Pikakuvia 1867 katovuodesta ja sen seurauksista | Page 7

ette ottanut hevosta", arvelin min?.
"Olihan niit? ennen useitakin hevosia, mutta nyt ei ole ainoatakaan, sill? useain katovuotten aikana on t?ytynyt tehd? velkaa ja niist? veloista ovat he ry?st?neet talon aivan puti puhtaaksi; ei ole en??n maahan putoavaa. Harmiksi tahtoo k?yd?, kun kaikki meni ja velka ei lyhennyt sanottavaa, sill? melkein kaikki meniv?t ry?st?palkkoihin. Koetin rukoilla kauppamiehi?, ett? odottaisivat viel?, mutta armoa ei tullut, vaikkei he itsek??n siit? hy?tyneet, kun kaikesti ei my?ty omaisuus riitt?nyt ry?st?palkkoihinkaan. Mist? ne t?n? aikana rahamiehet tulevat, jotka kalusta jotakin antaisivat", kertoi ukko.
Sill? v?lin oli vaimoni laittanut ruoan ja tuli nyt minulle sen ilmoittamaan.
Kehoitin ukkoa menem??n sy?m??n, mutta sen kuultuansa rupesi h?n kovemmin vapisemaan.
"Mit?s nyt... En min? sit? varten ... eih?n niit? t?n? aikana voi kaikkia ruokkia. Vuovasin vaan t?nne kyl?lle jotakin saadakseni, mutta eip? t??ll?k??n n?y olevan mit??n saatavana -- -- kun p??sisin vaan t??lt? kotiin. -- Te olette liiankin hyvi?. Enh?n min? toki teilt?", esteli ukko hajamielisesti.
Otin h?nt? k?dest? kiinni ja talutin h?net sy?m??n. Sy?dess??nkin vapisi h?n niin kovin, ettei ollut ruokaa suuhunsa saada. Poistuin poijes, antaakseni h?nelle yksitt?ist? rauhaa, ett? h?n olisi paremmin voinut sy?d?, sill? h?n n?ytti h?pe?v?n vapisemistaan.
Kun tulin takaisin oli h?n jo penkill? istumassa.
"Kiitoksia paljon ruuan edest?! En tohtinut paljon sy?d? ... tuntuu niin raukasevan", sanoi h?n.
Toimitin h?net vuoteesen maata ja pian vaipui h?n raukeaan uneen.
Pari tuntia maattuaan, her?si h?n ik??nkuin jotakin s?ik?ht?en ja alkoi kiireesti k?mpim??n yl?s.
"Kun jaksaisin nyt vaan kotiin", sanoi h?n yl?s p??sty?ns?.
Minua kovin kummastutti, kun ukko ei vavissut nyt ensink??n, mutta muuten h?n n?ytti kovin raukealta ja uupuneelta.
Kun matkaa oli niinkin pitk?lt?, niin v?h?isille voimille kuin ukolla oli ja kun viel? oli my?h?inen ilta ja p??lliseksi umpikeli, en uskaltanut ukkoa laskea taipaleelle. K?skin siis renkipojan valjastaa hevonen ja vied? h?net kotiinsa. Rekeen peitimme ukon ja niin h?n l?hti, kiitellen ja kostellen. N?in pari kyynelt? vier?ht?v?n h?nen silmist??n, jotka ryppyisten kasvojen, kenties kurjuuden uurtamia vakoja my?den vier?htiv?t alas. Niin h?n meni.
* * * * *
Minua kovia kummastutti se seikka, miksi ukko vapisi niin kovasti meille tultuaan ja siell?kin ollessaan ja miksik? ei h?n l?hteiss??n vavissut ensink??n. Koetin saada selville syyt? siihen, mutta en kuitenkaan koko y?n seutuun l?yt?nyt tukevaa perustusta. Koetin ajatella sit?kin, ett? olisikohan tuo niukka ateria sen muutoksen vaikuttanut, vaan ei sek??n tuntunut ratkaisevalta tuon kysymyksen selvitt?miseksi. Mutta huomennapa asia selvisikin.
Siin? aivan l?hell? oli er?s maakauppias. H?n oli haalinut eloa sen verran kuin h?nen v?h?t varansa my?nsiv?t. Niit? h?n sitten naulottain ja leivisk?tt?in my?d? kitkutteli, kiskoen kolmekymment? penni? naulalta.
H?nen luokseen oli tuo ukko mennyt saamaan velaksi jauhoja edes jonkunkaan vellin suuruksiksi.
"Vai velaksi! Sinulla on entist?kin velkaa kymmenen markkaa ja nyt viel? velaksi. Mill? luulet entisen velkasikaan maksavasi? Ei tippaakaan en?? lis?ksi", tokelsi tuo yhteiskunnan hyv?ntekij?.
"Kunhan Jumala viel? auttaisi, niin kyll?h?n..."
"Jumala auttaisi!" matki kauppias. "Kyll?h?n sen n?kee kuinka se auttaa -- hym! Viides katovuosi jo per?kk?in ja yh? ne vaan paranevat. Nyt pit?? ihmisen itse?ns? auttaa, mihink??n muuhun ei ole luottamista", pauhasi kauppias.
"Mutta min? hiukian, ellen saa hiukankaan suurusta", sanoi ukko murtuneena.
"Se ei ole minun asiani", sanoi kauppias kopeasti ja k??nsi ukolle selk?ns? ja meni.
Murtuneena istui ukko tuvan penkille. Siin? h?n alakuloisena istui miettien toivotonta tilaansa. N?lk? poltti ankarasti sis?lmyksi?. Tuntui niin kalvaavalta, hiukasevalta ja tyhj?lt?; oli niinkuin h?n olisi utuna haihtumaisillaan ilmaan. Syd?n tuskitteli, huomaten varman n?lk?kuoleman olevan edess?ns? ja eik? aivan kaukanakaan ja kuitenkin... H?t?isesti lenteliv?t ajatukset sinne t?nne, etsien ja haparoiden jotakin apukeinoa, jotakin, mill? saisi tuskaisen n?lk?ns? sammutetuksi, mutta mit??n keinoa ei l?ytynyt.
Yksin??n h?n noita siin? leipomatuvan penkill? istuessaan mietti, sill? ket??n muita ei ollut huoneessa.
Kauppiaalla oli selv? leip? -- kuinkas muutoin, sill? olihan h?n kauppias ja laillaan viel? viljakauppiaskin. Talossa oli leivottu ja leipi? oli syrj?ll?ns? sein?vierustailla. Kauheassa n?lj?n tuskassa juolahti ukon p??h?n, ettei ole muuta neuvoa kuin siepata tuosta yksi leip?, pist?? se poveensa ja rient?? pois. Ajateltu ja tehty. H?n ei joutanut kauvan aprikoimaan; h?n sieppasi leiv?n ja pisti sen takkikulunsa poveen ja alkoi k?ntti? ulos.
Kauppamiehell? oli k?tyrin? er?s maaltaan h?vinnyt mies. H?n oli oikein aika maailman harava ja kauppiaalle kaikki kaikessa. H?n se oli, joka katsoi kaiken per??n, otti vastaan tuotuja tavaroita ja ulosantoi, mit? ulosannettiin, punnitsi ne ja toi sitten vaan lipun kauppiaalle. Sen lipun j?lkeen sitten kauppias joko maksoi ostetut tavarat tai peri maksun annetuista.
T?m? kauppiaan k?tyri huomasi ukon sauvansa nojassa menn? k?nttyr?iv?n pihalla. Oitis juolahti h?nen mieleens?, etteik?h?n tuo ?ij? vaan jotakin siepannut l?htiess??n. Muutamalla harppauksella oli h?n ukon luona. H?n huomasi ukon poven olevan liiemm?ksi pullollaan. Sen enemp?? aprikoimatta sieppasi h?n armotta ukon jotenkin kovak?tisesti pihalle selj?lleen. Kun ukon hajaantuneessa takkikulussa ei ollut paksun kiinnipitimi?, vy?r?hti leip? povesta pihalle.
"Ahaa, vanha junkkari! Vai kuljet sin? semmoisilla retkill?. Talteen olet olevinasi talon is?nt?. Sukkelaan siit? yl?s ja l?hdet??np? sitten kauppiaan luo kyselem??n, mit? h?n sinullaisesta vieraastansa pit??", s?yhysi k?tyri.
Ukko rukka koki kankeasti ja hitaasti k?mpi? yl?s. H?pe?st? ja ankarasta mielenliikutuksesta h?mm?styneen? vapisi h?n niinkuin kahila virrassa.
K?tyri sieppasi leiv?n toiseen k?teens? ja toisella tarttui h?n ukon rinnuksiin