Pikakuvia 1867 katovuodesta ja sen seurauksista | Page 5

teille, niin heikoksi k?vin", selitti vaimo.
"Mutta sanoittehan tuon haukkumisen olleen itkuunne syyn?", muistutti vaimoni.
"Olen niin kummallisella mielell?, etten osaa tunteitani oikein selitt??. Kun tulin t?nne teille, huomasin heti, kuinka yst?v?llisi? olitte turvattomalle k?yh?lle joukolle. Silloin jo v?kisinkin pakkausi itku p??sem??n valtaan, mutta kuitenkin jaksoin sen viel? niell?. Mutta sitten kuin laititte viel? niin avullisen ateriankin ja kehoititte yst?v?llisesti sy?m??n, en jaksanut en??n itse?ni pid?tt??. Semmoinen ristiriitainen tunne kuohui mieless?ni, etten osaa sit? sanoa: kovuus, haukkuminen ja yl?nkatse sek? syd?mellinen s??liv?isyys kurjaa, puutosta k?rsiv??, turvatonta perhett? kohtaan myller?ihtiv?t sekaisin molemmista syist? murtuneessa syd?mess?ni. -- Se oli siis teid?n hyvyytenne t?hden kuin min? itkin, eik? suinkaan noiden haukkumisien vuoksi", selitteli vaimo.
"Onko teill? miest??" kysyi vaimoni arastellen.
"On minulla ollut mies -- kuinkas muutoin, koska kerran n?in paljon lapsia on -- mutta h?n kuoli viime marraskuussa ja j?tti t?mm?isen turvattoman joukon j?lkeens? n?in kovana aikana. Ei ollut muuta neuvoa, kun l?hte? kelkka per?ss? lastensa kanssa mierolle. Kova teht?v? oli se, mutta muuta neuvoa ei ollut. Jospa mieheni olisi el?nyt ja tavalliset ajat olleet, olisimme jotenkuten toimeen tulleet, sill? vaikka olikin jo useita lapsia, emme kuitenkaan koskaan viel? tarvinneet turvata armoleip??n. -- Monta vuorokautta itkin ennen mierolle l?htemist?", puheli h?n.
"Mitenk? he teit? haukkuivat tuolla talossa?" utasi vaimoni.
"Sanoivat, ett? laiskusillani kerj??n, kun en viitsi tehd? ty?t?. Hyv? Jumala! -- Mit?h?n ty?t? t?mm?inenkin n?lj?n t?hden uupunut ja kuihtunut raiska voisi tehd?, varsinkin semmoista, jolla saisin lapseni el?tetyksi. Kukaan ei anna mink??nlaista ty?t?, eip? vaikka ruokansa edest? tekisi. Kyll? min? ty?t? olen tehnyt ja tekisin nytkin viel?, kun vaan olisi ty?t? ja voimia, mutta niit? ei ole kumpiakaan, t?ytyy vaan turvata mieroon, niin katkerata kuin se viel? onkin, sill? en voi n?hd? lapseni n?lk??n kuolevan. -- Sitten he sanoivat viel?, ett? syydet??n kakaroita maailmaan ihmisten vastuksiksi niin paljon, ett? aivan silm?-munalta paistaa. Tuo tuntui kaikkein kovimmalta solvaukselta, sill? tuntui silt?, etteiv?t lapset ole omassa ottamisessaan, vaan ne ovat Herran lahjat", puheli vaimo.
Tuo talo, jossa h?nt? oli haukuttu, oli paikkakunnan varakkaampia. Tuhansia oli heill? arkkunsa pohjalla ja viel? mokomampi m??r? lainassa. Monivuotista viljaa oli aitat t?ynn? ja lukuisa, hyv?sti ruokittu karja antoi yl?n m??rin karjan-antimia. Laaja kalanpyynti toi runsaasti Vellamon karjaa. Ei siin? talossa siis tiedetty katovuodesta ja kovasta ajasta niin mit??n.
"Antoivatko nuot teille haukkumisensa p??lle mit??n?" kysyi eukkoni.
"Antoivathan nuot hyv?n palasen leip??, mutta sangen katkeralta se tuntui; oli niinkuin olisin vastaanottanut kirouksen palan", sanoi vaimo ja purskahti taasenkin itkem??n.
Kyynel herahti minunkin silm??ni ja min? py?r?hdin kamariini ja samassa tuokiossa kirjoitin seuraavan runop?tk?n, joka on n?ihin saakka s?ilynyt paperi-puluissani:
Tuli k?yh? k?yp?l?inen, N?lj?n kanssa n??ntyv?inen, Luokse rikkahan, Apuu h?lt? anomahan, Puutettansa sanomahan, Kautta taivahan.
Rikas kyll? avun antoi, Kiukkumiell? h?n sen kantoi, K?yh? paralle. Kyynel k?yh?n silm?n t?ytti, N?yr?lt?h?n se nyt n?ytti, Sek? aralle.
Mutta niinh?n se ei ollut, Eik? kyynel silti tullut, Ett? kiitokseen Ylettyneet olisivat, K?yhyydest? tulisivat. Ne oil -- murtuneen.
Tuli k?yh? kulkevainen, Itkuansa sulkevainen, Luokse k?yhemm?n. H?nkin h?lle palan antoi, Surkumiell? h?n sen kantoi, Vaikka v?hemm?n.
Kyynel silloin vuosi kanssa, Kuihtuneita kasvojansa, Alas valuen. Ne ei olleet huokauksen, Eik? mielen murtumuksen, Ne oli kiitoksen.

III.
Ry?v?ri

Asiat kiertyiv?t semmoisiksi, ett? meid?n piti muuttaa pois tuosta meren niemimaasta. Pit?j?, johon muutimme, oli noin nelj?n penikulman p??ss? merest?. Pit?j?n l?pi juoksi er?s mahtava Pohjanmaan virta.
Vuosiluku oli muuttunut, sill? nyt jo piirrettiin 1868. Vaikka toinen vuosi oli tullut, oli kuitenkin viimeisen kovan katovuoden hirve?t seuraukset parhaaltaan k?rsitt?vin?.
Paikkakuntaan tultuamme kohtasi kamala n?ky. Kuihtuneita, n??ntyv?n n?k?isi?, horjuvia ja kalpeita haamuja kulki pitkin teit? kyl?st? kyl??n, talosta taloon, etsien, eik? jollakin olisi heille antaa jotain suuhun pantavaa, hiukiavan syd?men hengiss? pysymiseksi. K?yh?inhuone kyll? oli hallituksen k?skyst? v?liaikaisesti laitettu yleisen h?d?n poistamiseksi, ja sinne kahteen avaraan pytinki-rotinkiin oli sijoitettu k?yhi? ja sairaita niin paljon kuin suinkin mahtui. Melkein heti paikkakuntaan tultuani menin sit? katsomaan. Surkealta siell? n?ytti. Laihtuneita ja kuihtuneita k?si? ojenneltiin tulijaa kohti kaikkialta s?ngyist? ja muualta, Jumalan t?hden anoen jotakin sy?t?v??. Kunnan kyll? oli k?sketty nuot kaikki hyv?sti hoitaa ja ruokkia. Mutta kun asiat eiv?t olleet taloissakaan sen paremmasti, k?vi se aivan mahdottomaksi. Olki- ja pet?j?leip? oli taloissakin kaikkialla sy?t?v?n? ja eih?n sit? parempaa voinut k?yh?inhuoneessakaan olla. Kuitenkin kokivat ihmiset vied? sinne, mit? hengest? irti oli. Lihanpalaa, maito- ja piim?kannua kokivat he sinne kantaa, mutta mit? se oli n?in paljolle. Sen verran oli h?t?aputoimikunnalta saatu selv?? viljaa, ett? toisinaan voitiin niist? velli? keitt??.
T?m?n kaiken kurjuuden ohessa oli n?lk?kuume -- tuo tavallinen ankara seurakumppani -- yhtynyt t?ydent?m??n tuota h?vityksen kauhistusta. Senp? t?hden k?yh?inhuoneessa olijat olivatkin melkein kaikki sairaina. Niiden, jotka olivat terveen muotoisia, oli m??r?n? tehd? k?sit?it?. Mutta heid?n k?sity?ns? supistui yksinomaan ruumisarkkujen tekemiseen, ja olipa heill? ty? ja tuska, jos he saivat niin paljon arkkuja tehdyksi kuin niit? hoitolassa tarvittiin. Niit? kuoli k?yh?inhuoneessa ja ulkona siit? niin paljon, ett? sit? oli kamala katsella. Ei ollut ensink??n mieli iloinen ja pirte? sunnuntai-aamuin, kun nelj?kin kymment? kirstua makasi rinnakkain hautausmaalla. Tuo ammottava hautakaan, joka oli heille viimeiseksi leposijaksi aijottu, ei n?ytt?nyt jaksavan kaikkia niell?, eik? tuo ruumishauta n?ytt?nyt milt??n ruumishaudalta,