Pikku Eyolf | Page 4

t?ytyy ja se on oleva hyv?ksi.
RITA,
(huudahtaen).
Sin? olet kokenut jotakin matkallasi! El? kiell?k??n! Sill? min? n?en sen sinusta!
ALLMERS,
(pudistaa p??t??n).
En t?m?n taivaallista -- ulkonaisesti. Mutta --
RITA,
(j?nnityksiss?).
Mutta --?
ALLMERS.
Sis?llisesti minussa on kyll?kin tapahtunut pieni mullistus.
RITA.
Ah Jumala --!
ALLMERS,
(rauhoittaen, taputtaa h?nen k?tt??n).
Se on vain hyv?ksi, rakas Rita. Siihen voit huoleti luottaa.
RITA,
(istuu sohvaan).
T?m? sinun lopultakin t?ytyy heti kertoa meille. Kaikkityyni!
ALLMERS,
(k??ntyy Astaan).
Niin, istutaan mekin. Niin min? koetan kertoa. Miten parhaiten voin.
(H?n istuu sohvaan Ritan viereen. Asta ottaa tuolin ja istuu Allmersin luo. Lyhyt ??nett?myys).
RITA,
(katsoo h?neen odottavasti).
No niin --?
ALLMERS,
(katselee eteens?).
Kun min? ajattelen kulunutta el?m??ni -- ja kohtaloani -- viimeisten kymmenen -- yhdentoista vuoden aikana, niin on se melkeen kuin joku seikkailu tahi uni. Eik? sinustakin, Asta, tunnu silt??
ASTA.
Monessa suhteessa tuntuu minusta silt?.
ALLMERS,
(jatkaen).
Kun min?, Asta, ajattelen, mit? me kaksi olimme ennen. Me kaksi k?yh?? orporaukkaa --
RITA,
(k?rsim?tt?m?n?).
No, mutta siit?h?n jo on niin kauan.
ALLMERS,
(kuulematta h?nt?).
Ja nyt min? istun t?ss? keskell? varallisuutta ja komeutta. Olen voinut noudattaa kutsumustani. Olen voinut ty?skennell? ja harjoittaa tieteit?, -- aivan mieleni mukaan (ojentaa k?tens?). Ja koko t?m?n suuren, aavistamattoman onnen -- sen luemme sinun ansioksesi, rakkahin Rita.
RITA,
(puolittain pilalla, puolittain vastenmielisesti, hyv?ilee h?nen k?tt??n).
Herke? nyt lavertelemasta siit?.
ALLMERS.
Min? mainitsenkin sen ainoastaan jonkunlaisena johdantona. --
RITA.
Noo, j?t? koko johdanto --!
ALLMERS.
Rita, -- sin? luulit, ett? min? l??k?rin kehotuksesta l?hdin tunturimatkalle. Mutta niin ei ollut.
ASTA.
Eik??
RITA.
No mik? se sinut sitte sai matkalle?
ALLMERS.
Se, ett? minulla ei ollut en??n rauhaa ty?p?yt?ni ??ress?.
RITA.
Rauhaa! Mutta, kultaseni, kuka sinua h?iritsi?
ALLMERS,
(pudistaa p??t??n).
Ei kukaan ulkoap?in. Vaan minussa liikkui tunne, ett? min? suorastaan v??rink?ytin -- tahi -- ei, j?tin k?ytt?m?tt? parhaat lahjani. Ett? olen tuhlannut aikani hukkaan.
ASTA,
(silm?t suurena).
Kirjaasiko?
ALLMERS,
(ny?k?ytt??).
Sill? minulla ei ole kyky? ainoastaan siihen yksist??n. Pit?? kai minun kyet? toimittamaan jotakin muutakin, yht? tahi toista.
RITA.
Sit?k? sin? mietiskelit istuissasi?
ALLMERS.
Niin, sit? etup??ss?.
RITA.
Ja sen vuoksi olit niin tyytym?t?n itseesi viime aikoina. Ja meihin muihin my?skin. Niin, sen vuoksi sin? olitkin, Alfred!
ALLMERS,
(katselee eteens?).
Tuossa min? istuin kumarassa p?yt?ni ??ress? ja kirjoitin p?iv?t p??ksytysten. Usein puoliy?h?nkin. Kirjoitin ja kirjoitin suurta paksua kirjaa "*Ihmisen vastuunalaisuudesta*". Hm!
ASTA,
(laskee k?tens? h?nen k?sivarrelleen).
Vaan, rakas Alfred -- se kirjahan on oleva sinun el?m?nty?si.
RITA.
Niin, sit?h?n sin? olet useinkin sanonut.
ALLMERS.
Min? ajattelin niin. Siit? saakka kun tulin aikaiseksi (l?mmin katse silmiss?). Sitte sin? laitoit minulle tilaisuuden, jotta saatoin siihen ryhty?, sin? rakas Rita --
RITA.
Lorua!
ALLMERS.
-- sin? (hymyilee h?nelle) kultinesi ja maine, mantuinesi --
RITA,
(puolittain nauraen, puolittain suutuksissa).
Virkahan viel? siit?, niin min? sinua ly?n.
ASTA,
(katsoo huolestuneena Alfredia).
Vaan kirjasi, Alfred?
ALLMERS.
Se rupesi aivan kuin etenem??n minusta. Vaan nousemistaan nousi ajatus korkeammista velvollisuuksista, joilla oli vaatimuksensa minulta.
RITA,
(s?ihkyvin silmin, tarttuu h?nen k?teens?).
Alfred!
ALLMERS.
Ajatus -- Eyolfista, rakas Rita.
RITA,
(pettyneen?, p??st?? k?den).
Oh -- Eyolfista!
ALLMERS.
Yh? syvemm?ll? on pikku Eyolf raukka vallannut sijan minussa. Sen j?lkeen kun tuo onnettomuus tapahtui, ett? h?n putosi p?yd?lt? --. Ja varsinkin sitte, kun oli varmaa, ett? se on auttamaton --
RITA,
(kiihke?sti).
Vaan teeth?n sin?, Alfred, mink? suinkin voit h?nen hyv?kseen.
ALLMERS.
Niin, koulumestarina. Vaan en is?n?. Ja juuri is?n? tahdon min? t?st? l?htien Eyolfille olla.
RITA,
(katsoo h?neen ja pudistaa p??t??n).
Min? totta tosiaan en ymm?rr? sinua.
ALLMERS.
Min? tarkoitan, ett? min? kaikin voimin koetan tehd? h?nelle sen, mik? on auttamatonta, niin lieve?ksi ja keve?ksi kuin suinkin on mahdollista ajatella.
RITA.
No mutta, -- jumalan kiitos, min? en usko, ett? h?n tuntee sen niin syv?sti.
ASTA,
(liikutettuna).
Kyll?, Rita.
ALLMERS.
Niin, saat olla varma, ett? h?n tuntee sen syv?sti.
RITA,
(k?rsim?tt?m?n?).
Vaan, rakas Alfred, -- mit? voisit sin? enemp?? tehd? h?nen hyv?kseen?
ALLMERS.
Min? koetan valaista kaikki ne monet mahdollisuudet, jotka h?m?rtyv?t h?nen lapsen sielussaan. Kaikki jalot taimet, jotka ovat h?ness? idulla, koetan min? saada kasvamaan -- kukkimaan ja tekem??n hedelm?? (l?mp?isemmin ja l?mp?isemmin, nousee). Ja viel? sit?kin enemm?n! Min? autan h?nt? saamaan sopusointua h?nen toiveittensa ja sen v?lill?, mik? h?nelle on saavuttamattomissa. Sill? siihen h?nest? ei ole nyt! Kaikki h?nen halunsa menev?t sit? suuntaa, mik? koko h?nen el?m?ns? ij?ksi j?? h?nelle saavuttamattomaksi. Vaan min? luon onnellisuuden tunteen h?nen mieleens?.
(H?n kulkee pari kertaa edestakasin lattialla. Asta ja Rita seuraavat h?nt? katseillaan).
RITA.
Sinun tulisi ottaa n?m?t asiat tyynemmin, Alfred.
ALLMERS,
(pys?htyy p?yd?n luo vasemmalla ja katsoo heit?).
Eyolf on ottava minun el?m?nty?ni tehd?kseen. Jos niin tahtoo. Tahi saa h?n valita, mik? on t?ysin h?nen omaistaan. Ehk? mieluumminkin sen. -- No, kaikessa tapauksessa annan min? oman ty?ni j??d?.
RITA,
(nousee).
Vaan, Alfred rakas, -- etk? voi molempia, tehd? omaa ty?t?si ja ty?skennell? Eyolfin hyv?ksi?
ALLMERS.
En, sit? en voi. Mahdotonta. Min? en voi itse?ni jakaa t?ss?. Ja sen vuoksi v?istyn min?. Eyolfista on tuleva, t?ysikelpoinen suvussamme. Ja min? panen uuden el?m?nty?ni siihen, ett? saan tehdyksi h?nest? t?ysikelpoisen.
ASTA,
(on noussut ja menee h?nen luo).
T?m? on vaatinut ankaraa taistelua, Alfred.
ALLMERS.
Niin onkin. T??ll? kotona en olisi koskaan saanut itse?ni taipumaan. En koskaan olisi voinut pakottaa itse?ni kielt?ytym??n. En koskaan t??ll? kotona.
RITA.
Senk? vuoksi siis sin? l?hdit nyt kes?ll? matkalle?
ALLMERS,
(loistavin silmin).
Niin! Ja min? tulin ??rett?m??n yksin?isyyteen. Sain n?hd? nousevan auringon paistavan tuntureille. Tunsin kuin olevani l?hemp?n? t?hti?. Aivan kuin keskin?isess? liitossa ja yhteydess? niiden kanssa. Ja silloin voin min? kielt?yty?.
ASTA,
(katsoo raskaan alakuloisesti h?neen).
Vaan et koskaan en??n aijo kirjoittaa kirjaasi "Ihmisen vastuunalaisuudesta"?
ALLMERS.
En, Asta, en koskaan. Min? en voi paloitella itse?ni kahdelle, teht?v?lle, sanoinhan. Vaan min? tahdon toteuttaa ihmisen vastuunalaisuuden -- el?m?ss?ni.
RITA,
(hymy suupieliss?).
Uskotko todellakin, ett? voit pysy? niin suurissa aikeissa t??ll? kotona?
ALLMERS,
(tarttuu h?nen k?teens?).
Min? voin liittoutuessani sinun kanssasi (ojentaa toisen k?tens?). Ja sinun kanssasi my?s,