Pikku haltijoita | Page 5

muu hienous eivät vastaa niitten läsnäoloa. Ne

ovat oikullista sukua; toisissa huoneissa ne viihtyvät mainiosti, toisista
taas pakenevat -- mutta missään emme viihdy ilman heitä.
2.
Kuten ehkä lukijani on huomannut, olen suora ja avosydämminen mies,
siksipä luinkin kirjoitukseni matosta vaimolleni ja tyttärilleni,
ennenkun lähetin sen aikakauskirjaani, ja nauroimme sillä makeasti
kaikki. Vaimoni ja tyttärieni kelpasi kyllä nauraa, sillä he olivat
päässeet tahtonsa perille, he olivat nyt muitten ihmisten kaltaiset. Heillä
oli synkkä ja suljettu vierashuone, hienoine mattoineen,
ikkunaverhoineen, nojatuolineen ja marmoripöytineen -- kaikki niin
hienoa, ettei sitä saanut arkena lähestyä, ja tästä rauhoittuneena, olivat
he vieraineen aina minun työhuoneessani, jatkaen entistä hauskaa
elämäntapaansa, sillä tiesihän jokainen vieras nyt, ettei tämä ollut paras
huone, että heillä oli vierashuone, jonne mennä, jos niin tahtoivat.
"Entäs jos pitäisimme kutsut", sanoi Jenny, "eikö vierashuoneemme
olisi kaunis lampun valossa! Tosin meillä ei koskaan ole kutsuja, mutta
jos nyt sattuisi -- esimerkiksi häät, ymmärräthän."
Sehän kyllä oli pätevä syy ja siihen oli kyllä syytä uhrata ne neljä tai
viisisataa dollaria, jotka olin maksanut vierashuoneen kaikesta
ylellisyydestä.
"Tiedän kyllä, ettei isä hyväksy meitä", sanoi Maria, "ja hän keksii
kaikista tehdä hauskoja juttuja. Eikö siis koskaan saisi hankkia itselleen
uutta mattoa? Pitääkö vanha kuluttaa ihan repaleiksi ensin?"
Sellainen on se ajatuksenkulku, jolla kaunis sukupuolemme aina
itseään puolustelee. He unohtavat kaikki sivuseikat ja tuovat esiin
alastoman tosiasian, käyttäen sitä aseena meitä vastaan.
"Niin juuri, eikö koskaan saisi ostaa uutta mattoa?" säesti Jenny.
"Kultaseni", sanoin, "asia on nyt kerta niin, että uusi ja vanha harvoin
sulavat yhteen, ja se, joka ostaa uutta vanhaan, pyhään perhesuojaan,
jossa kaikki esineet ovat samalta aikakaudelta, saa noudattaa yhtä

paljon huolta ja älyä kuin arkkitehti, joka uudistaa holvin tai kaaren
jossain vanhassa, hienossa rauniossa. Teidän mattonne oli eri tyyliä
kuin kaikki muu huoneessa, ja esiintyi siinä niin räikeänä vastakohtana,
että kaikki muu teki rappeutuneen vaikutuksen. Sen väri ja laatu oli
aivan toisenlaista elintapaa varten ja vaatii alituisia muutoksia.
Olettehan nähneet, että se on karkoittanut ja raivannut ulos koko
huoneen sisustan, ja minussa asuu salainen pelko, ettei se vieläkään ole
rauhoittunut, vaan vaatii yhä uusia muutoksia, kunnes koko talo on
uudestaan sisustettu."
"Voi, rakkaani, elähän toki!" huudahti vaimoni nuhdellen; mutta Jenny
ja Maria punastuivat, joskin nauroivat makeasti.
"Tunnustakaa pois", sanoin, katsellen heitä, "ettekö ole salaliitossa
eteisen mattoa vastaan."
"Kuinka sen arvasit, isä? Minä vain sanoin Marialle, että eteisen
kömpelöt villamatot hyvin huonosti soveltuvat vierashuoneen
brysselimaton kanssa; ja muistathan, äiti, minkä kauniin mallin
Ketshem ja C:o näytti meille -- ihan samaa tyyliä kuin vierashuoneen
matto".
"Kyllä muistan, tytöt", sanoi vaimoni; "mutta sanoinhan heti, ettei
sellaista ole ajattelemistakaan."
"Kuulkaappa tytöt", sanoin, "kerron teille jutun, jonka kerran kuulin
hyvin järkevästä papista Uudessa-Englannissa. Hän, kuten papit
tavallisesti, oli vähissä varoissa, mutta aina tyytyväinen. Siihen aikaan
käytettiin vielä polvipöksyjä ja pitkiä sukkia ja tälle kunnon miehelle
tarjottiin kerran lahjaksi komeat mustat silkkisukat. Mutta hän
kieltäytyi niitä käyttämästä, sanoen, ettei hänellä ole varaa siihen.
"Mitä, ei ole varaa?" sanoi ystävä; "minä annan ne sinulle."
"Niinpä kyllä; mutta se maksaa minulle ainakin kaksisataa dollaria,
enkä sitä voi."
"Kuinka niin?"

"Heti pantuani ne jalkaani, sanoo vaimoni minulle: 'Ystävä kultani,
sinun pitää ostaa uudet polvipöksyt', ja niin saan ne ostaa. Sitten sanoo
vaimoni: 'Mies parkani, miltä takkisi näyttää, sinun pitää ostaa uusi', ja
niin täytyy tehdä; ja sitten hän sanoo: 'Ei raukkani, tuo hattu ei kelpaa,
ja niin saan uuden hatun'."
"Ja sitten sanon minä vaimolleni: Vaimo kultani, miltäs nyt näyttää,
että minä olen näin hieno ja sinä olet vanhoissa vaatteissasi, ja niin saa
vaimonikin uuden hameen; uusi hame vaatii uuden hatun ja saalin.
Mutta ellen nyt vastaanota näitä hienoja silkkisukkia, emme kaikesta
tästä tarvitse mitään, sillä me olemme tyytyväiset, ja vanhat
vaatepartemme tulevat mainiosti toimeen keskenään."
Tytöt nauroivat tälle jutulle, ja minä lisäsin hyvin päättäväisesti:
"Ilmoitan teille edeltäpäin, tytöt, että olen päättänyt henkeni takaa
puolustaa vanhaa rappumattoa. En tahdo, että minua suljetaan
pääkäytävästä ja että päästäkseni makuuhuoneeseeni minun täytyy
kiivetä erityisiä tikapuita, sillä sitä tapaa tulen käyttämään niin pian
kuin ostatte uuden maton."
"Mutta isä kulta!"
"Vai eikö? Ettei matto haalistuisi, karkoitatte auringon vierashuoneesta.
Takkavalkeaa siellä ei saa sytyttää tomun pelosta, eikä saa istua sohviin
ja tuoliin niitä kuluttamaan. Jos te hankitte uuden maton eteiseen ja
rappusille, olen pakoitettu käyttämään tikapuita mennessäni
makuuhuoneeseen."
"Eihän toki, isä kulta", sanoi Jenny viattomasti, "voimmehan ostaa
käyntimattoja päälle, niin se ei kulu ollenkaan."
"Peittäkää sitten vanha matto niillä, niin kaikki tuttavamme luulevat
alla olevan uuden."
Koko naisvalta nauroi tälle ehdotukselleni ja sanoi sen olevan niin
miesten kaltaista.

"Entä jos olisikin", sanoin valmiina puolustamaan sukupuoltani,
"miehen mietteet naisaskareista ansaitsevat myöskin vähän huomiota.
Älykäs, sivistynyt mies, joka vuosikausia on ajatellut ja innolla tutkinut
jotain asiaa, on siinä myös niin selvillä, että kannattaa kuulla mitä
hänellä on sanomista. Olen kirjoittanut uuden artikkelin
aikakauskirjaani, jonka tahdon teille lukea."
"Isäkulta, odota hetkinen, niin otamme työmme", sanoivat tytöt, jotka,
totta puhuen, suureksi mielihyväkseni aina halukkaasti kuuntelivat isän
kirjoituksia, eivätkä koskaan keskeyttäneet niitä kuiskuttamalla
ristipisteistä ja silkkilangoista, kuten