Pikku Eyolf | Page 3

niin kovin kuluttaa voimia.
RITA.
Ehk? haluatte istua ja v?h?n lev?t??
ROTTA-ULLA.
Tuhansia kiitoksia (istuu muutamalle tuolille oven ja sohvan v?lill?). Sill? koko y?n olen ollut toimessa.
ALLMERS.
Vai niin, onko --?
ROTTA-ULLA.
Niin, tuolla saarilla (nauraa kitkattaa). Sinne oli minua niin totisesti kutsuttu. He kyll? vaikeroivat kovasti sit?. Vaan ei ollut muuta neuvona. Heid?n t?ytyi, se viek??n, kiltisti haukata muikeaa omenaa (katsoo Eyolfia ja ny?kytt??). Muikeaa omenaa, pieni herra. Muikeaa omenaa.
EYOLF,
(ehdottomasti, v?h?n alakuloisesti).
Mink? vuoksi heid?n t?ytyi --?
ROTTA-ULLA.
Mit??
EYOLF.
Haukata sit??
ROTTA-ULLA.
Joo, sill? he eiv?t voineet en??n toimeentulla. Rottain ja kaikkien pienten rottasiki?itten vuoksi, ymm?rt??h?n nuori herra.
RITA.
Uh! Ihmisparkoja, -- oliko heill? niin paljon niit??
ROTTA-ULLA.
Joo, niin ett? vilisi (nauraa hiljaa tyytyv?isen?). S?ngyiss? kapusivat ja kuppelehtivat y?kaudet. Maitoastioihin huprahtelivat. Lattioilla vinkuivat ja r?nkyiv?t juosta, pirist?en pitkin ja poikin.
EYOLF,
(hiljaa Astalle).
Min? en mene sinne, t?ti.
ROTTA-ULLA.
Vaan sitte tulin min? -- ja er?s toinen. Ja me otimme mukaamme ne kaikki. Nuo pienet, siev?t olennot! Me kahden saimme ne kaikki taltumaan.
EYOLF,
(huutaen).
Voi! Is?! -- kas, kas!
RITA.
Herra jumala, Eyolf sin?!
ALLMERS.
Mik? nyt on?
EYOLF,
(osoittaa).
Tuolla pussissa joku potkii!
RITA,
(vasemmalle, huutaa).
Uh! Toimita h?net ulos, Alfred!
ROTTA-ULLA,
(nauraa).
Noo, ihana, suloisin rouva, elk??h?n toki pel?tk? t?llaista pikkuista lakkip?lkky?.
ALLMERS.
Vaan mik? se sitte oikeastaan on?
ROTTA-ULLA.
Se on vain Tiistimies (aukasee pussin). Tulepas ulos pimeydest?, sin? rakkahin yst?v?ni.
(Pieni, leve?- ja mustakuonoinen koira pist?? p??ns? pussista).
ROTTA-ULLA,
(ny?kytt?? ja viittaa Eyolfia tulemaan).
Tulkaa huoleti l?hemm?s, pieni runneltu sotilas! Ei t?m? pure. Tulkaa t?nne! Tulkaa vain t?nne!
EYOLF,
(pysyttelee Astan luona).
En, min? en uskalla.
ROTTA-ULLA.
Eik? nuori herra tykk??, ett? t?ll? on lempe? ja rakastettava muoto?
EYOLF,
(h?mm?styneen?, osoittaa).
Tuollako!
ROTTA-ULLA.
Niin, t?ll? justiin.
EYOLF,
(puoli??neen, katsoo tuijottaen lakkaamatta koiraa).
Minusta sill? on kauhein -- muoto, mit? olen n?hnyt.
ROTTA-ULLA,
(panee pussin kiinni).
Noo, somistuu se. Somistuu se kyll?.
EYOLF,
(l?hestyy ehdottomasti, menee aivan l?helle ja silitt?? hiljaa pussia).
Vieh?tt?v? -- vieh?tt?v? se on sittekin.
ROTTA-ULLA,
(varovalla ??nell?).
Vaan nyt se on niin v?synyt ja uuvuksissa, raukka. Niin ylen v?synyt (katsoo Allmersia). Sill? se kuluttaa voimia, -- sellainen leikki, uskokaa herra.
ALLMERS.
Mit? leikki? tarkoitatte?
ROTTA-ULLA.
Houkuttelu-leikki?.
ALLMERS.
Ahaa, koirako se houkuttelee rotat?
ROTTA-ULLA,
(ny?kytt?? p??t??n).
Tiistimies ja min?. Me molemmat olemme siin? yhdess?. Ja se k?y niin siev?sti. Sit? kelpaa n?hd?. T?lle vain nuora kaulanauhaan. Sitte talutan min? sit? kolme kertaa ymp?ri talon ja soitan huuliharppua. Ja kun ne sen kuulevat, niin t?ytyy niiden yl?s kellareista, alas ullakoista ja ulos reijist??n -- kaikki nuo siunatut, pienet otukset.
EYOLF.
Pureeko, tuo ne sitte kuoliaaksi?
ROTTA-ULLA.
Ei sinnep?ink??n! Ei, vaan me menemme rantaan, t?m? ja min?. Ja ne seuraavat meit?. Sek? aikaiset ett? niiden pienet penekset.
EYOLF,
(j?nnitettyn?).
Ent? sitte --? Kertokaa!
ROTTA-ULLA.
Sitte me menemme vesille. Min? meloskelen ja soitan huuliharppua. Ja Tiistimies uipi j?less? (silm?t s?ihkyen). Ja kaikki seuraavat mukana nuo nakertajat ja nikert?j?t, seuraavat meit? syv?lle vedelle. Niin, sill? niiden t?ytyy!
EYOLF.
Mink?vuoksi niiden t?ytyy?
ROTTA-ULLA.
Juuri sen vuoksi, kun ne eiv?t tahdo. Sill? ne niin kauheasti pelk??v?t vett?, -- sen vuoksi t?ytyy heid?n veteen.
EYOLF.
Hukkuvatko ne?
ROTTA-ULLA.
Jok'ikinen, jok'ikinen (hiljempaa). Ja sitte niill? on niin rauhallinen ja hyv? ja pime? olla, mink? suinkin voivat toivoa, -- nuo siev?t pienokaiset. Nukkuvat siell? alhaalla niin suloisesti ja pitk?n unen. Kaikki nuo, joita ihmiset vihaavat ja h?tyytt?v?t (nousee). Niin, entiseen aikaan min? en tarvinnut Tiistimiest?. Silloin houkuttelin itse. Min? yksin.
EYOLF.
Mit? te houkuttelitte?
ROTTA-ULLA.
Ihmisi?. Yht? enite.
EYOLF,
(j?nnitettyn?).
Mik? se oli se yksi, sanokaa!
ROTTA-ULLA,
(nauraa).
Se oli minun rakkaimpani, se, pieni syd?nk?pyseni!
EYOLF.
Miss? h?n nyt on?
ROTTA-ULLA,
(ankarasti).
Alhaalla kaikkien rottain luona (taas lempe?sti). Vaan nyt t?ytyy minun taas l?hte? toimeen. Aina vain menon muassa. (Ritalle). Eik? herrasv?ell? ole minulle v?hint?k??n tointa t?n??n? Sill? voisin sen tehd? nyt samalla kertaa.
RITA.
Kiitoksia; ei ole tarvista.
ROTTA-ULLA.
Niin -- niin, suloinen, kulta rouva, -- sit? ei niin tied? --. Jos herrasv?ki huomaisi t??ll? jonkun, joka kaivelee ja j?yt??, -- jyrsii ja nakertaa, -- niin koettakaa vain saada minut ja Tiistimies k?siinne. -- J??k?? hyv?sti, hyv?sti tuhansin kerroin.
(Menee oikeanpuoleisesta ovesta).
EYOLF,
(hiljaa, riemuiten Astalle).
T?ti, min?kin olen n?hnyt Rotta-Ullan!
(Rita menee verantaan, viilytteleikse leyhytt?en nen?liinalla. V?h? j?lemmin menee Eyolf varovasti ja huomaamatta oikeanpuoleisesta ovesta).
ALLMERS,
(ottaen salkun p?yd?lt? sohvan luona).
Sinunko t?m? on, Asta?
ASTA.
Niin. Minulla on siin? muutamia vanhoja kirjeit?.
ALLMERS.
Ahaa, perhekirjeet --
ASTA.
Sin?h?n pyysit minua j?rjest?m??n ne sinulle matkalla olosi aikana.
ALLMERS,
(taputtaa h?nt? p??h?n).
Ja siihenkin sinulla on riitt?nyt aikaa!
ASTA.
Olen j?rjest?nyt ne osaksi t??ll? ja osaksi kotonani kaupungissa.
ALLMERS.
Kiitos, Asta rakas --. Oliko niiss? mielest?si mit??n erinomaisempaa?
ASTA,
(pintapuolisesti).
Noh -- ainahan sit? on yht? ja toista tuollaisissa vanhoissa papereissa, sen arvaat (hiljemmin, vakavasti). Nuo tuossa salkussa, ovat kirjeit? ?idille.
ALLMERS.
No, ne sin? tietysti saat ottaa itsellesi.
ASTA,
(hillitysti).
En ota. Vaan lue sin?kin, Alfred, ne. Joskus -- sitte toiste --. Nyt minulla ei ole salkun avainta mukanani.
ALLMERS.
Ei tarvitakaan, rakas Asta. Sill? en kuitenkaan lue koskaan ?itisi kirjeit?.
ASTA,
(kiinnitt?? katseensa h?neen).
Sitte min? joskus, -- jonakin rauhallisena iltahetken?, kerron sinulle jotakin niist?.
ALLMERS.
Niin, se on toista. Vaan pid? sin? vain ?itisi kirjeet. Eih?n sinulla olekaan kovin monta muistoa h?nest?.
(H?n ojentaa salkun Astalle, joka ottaa sen ja panee tuolille p??llysvaatteensa alle).
(Rita tulee taas huoneeseen).
RITA.
Uh, minusta tuntui aivan kuin kalmanhaju olisi kulkenut tuon inhottavan vaimon mukana.
ALLMERS.
Niin, oli h?n v?h?n inhottava.
RITA.
Tunsin itseni melkeen sairaaksi, kun h?n oli huoneessa.
ALLMERS.
Muuten min? hyvin ymm?rr?n tuon pakottavan ja puoleensavet?v?n voiman, josta h?n puhui. Yksin?isyydess? tuntureilla ja aavikoilla on jotakin samanlaista.
ASTA,
(katselee tarkastavasti h?nt?).
Mit? sinulle on tapahtunut, Alfred?
ALLMERS,
(hymyilee).
Minulleko?
ASTA.
Niin, jotakin se on. Niinkuin joku muutos. Rita my?skin on sen huomannut.
RITA.
Niin, min? n?in sen sinusta heti, kun sin? tulit. Vaan se on kai vain hyv?ksi, eik? niin, Alfred?
ALLMERS.
Sen pit?? olla hyv?ksi. Ja sen