Pikku haltijoita | Page 9

on

etupäässä kiinnitettävä huonekaluihin ja niiden säilyttämiseen, ja Billin
lapset saivat siis kasvatuksen, joka oli yhtäpitävä näitten periaatteitten
kanssa. Se kasvatus oli pääasiassa seuraava: Pahat lapset juoksentelevat
paraatiportaissa, istuvat hienolla sohvalla, koskettelevat kirjoja
kirjastossa, ottavat kaapista hyviä kuppeja ja laseja.
Ja miksi halusivat he sentään tehdä tätä kaikkea? Jos vain paratiisissa
olisi yksikin kielletty omena, eivätkö nuoret Adamimme ja Evamme
antaisi alttiiksi ruumistaan ja sieluaan, saadakseen sitä maistaa? Pikku
Tom oli urhea ja yritteleväinen, kuin itse Kolumbus ja käytti
kekseliäisyyttään kaikenmoisiin löytöretkiin luvattomilla alueilla. Hän
anasti Saara tädin avaimet, aukasi laatikot ja kaapit, katseli, koski ja
maisteli kaikkia ylvästellen synneistään.
"Tiedätkö Tom", sanoi lastenhoitaja hänelle kerran, "kun olet noin paha
ja vallaton, kiusotat äitiraukkaasi? Hän on sairas, ja kuolee varmaan,
ellet ole kiltti."
"Kuoleeko hän?" sanoi Tom miettivänä.
"Niin saattaa käydä."
"Silloin", sanoi Tom, kääntyen kantapäillään, -- "silloin saan
juoksennella paraatiportaissa."
Niinpian kuin tämä rasavilli oli kouluijässä, lähetettiin hän täysihoitoon
erääseen poikakouluun, ja kaikenmoiset esteet ehkäisivät sittemmin
hänen kotiintuloaan. Keväällä hän ei voinut tulla suursiivoamisen
tähden, ja syksyllä oli myös suursiivoaminen estämässä; ja niin
poikarukka vietti lupa-aikansakin koulussa, ellei joku kunnon toveri,
jolle onnetar oli antanut oikean kodin, säälistä kutsunut häntä luokseen.
Hänen äitinsä tiesi hänen tovereistaan, elämästään ja
ajatusmaailmastaan yhtä vähän, kuin olisi hän lähettänyt poikansa
Kiinaan, Saara täti nautti siitä rauhasta, joka nyt vallitsi kotona pojan
poistuttua, ja sanoi vain odottavansa sitä aikaa, jolloin Kaarle ja Jimkin
tulisivat siihen ikään, että heistäkin pääsisi; Kaarle ja Jim taas,
karkoitettuina äidin ja isän läheisyydestä, ja inhoten pimeätä ja
yksinäistä leikkihuonettaan, vetelehtivät pitkin katuja, rautatieasemalla

ja laivasilloilla. Jos ei koti sulje helmaansa poikiaan, voivat vanhemmat
olla varmat, että he hakevat muita turvapaikkoja, jotka useimmiten ovat
vahingollisia. Kyllä muualla on lämpimiä, iloisia, hauskoja ja hilpeitä
paikkoja turvana niille pojille, jotka eivät kotona saa oleskella äidin
hienoissa huoneissa. Pahoja ihmisiä löytyy yllinkyllin kuiskuttelemassa
heidän korviinsa juttuja, jotka eivät ole aiotut äidin kuultaviksi, ja
naureskelemassa heille heidän kohottaessaan heikot äänensä häpeällisiä
ja syntisiä lauluja renkuttamaan.
Katriparka, joka tyttönä oli niin reipas, iloinen ja elokas, oli
keski-ikäisenä näivettynyt ja kuivunut teräväksi, luisevaksi naiseksi --
joka murehti paljon, mutta unohti, että yksi on tärkein. Yksi pojista
karkasi merille, enkä luule, että he sittemmin ovat hänestä mitään
kuulleet. Tom esikoinen vietti ensin hurjaa elämää sekä koulussa että
yliopistossa, ja palatessaan kotia hän melkein mursi äitinsä sydämmen
julkealla ja vaativalla käytöksellään. Äiti, joka ei ymmärrä vallata
lapsensa sydäntä sen pienenä ollessa, saa usein sen kalliisti maksaa. Jos
hän lapsiaan laiminlyö heidän pieninä ja avuttomina ollessaan, kostavat
he tämän välinpitämättömyyden, tultuaan suuriksi ja voimakkaiksi.
Tom saattoi kaikki ympärillään epäjärjestykseen, loikoili sohvilla,
sylkäsi pitkin mattoja, viskeli kirjoja ja piirroksia sinne tänne ja pani
kaikki vanhat perhemuistot ylösalaisin. Kaikkea tätä ei hän koskaan
olisi tehnyt, ellei hänen lapsuutensa olisi ollut pelkkää kieltäytymistä ja
kurissapitoa. Hän oikein vihasi järjestystä, hienoutta ja aistia -- ja oli
oikea poroporvari.
Bill ystäväni taas oli iloisesta, hauskasta velikullasta muuttunut äreäksi
ja juroksi jöröpääksi. Kerrassaan oivallinen on Benjamin Franklinin
sananparsi: "Silkki ja sametti sammuttavat tulen takassa." Silkki ja
sametti -- ylellisyys kodissa -- sammuttaa usein muutakin kuin tulen
takassa, se sammuttaa pyhemmänkin liekin, kotoisen rakkauden tulen.
Miehen ja lasten suurin onnettomuus on _kodittomuus_; monella
miehellä on komea talo, mutta ei mitään kotia."
"Isä", sanoi Jenny, "sinun pitää kirjottaa meille kodinhoidosta."
"Lapsi", sanoin, "ajattele äitiäsi ja mitenkä hän on sinut kasvattanut."

Onnellisena aviomiehenä tahdon saattaa selväksi vaimoni järjestelmän
ja ensi kirjoitukseni on:
Mikä on koti ja sen hoito.

III.
Mikä on koti?
Ikuisena salaisuutena keskenämme olkoon, rakas lukijani, että näillä
kirjoituksillani, paitsi julkista tarkoitustaan, on toinen, yksityinenkin,
koetan, näet, niillä vaikuttaa omaan perheeseeni.
Se ei rajoitu ainoastaan salahyökkäyksiin kuuluisaa mattoa ja
vierashuonetta vastaan, mutta se tähtää niitä uusia kotejakin, jotka ehkä
kohoavat ympärillämme.
Sillä kuten jo ennen näin meidän kesken olen maininnut, oli Mariamme
oman pesän valmistamisen hauskoissa puuhissa.
Olen huomannut, että kun perheessä sellaista on tekeillä, on jokainen
perheen naisolento kuumeentapaisessa jännityksessä, -- jokainen
naikkonen, vanha ja nuori, tuntee emännän vaistot heräävän itsessään;
ja silloin on meidän, toisen sukupuolen, liikuttava suurella
varovaisuudella ja lausuttava ajatuksemme hyvin arasti kunnioittaen
niitä salaisia voimia, jotka hallitsevat naiselementtiämme.
Vahingosta viisastuneena en koskaan mennyt suoranaisia neuvoja
antamaan, sillä suloiset äänet olisivat pian minut nolanneet ja tukkineet
minulta suun. Mutta olin vaimoni käytettäväksi antanut sen pienen
summan, jonka taisin uhrata Marian myötäjäisiin, ja siitäkös nyt
puuhaa -- Jenny ja Maria olivat peräti tottumattomat rahanhoitoon ja
neuvottelivat lakkaamatta väsymättömän äidin kanssa, kuinka rahat
parhaiten olivat käytettävät. Sanon Maria ja Jenny, sillä vaikka Marian
olisi pitänyt olla keskuspisteenä näissä hommissa, lankesi kumminkin
kaikki Jennyn päätettäväksi, hänen uutteruutensa ja intonsa tähden,
joka aina tuli näkyviin tällaisissa kotoisissa puuhissa.

Pikku Jenny on niin virkeä ja teräväpäinen ja keksii ja suunnittelee
kaikenmoista hauskaa ja hyödyllistä. Jos vieras sattuisi kuulemaan
näitä jokapäiväisiä keskusteluja, tulisi hän ihan varmaan siihen
päätökseen, että hän järjestää omaa kotiaan. Maria on lempeä,
ajattelevainen ja tyyni tyttö, joka ei tuhlaa sanoja; mutta, lähemmin
tutustuessasi häneen, huomaat pian, että