Pikakuvia 1867 katovuodesta ja sen seurauksista | Page 3

Heti
ryhdyttihin peltotöihin ja alettiin siementä kylvää. Mutta muut eivät
niin tehneet; he sanoivat minun pakkaavan Jumalan edelle ja koettavan
väkirynnäköllä Häneltä ryöstää. He kylvivät vasta juhannuksen
aatto-päivinä ja juhannuksen jälkeenkin.
Neljänä juhannuksen edellisenä päivänä oli niin lämmin ilma, että oli
siihen sulata. Ei miesmuistiin oltu niin lämpimiä ilmoja nähty. Maa
rehahti kasvamaan niinkuin taikavoimalla. Niin lämpymään maahan
kylvetty touko touhahti oraalle parissa kolmessa vuorokaudessa. Mutta
siinäpä ne kesän lämpymät sitten olivatkin. Ei niitynaikanakaan
tarjennut ulkona aterioida, ellei pannut päällysnuttua ylleen.
Kuitenkaan ei varsinaista hallaa tullut, vaikka se oli joka aika tarjolla.
Kuitenkin kasvoivat nuot myöhään lämpymään maahan tehdyt touvot
rehevänä ja mustanpuhuvana viileässä ilmassa. Sitä vastaan meidän
touvot kasvoivat matalampana ja kellastnneemman näköisinä. Usein
sain kuulla hienoa ivaa ja pilkkaa Jumalaan turvaamattomuudestani.
Samassa osoitettiin minulle meidän ja heidän toukojen välisistä

suhteista.
"'Alku työn kaunistaa, vaan lopussa kiitos seisoo'. Ei sitä vielä tiedä,
kuka meistä lopulta voittaa", sanoin minä.
"Mutta saattaisihan syksystä olla myöhäseenkin lämmintä", inttelivät
he.
"Entä jos ei olisikaan, kuinkas sitten kävisi? Ei pidä koskaan ihmeitä
odottaa, sillä ei nyt enään ole ihmetten aika", puolustelin periaatteitani.
Semmoiset jaahinat päättyivät tavallisesti siihen, että he lähtivät pois,
ilvehymy huulillansa!
Elokuun loppupäivinä, eräänä perjantaina kääntyi tuuli pohjoiseen ja
alkoi luita-vihlovan kylmästi tuulla viuhtoa. Kun kellään ei ollut elon
leikkaaminen mielessäkään, aloin minä kerätä väkeä pellolleni; hyvä
olikin väen saanti, koskei kukaan nyt heitä tarvinnut; erittäinkin
vaimoväki oli halukas tulemaan. Tuota pikaa oli pellolla puoliväliin
toistakymmentä henkeä. Mutta tästäkös hommastani minut keksittiin
aika epäuskoiseksi, Jumalaan luottamattomaksi ihmiseksi, kun aina
vaan Jumalalta väkirynnäköllä pakkauupi ryöstämään. Semmoista
kummastusta herätti se kylässä, että joukottain tuli ihmisiä aidan taa
katsomaan tuota hullutusta. Siellä he keskenänsä keskustelivat ja
välistä kuului iso naurun rähätys joukosta; kai joku oli arvannut sanoa
jonkun erinomaisen hyvän ja asiallisen sanan. Joku rohkeampi ja
nokkelampi tuli pellollekin leikkaamisestamme ivaa tekemään.
"Etteköhän luulleet vuodentuloksenne laareihinne mahtuvan, jos olisitte
antaneet laihonne täys'aikaiseksi kasvaa, koska rupesitte niitä kaalina
hakkaamaan?" sanoi eräs semmoinen pellolle tulija, suu
pilkallisen-voittoisessa hymyssä.
"Ei meidän laiho ole enään niinkään kaalta, sillä minä tein kylvöni
paljon aikaisemmin kuin te. Näettehän, että enin osa laihoa on
verissään ja osaksi on jo valmiita päitäkin. Jos seassa on vielä
valmistumattomiakin päitä, tulee niistäkin itävät jyvät. Eikä sitä vielä
tiedä, kenen laarit tulevat täyteen ja kenen jäävät vaille", koin

puolustella itseäni ja työtäni.
"Niin, vain paljon ne olisivat vielä paranneet ja kasvaneet; sirppihallaa
tulee, se on vissi se", sanoi mies vähän masentuneena ja lähti pois.
Kylmän ja kolkon näköisiä karapilvi-tönkäleitä kiiti taivaalla ankaran
pohjatuulen mukana. Niitä kulki niin tiheästi, ettei aurinko päässyt
monasti taivaalta pilkistämäänkään. Oli niin kylmä, että vaikka
ahkerasti koettiin työtä tehdä, tulivat kädet kuitenkin konttaan.
Tämän tähden hommasi eukko kahvia ja laitti minut sitä leikkuuväelle
pellolle viemään. Minun tieni kulki, niin että tulin takapuolelta heidän
luokseen. He eivät huomanneet siis tuloani. Eräs vaimo oli
paapattamassa, että:
"Mitähän se Jumalakin ajattelee tuommoisesta epätoivoisesta miehestä
kuin tämänkin talon isäntä on, joka väkirynnäköllä pakkaa Jumalan
edelle?"
Samassa huomasivat he minut, kun yhä kävellessäni sänki rapisi
jaloissani. Vähän häpeissään kääntyivät he kaikin minuun päin.
"Ei niin pidä tehdä kuin hyvä tulee, vaan niinkuin isäntä tahtoo.
Samahan se sinullekin, Pirko, on mitä sinä teet, kun minä palkan
maksan. Minulla on täällä aika mummu täynnä kuumaa kahvia.
Kääreennytäämpäs kaikin sen ympärille ojan partaalle, juomaan
lämmin kuppi viluiseen sydämeemme", sanoin minä kehottavaisesti ja
pian oli väki härppimässä kuumaa kahvia.
Seuraavana yönä ei vielä tullut pakkasta, vaikka oli niin hirveän kylmä
ilma. Tuuleskeli koko yön ja taivaskaan ei täydelleen se'estynyt.
Saimme siis seuraavankin päivän pitkittää leikkaamista. Niin ahkerasti
tehtiin työtä, ettei joudettu ruokalepoakaan pitämään, vaan joka sai
viimeisen palansa niellyksi, tormasi pellolle; väki oli nyt oikein
innostuksissaan, koska hekin rupesivat älyämään, että nyt kiire on
tarpeesen; vieläpä sekin saatti innostuttaa, kun lupasin heille hyvän
päiväpalkan.

Lauvantai-iltaan saimme leikkuun niin leikatuksi, ettei jäljelle jäänyt
kuin pari peltotilkkua. -- 'Pianhan se lyhyt virsi on veisattu'.
Jo iltapäivällä alkoi tuuli heiketä ja taivas se'estyä. Kymmenen ajoissa
illalla oli niin tyyni, ettei haavan lehti värähtänyt. Taivas oli niin selkeä,
että tähdet näkyivät taivaalla niinkuin talvisydännä ja kuu paistaa
kaljotti niin kirkkaasti, että oikein varjonsa näki. Silloin osoitti
lämpömittari jo yhden asteen kylmää.
Aamulla oli surkea näky nähtävänä. Niin paksusti oli kuuraa maassa,
että olisi lunta luullut sataneen. Kaivolla olevissa astioissa ja muissa
mataloissa vesipaikoissa oli melkein tuumaa paksu jää. Harmaa kaasu
täytti ilman ja paksu pilvenjänkä oli korkealla auringon nousun edessä.
Se nousi auringon edellä taivaalle, ettei aurinko voinut näkyä
ennenkuin yhdentoista aikana aamulla. Kun aurinko ehti jängän edelle,
ei se paksun huurun lävitse voinut valaista eikä lämmittää; huumottihan
vaan niinkuin valju kuu olisi noussut taivaalle ohuen härmäpilven läpi
vaalottamaan.
Oli niin tyyni, ettei koko luonnossa kuulunut väräystäkään, ei linnun
ääntä eikä ihmistenkään toiminnasta syntynyttä liikkeen kahinaa.
Kasvit seisoa töröttivät läpi jäätyneenä, suorana, peitettynä paksulla
kuurakerroksella. Vahvat perunan varsikot olivat lupsauttaneet lehtensä
pitkin vahvaa vartta ja varsi oli niin jäässä, että kun sitä taittoi, taittui se
niinkuin jääkynttilä. Lyijyharmaa