttanee parantamisen jalossa tarkoituksessa? Paljokohan siit? on tarkoin mietitty?, kiihkotonta, yst?v?llist?, oikeutettua ja niin lausuttua, ett? se vaikuttaa hyv?sti? "Korva, joka kuulee el?m?n rangaistusta, asuu viisasten joukossa", sanoo Salomo. Mutta ne ovat harvinaisia -- kenties harvinaisempia kuin mik??n muu. Kuinkahan moni tosikristitty muistaneekaan el?m?ss??n toteuttaa t?t? velvollisuuksista vaikeinta? Me moitimme uunia, joka l?mmitt?ess? ei l?mpene heijastaakseen sitten l?mp?? huoneeseen. Me sanomme sen _nielev?n_ halkoja. Samallaisia olemme usein itsekkin. Raamatunselityksiss? ja jumalanpalveluksissa her?? meiss? lempeit?, rakkautta uhkuvia, pyhi? tunteita -- mutta jos ne pian haihtuvat hy?dytt?m?tt? laisinkaan arkiel?m??, puhdistamatta, l?mmitt?m?tt? kotiemme ilmaa, niin on se uskontomme, tunteidemme tuhlaamista: me kulutamme hy?dytt?m?sti, ?skeist? vertausta k?ytt??ksemme, uskonnollisia polttoaineita levitt?m?tt? uskonnon l?mp?? ymp?rillemme.
Me olemme polvillamme n?yr?sti tunnustaneet, ettemme ole armoa ansainneet ja