Pikku haltijoita | Page 8

valmiit puskemaan, riistämään ja raastamaan kaikkia ja hävittäisimme
koko komeuden, ellei meitä kytkettäisi ulkohuoneeseen. Hän väsyttää
tuiki Katriparkaa, ja hänen lopetettuaan alkaa äiti. Joskus tuodessani
oman mielipiteeni esiin, purskahtaa Katri itkuun ja sanoo, ettei hän
tiedä mitä tehdä. Ketään ystävistäni en voi kutsua päivälliselle, sillä
eihän heitä sovi viedä pimeään putkaan. -- Oi! ei koskaan! Saara täti,
anoppi ja koko suku pitäisivät perheen kunnian ikuisesti häväistynä.
Emme voi kutsua heitä, ellemme avaa ruokahuonetta, käytä parasta
porsliiniamme ja tuota hopeatamme kotia pankista, ja jos niin teemme,
valvoo Saara täti yönsä koko viikon ajan ennen, valmistuksia tehden, ja
jälestä valvoisi hän toisen viikon saadakseen kaikki järjestykseen.
'Mutta', selittäisi hän minulle, 'saattaa niin paljon vaivaa Katrille hänen
nykyisessä tilassaan, on kerrassaan inhottavaa.' Jos taas kutsun
tovereitani ravintolaan päivälliselle, itkee Katri, ja hänen äitinsä sanoo,
ettei naineen miehen sovi syödä julkisissa paikoissa; mutta, hitto
vieköön, pitäähän minulla jossain olla vapautta."
Vaimoni viihdytteli hänen kiihoittuneita hermojaan ja sanoi meidän
mukavan nojatuolimme aina häntä odottavan uunin ääressä. "Ja te
tiedätte", jatkoi hän, "huonekalumme ovat niin yksinkertaiset, ettei
meidän koskaan tarvitse niitä varjella; ja mattomme niin halvat, että
aurinko mielellään saa niille paistaa, ja niin elämme päivänsäteitten ja
kukkien keskessä."
"Niinpä niinkin", sanoi Bill katkerasti. "Mutta haalistuneet matot ovat
Saara tädin kauhu. Hän luulee, että ensimmäinen pykälä
taloudenhoidossa on auringon karkoittaminen. Mikä hupakko olinkaan,
iloitessani aurinkoisista ikkunoistamme! Miesparka, nämä ikkunat ovat
kolminkertaisesti teljetyt kaikilta päivän säteiltä. Ulkoapäin markiisit,
sisälläpäin ensin tiiviit luukut ja sitten raskaat, paksut, vuoratut

damastiuutimet, jotka ulettuvat syvissä poimuissa laattiaan asti. Mitä
varten on minulla tauluja? Ne riippuvat kyllä huoneessa, mutta mikä
häly ja touhu, ennenkuin saan niihin hiukankin valoa."
"Mutta illalla tulen valossa, silloin kai huoneesi ovat kirkkaat ja
valoisat."
"Illalla! Luuletko vaimoni viihtyvän siellä illalla. Hänellä on sanainsa
mukaan niin paljon ompelemista, että heidän täytyy Saara tädin kanssa
pysyytyä makuuhuoneessa, sillä eihän vierashuoneessa voi
työskennellä. Senhän arvannet. Ei mitään työnnäköistäkään saa sinne
kulettaa. Ajattele jos langanpätkiä sattuisi putoamaan matolle! Silloin
saisi Saara täti seuraavana aamuna murtaa ikkunavarustukset ja ryömiä
pitkin laattioita niitä etsimässä. Ei, illalla kaasu on puoliliekillä, ja jos
kierrän sen korkeammalle ja tuon ilmoille sanomalehteni tai otan
hyllyltä jonkun kirjan, tunnen laattian läpi missä kiihoitustilassa Saara
tädin hermot ovat. Hänen päänsä näkyy ovella kello kahdeksan,
neljänneksen yli, puoli yhdeksän, kello yhdeksän ja kymmenen,
katselemassa, joko olen lopettanut, saadakseen kaikki järjestykseen
tämän suuren rauhanrikkojan jälkeen. Ei kenenkään päähän pälkähtäisi
tulla meille iltaa viettämään. Naimisemme ensi aikoina tuttavamme
kyllä pistäysivät luonamme, mutta kotimme jylhyys heidät pian
vieroitti. Kaikki ovat huvenneet, ja Saara täti on siitä ikuisesti
kiitollinen, sillä nyt saavat huoneet olla rauhassa. 'En ymmärrä', on
hänellä tapana sanoa, 'mitenkä rouva Crowfield voi elää sellaisessa
pyörteessä, aamusta iltaan siellä juoksee ihmisiä. Katri ei kestäisi
mokomata elämää; mutta kaikki ihmiset eivät ole yhtä huolellisia. Katri
on kasvanut perheessä, jossa huolellinen taloudenhoito on naisen
kunnia.'"
Vaimoni huulilla liikkui hymy, tuo tyven, lempeä ja leikillinen hymy,
joka oli valaissut hänen ympäristöään niin monen monituista vuotta.
Bill jatkoi katkerasti:
"Enhän voi -- kuten mielisin, -- heittää hiiteen kaikki nämä naiset
taloudenhoitoineen, silloin Katri itkisi viikkokauden ja joutuisi
epätoivon partaalle. Eihän se ole tyttöraukan syy; joskus koetan

puheillani saada hänet järkiinsä, mutta puhuppas nyt koko suvun kanssa
-- olen ihan varma, että hänen terveytensä pilaantuu -- he uuvuttavat
hänet tuiki. Katri, joka oli piirimme sielu! Ja nyt nääntyy hän kotoisiin
huoliinsa. Hän käy alituisessa tuskassa aamusta iltaan, talo on niin
täynnänsä kaikenlaista tavaraa, että aina saattaa joku vahinko tapahtua
ja palvelijamme ovat niin perin kömpelöitä. Istuessamme yhdessä
kuulen vain valitusvirsiä kyökkitytöistä. He vaihtuvat alinomaan,
särkevät ja hävittävät niin paljon, ettemme enää uskalla käyttää
tavaroitamme. Siinä ei vielä mitään, että syömme pimeässä putkassa,
mutta syömme rikkinäisistä lautasista ja laseista ja juomme teetä
korvattomista kupeista, jotka töintuskin ovat säilyneet tästä hävityksen
kauhistuksesta. Ilolla suostuisinkin näin vaatimattomasti elämään, ellen
tietäisi parempaa löytyvän, enkä ymmärrä, miksei meidänkin
pöytämme voisi näyttää herraspöydältä, mutta Saara täti sanoo, että se
maksaisi tuhansia, ja että on yhdentekevä, miten eletään, kun ei sitä
kumminkaan kukaan muu näe. Hänestä, näet, ei löydy mitään
välimuotoa hienon porsliinin ja särkyneitten astiain välillä. Mitenkähän
kaiken tämän käy. kun saamme lapsia? Toivon lasten pehmittävän
vanhukset ja saattavan kodin lämpimämmäksi."
Lapsia karttuikin vuosien kuluessa. Ensin syntyi Tom, harteva, vilkas,
palleroinen Tom, oikea isän kuva; sitten Kaarle, Jim, Lovisa, Katri ja
Frank -- kaikki hyviä, iloisia ja rakastettavia lapsia. Mutta koko heidän
lapsuutensa oli alituinen taistelu huonekalujen kanssa, jossa taistelussa
huonekalut aina pääsivät voitolle. Kotityrannit valitsivat tietysti
ikävimmän ja kolkoimman huoneen, mitä talossa oli, lastenkamariksi ja
sulloivat sen täyteen vanhaa pahanpäiväistä huutokaupparomua, ja
sinne sitten kasvava polvi teljettiin.
Itsekukin tietää kuinka paljon kurinpitoa, ohjeita ja neuvoja
lastenkasvatus vaatii, ennenkuin lapsista tulee vilpittömiä, suoria,
jalomielisiä ja uskonnollisia ihmisiä. Se vaatii enemmän ohjeita, kuin
mitä vanhemmat jaksavat antaa ja lapset voivat sulattaa. Tähän
kasvatustyöhön he eivät voi uhrata kaikkia voimiaan, siis on tarkasti
määrättävä mihin suuntaan se on johdettava.
Saara tädin ja hänen hengenheimolaistensa mukaan lasten huomio