Pikku Eyolf | Page 5

Asta.
RITA,
(vet?? pois k?tens?).
Siis kahden kanssa. Sin? siis kuitenkin voit jakaa itsesi.
ALLMERS.
Vaan rakas Rita --!
(Rita menee pois h?nen luotaan ja asettuu ovelle puutarhaan p?in).
(Koputetaan keve?sti ja kiivaasti oikeanpuoleiselle ovelle. Insin??ri Borghejm astuu reippaasti sis??n. H?n on nuorekas, 30 vuotinen mies. Puheensa hilpe?? ja rohkeaa. K?yt?s sujuva).
BORGHEJM.
Hyv?? huomenta, hyv?? huomenta, rouva! (pys?htyy ilahtuneena n?hdess??n Allmersin). Mit? min? n?en! Te jo kotona, herra Allmers?
ALLMERS,
(pudistaa h?nen k?tt??n).
Niin, min? tulin y?ll?.
RITA,
(hilpe?sti).
H?nell?, herra Borghejm, ei ollut en??n lupaa.
ALLMERS.
Mutta eih?n se ole totta, Rita --
RITA,
(tulee l?hemm?s).
Tottapa hyvinkin. H?nen loma-aikansa oli loppunut.
BORGHEJM.
Vai niin, te, rouva, pid?tte miest?nne niin kiinte?sti ohjaksissa?
RITA.
Min? pid?n kiinni oikeuksistani. Ja tuleehan toki kaikella olla loppunsakin.
BORGHEJM.
Noo, ei kaikella, -- toivon min?. -- Hyv?? huomenta, neiti Allmers!
ASTA,
(karttamalla).
Hyv?? huomenta.
RITA,
(katsoo Borghejmia).
Ei kaikella, sanoitte?
BORGHEJM.
Niin, min? uskon ja luotan, ett? kaikessa tapauksessa on kuitenkin t?ss? maailmassa jotakin, jolla ei ole loppua.
RITA.
Nyt ajattelette varmaankin rakkautta -- ja jotakin sellaista.
BORGHEJM,
(l?mp?isesti).
Min? ajattelen kaikkea, mik? on kaunista.
RITA.
Ja, jolla ei koskaan ole loppua. Niin, ajatelkaamme sit?. Toivokaamme kaikki sit?.
ALLMERS,
(menee heid?n luo).
Tienrakennus kai nyt pian loppuu t??ll??
BORGHEJM.
Minulta on jo loppunut. Loppui eilen. On sit? ollutkin kotvaksi aikaa. Vaan, jumalan kiitos, se loppui kuitenkin.
RITA.
Ja te olette siit? niin ylen iloissanne.
BORGHEJM.
Niin, olen oikeinkin!
RITA.
Noo, mutta sen min? sanon --
BORGHEJM.
Mit? niin, rouva?
RITA.
Ett? se ei ole en??n juuri kauniisti, herra Borghejm.
BORGHEJM.
O--hoo? Miksik? ei?
RITA.
Ei, sill? te ette arvatenkaan vastaisuudessa tule hyvink??n usein n?ille maille.
BORGHEJM.
En tulekaan, se on totta. Sit? en tullut ajatelleeksi.
RITA.
Noo, mutta kuitenkin aina joskus k?ytte t??ll? luonamme.
BORGHEJM.
En voi. Se on minulle, sen pahempi, aivan mahdotonta nyt pitkiin aikoihin.
ALLMERS.
Vai niin? Mink?t?hden?
BORGHEJM.
Sill? nyt olen saanut uuden, suuren rakennusty?n, johon on heti ryhdytt?v?.
ALLMERS.
Vai niin? (puristaa h?nen k?tt??n). Se ilahduttaa minua suuresti.
RITA.
Onneksenne, onneksenne, herra Borghejm!
BORGHEJM.
Shy, Shy! -- minulla oikeastaan ei ole lupa siit? viel? puhua ??neen! Vaan min? en voi pysy? aisoissani! -- Se on muuan vaikea tienrakennusty? -- pohjoisessa. Ylik?yntej? vuoriin -- ja muita uskomattomia vaikeuksia voitettavina! (innostuneena) Oo, sin? suuri, ihana maailma, -- mik? onni on olla tienrakentaja!
RITA,
(hymyilee ja katsoo h?neen kiusottavasti).
Yksist??nk? tienrakennusty?n takia te tulette t?n??n niin rajun iloisena?
BORGHEJM.
En sen takia yksist??n. Vaan kaikkien valoisien ja lupaavien toiveitten takia, joita ilmaantuu minulle.
RITA,
(kuten edell?).
Ahaa, siin? on ehk? jotakin viel? ihanampaa takana.
BORGHEJM,
(katsoo syrj?silm?ll? Astaa).
Ken tiesi! Kun onni tulee, niin seh?n tavallisesti tulee kuin kev?ttulva (k??ntyy Astaan). Neiti Allmers, eik? teht?isi pieni k?velyretki yhdess?? Sellainen, joita tavallisesti olemme tehneet?
ASTA,
(reippaasti).
Ei, ei kiitos. Ei nyt. Ei t?n??n.
BORGHEJM.
Noo, l?htek?? nyt! Ainoastaan pienen pieni kierros! Minusta tuntuu, ett? minulla on niin paljon puheltavaa kanssanne, ennenkuin matkustan.
RITA.
Se on kai jotakin, jota ette saa viel? ??neen puhua?
BORGHEJM.
Hm, se nyt riippuu --
RITA.
Niin, sill? teh?n osaatte my?skin hyvin kuiskata (puoli??neen). Asta, mene h?nen kanssaan.
ASTA.
Vaan, rakas Rita --
BORGHEJM,
(pyyt?en).
Neiti Asta, -- ajatelkaa, ett? t?m? olisi viimeinen k?velyretkemme, j??hyv?isretki -- pitkiksi, pitkiksi ajoiksi.
ASTA,
(ottaa hattunsa ja p?iv?nvarjonsa).
Niin niin, menn??n sitte v?h?ksi aikaa k?velem??n ymp?riins? puutarhassa.
BORGHEJM.
Kiitos, kiitos siit?!
ALLMERS.
Ja silm?tk?? v?h?n Eyolfia samalla.
BORGHEJM.
Niin, Eyolf, tosiaan! Miss? Eyolf on t?n??n? Minulla on jotakin h?nelle.
ALLMERS.
H?n on siell? jossakin leikkim?ss?.
BORGHEJM.
Todellako! Vai niin, ett? h?n on alkanut leikki?kin nyt? Muutenhan h?n tavallisesti istui vain sis?ll? lukemassa.
ALLMERS.
Se on loppuva. H?nest? on tuleva oikein vapaanilman lapsi.
BORGHEJM.
Kas, se on oikein! Ulos vapauteen h?nkin, poika parka! Hyv? jumala. Ei voi mit??n parempaa tehd? kuin leikki? t?ss? siunatussa maailmassa. Minusta el?m? on kerrassaan kuin leikki?! -- Niinp? l?hdemme, neiti Asta!
(Borghejm ja Asta menev?t verantaan ja puiston l?pi).
ALLMERS,
(seisoo ja katsoo heid?n j?lkeens?).
Kuule Rita, -- luuletko olevan jotakin v?lej? noilla kahdella?
RITA.
Min? en tied?, mit? sanoa. Aluksi min? sit? luulin. Mutta Asta on muuttunut niin kummalliseksi, etten ymm?rr? h?nt? -- n?in? viime aikoina h?n on muuttunut.
ALLMERS.
Vai niin? Sill?k? aikaa kun min? olin poissa?
RITA.
Niin n?in? kahtena viime viikkona olen sen huomannut.
ALLMERS.
Ja sin? luulet, ett? h?n ei nyt en?mpi v?lit? Borghejmista?
RITA.
Ei todenteolla. Ei kokonansa antautumalla. Ehdottomasti. Sit? en usko (katsoo tarkastavasti h?nt?). Olisiko sinulla jotakin sit? vastaan, jos h?n pit?isi Borghejmista?
ALLMERS.
Ei minulla oikeastaan sit? vastaan olisi. Mutta kielt?m?tt?h?n se olisi huolestuttava ajatus --
RITA.
Huolestuttava?
ALLMERS.
Niin, sill? sinun tulee muistaa, ett? min? olen vastuunalainen Astasta. H?nen el?m?ns? onnesta.
RITA.
Mit? viel? -- vastuunalainen! Onhan Asta aikaihminen! Kyll? kai h?n siis ymm?rt?? itse valita, sen uskon.
ALLMERS.
Niin, toivokaamme sit?, Rita.
RITA.
Min? puolestani en luule mit??n pahaa Borghejmista.
ALLMERS.
Ei, rakkaani, -- enh?n min?k??n. P?invastoin. Vaan kuitenkin --
RITA,
(kiinte?sti).
Ja min? hyvin mielell?ni n?kisin, ett? heist? tulisi pari.
ALLMERS,
(tyytym?tt?m?n?).
Jaa, no mink?t?hden oikeastaan?
RITA,
(lis??ntyv?ll? mielenliikutuksella).
Sen vuoksi, ett? h?n matkustaisi sitte pois Borghejmin kanssa! Eik? sitte koskaan voisi tulla t?nne meille samalla tavoin kuin nyt!
ALLMERS,
(tuijottaa h?mm?styksiss??n h?neen).
Toivoisitko p??sev?si Astasta kuitiksi?
RITA.
Sit? juuri toivon, Alfred!
ALLMERS.
Vaan hyv? ihme mink? vuoksi --?
RITA,
(k??rii kiihkoisesti k?tens? h?nen kaulaansa). Sen vuoksi, ett? sitte vihdoinkin olisit sin? minulle yksist??n! Vaikka -- et sittek??n! Et kokonansa minulle! (purskahtaa kouristusitkuun). Oh, Alfred, Alfred, min? en voi luopua sinusta.
ALLMERS,
(irrottautuu varovasti h?nest?).
Vaan rakkahin Rita, -- olehan toki j?rkev?!
RITA.
En, min? en v?lit? rahtuakaan j?rkev? ollakseni! Min? v?lit?n ainoastaan sinusta! Sinusta yksin koko maailmassa! (heitt?ytyy taas h?nen kaulaansa). Sinusta, sinusta, sinusta!
ALLMERS.
P??st?, p??st?, -- sin? kuristat minut --!
RITA,
(p??st?? h?net).
Hyv? jumala, ett? min? todellakin voisin (katsoo s?ihkyvin silmin h?nt?). Oo, jospa sin? tiet?isit, miten olen vihannut sinua --!
ALLMERS.
Vihannut minua --!
RITA.
Niin, -- kun sin? istuit tuolla sis?ll? itseksesi. Ja haudoit ty?t?si. Pitk?lle -- pitk?lle y?h?n (valittaen).