Pieni helmivyö | Page 5

kalskaten??Kalevaisten kalpa l?ikkyy?l?pi laineen hiljaisen.
_A. Piinkivi -- Arvi J?nnes_.
Maamme.
Maa, is?nmaamme, Suomenmaa,?soi sana kultainen!?Ei laaksoa, ei kukkulaa,?ei vett?, rantaa rakkaampaa,?kuin kotimaa t?? pohjainen,?maa kallis isien.
On Suomi k?yh?, siksi j??,?jos kultaa kaivannet.?Sen vieras kyll? hylk?j??,?vaan meille kalliin maa on t??,?sen salot, saaret, manteret?ne meist' on kultaiset.
Ovatpa meille rakkahat?koskemme kuohuineen,?ikuisten honkain huminat,?t?ht'y?mme, kes?t kirkkahat,?kaikk', kuvineen ja lauluineen?mi painui syd?mmeen.
T?ss' auroin, miekoin, miettehin?is?mme sotivat.?Kun p?iv? piili pilvihin?tai loisti onnen paistehin,?t?ss' Suomen kansan vaikeimmat?he vaivat kokivat.
T??n kansan taistelut ken voi?ne kertoella, ken??Kun sota laaksoissamme soi,?ja halla n?l?ntuskan toi,?ken mittasi sen hurmehen?ja k?rsimykset sen?
T?ss' on sen veri virrannut?hyv?ksi meid?nkin,?t?ss' iloaan on nauttinut?ja t?ss? huoltaan huokaillut?se kansa, jolle muinahin?kuormamme pantihin.
T??ll' olo meill' on verraton?ja kaikki suotuisaa;?vaikk' onni mik? tulkohon,?maa, is?nmaa se meill? on.?Mi maailmass' on armaampaa?ja mik? kalliimpaa?
Ja t?ss?, t?ss' on t?m? maa,?sen n?kee silm?mme;?me k?tt? voimme oientaa?ja vett?, rantaa osoittaa?ja sanoa: kas tuoss' on se,?maa armas is?imme.
Jos loistoon meit? saatettais?vaikk' kultapilvi?,?miss' itkien ei huoattais,?vaan t?htein riemun sielu sais,?ois t?h?n k?yh??n kotihin?halumme kuitenkin.
Totuuden, runon kotimaa,?maa tuhatj?rvinen,?miss' el?m?mme suojan saa,?sa muistojen, sa toivon maa,?ain' ollos, onnees tyytyen,?vapaa ja iloinen.
Sun kukkas viel? kuorestaan?vapaaksi puhkeaa;?viel' lempemme saa hehkullaan?sun toivos, riemus nousemaan,?ja kerran laulus, synnyinmaa,?korkeemman kaiun saa.
_J. L. Runeberg_.
V?syneen valitus.
Jo hetken oon nyt heilunut?m?, kirves k?iss?ni,?ja hongan oisin kaatanut,?vaan vaipui voimani.
Ol' ennen mulla kuntoa,?en silloin uupunut,?vaan vehkaleiv?n sy?ty??on ruumis riutunut.
Jos kurja muunne muuttaisin?jo t?st? seudusta,?niin leiv?n ehk? l?yt?isin?ja palkan vaivasta.
Vaan vaikka siell? saisinkin?ma ruuan runsahan,?niin vaikea on kuitenkin?mun menn? matkahan.
Sill' oisko seudut, maisemat?niin siell? herttaiset??Ja oisko kummut, kukkulat?kuin meill? mets?iset?
Ja tuoksuisiko tuomikko?niin siell? laaksossa??Ja laulu kullan soisiko?noin mulle lehdossa?
Kuin lehti kuiva lent?vi,?min tuuli tempasi,?niin raukka h?nkin eksyvi,?ken maansa hylk?si.
Vaan ehk? Herra kuulevi?jo k?yh?n kansansa,?ja syksyn tullen siunaavi?sen viel? vuoronsa.
_J. L. Runeberg -- Eero Salmelainen_.
Lintuselle.
Oi lausu, pikku lintu,?lehviss? jalavan,?kuink' aina voinet laulaa,?iloita ainian??Sun laulus kuulen aamuin,?sit' illoin kuuntelen,?vaan kirkas ain' on ??nes?ja sointus suloinen.
Sun aittas on niin k?yh??ja ahdas asuntos,?tok' aina lauleskellen?silm?ilet kotohos.?Et kylv?, etk? niit?,?et korjaa latoihin,?et huomisp?iv?? tied? --?ja tyydyt kuitenkin.
Monelle kyll? suotu?on riistat, aartehet,?on maat ja valtakunnat?ja linnat kultaiset;?ja huolin, kyynelsilmin?he p?iv?? alkavat,?jon koille kiitosvirtes?s? soitat riemuisat!
Kyll' ihmislapsi hylk?is?sun halvan olentas;?ei kiittele h?n Luojaa,?vaan ain' on vaateljas.?Sun hento henkes sortaa?on h?nen vallassaan --?tok' onneas s? kiit?t,?h?n kiroo onneaan.
Miks nurkuin taivahille?h?n kylm?n silm?n luo??H?ll' onko vaatimista,?jolle Luoja kaikki suo??Kun maailman riemut ratki?h?nelle tarjoutuu,?miks lis?? vaan h?n itkee?ja orjaa halveksuu?
Ei! laula, lintu pieni,?ain' autuudesta vaan!?lauluusi vaikerrusta?en sekaa milloinkaan.?Kes?isin pes?s laadi?majani vierehen,?mua neuvo aamuin, illoin?olemaan iloinen.
_J. L. Runeberg -- Kaarlo Forsman_.
Joulukuusi.
Tuo tumma vuorten valtija?mun oli is?n?ni,?ja kankaan kaunis kanerva?armaana ?itin?ni.?Vaahtoisa virta -- veikkonen,?ja sisko -- taivaan t?ht?nen,?puut mets?n -- yst?v?ni.
Ja kainalossa korpimaan?ma kasvoin korkeaksi,?ja mets?lampi laineissaan?loi kuvan kauniimmaksi.?Mun tuikki t?hti latvassain?ja kuuhut paistoi oksallain,?kun lep?s tyynn? lahti.
Ma olin korven kaunistus?ja uljuus mets?mailla,?ei haitannunna ahtaus,?en yst?vi? vailla:?mun lauloi peippo latvassain,?s?i oravainen oksallain,?kun oli rauha mailla.
Niin talvip?iv?n puhteella?sai poika juurelleni,?h?n iski minuun katseensa,?l?i kirveen kuoreheni:?ma kaaduin nuorna m?tt??llen,?ma kaaduin riemuks' toisillen --?siks' kaaduin mielell?ni.
M? herrastaloon vietihin --?se mulle outo retki --?ja k??rittihin silkkihin,?sain kulta-kukkasetkin.?Nyt olin mets?n morsian,?sain kynttil?it? latvahan.?Nyt oli juhlahetki.
Ja joulu-illan iloihin?ma saatettihin sitten.?Oi, kuinka siell? riemuittiin,?soi s?vel laulajitten!?Ma silloin muistin peippoain?ja korpimaista kotiain --?oi -- luulen, ett? itkin.
Vaan hetken kesti tepastus?ja leikki juurellani.?Tuon lapsilauman riemastus?vei huolen rinnastani.?Ma ulos sitten heitettiin,?pois silkit, kukat karsittiin?ja kullat oksiltani.
Pois, pois on kaikki yst?v?n',?oi, nyt on kaikki toisin.?Jos juureheni mets?h?n?m? j?lleen p??st? voisin!?Ma kaaduin nuorna m?tt??llen,?ma kaaduin riemuks' toisillen...
? Ken kyynelhelmen soisi? --
Ei, lapsikullat, riemuitkaa!?Sain teille hengen antaa.?En saanut suurta kunniaa,?en valtikkata kantaa.?En saanut kasvaa pilvihin,?vaan sainhan kaikki kuitenkin?ma teille uhriks' antaa.
Ei l?ydy riemun vertaa sen,?mi mieleen heijastuupi,?kun kaikki uhraa toisillen,?vaan itse unhottuupi.?T?? riemu onkin taivainen,?vaan lapset Luojan ylh?isen?ne siihen valmistuupi. --
_Z. Topelius -- J. Hellén_.
?itini.
Mi lempi kaikissa vaiheissamme?kuin enkel' armias puolestamme?alati valvoo ja huolta kantaa,?ei mit??n vaadi, vaan kaikki antaa??On joukossa ihmistunteiden?vain ?idinrakkaus sellainen.
Kaikk' itsekkyytt? on lemmen luomat:?niin kuumat suutelot sulhon suomat,?hyv?ilyt hellimm?t sisartenkin?kuin maire tirskunta pienosenkin,?ja parhain yst?v? palkkojaan?uneksii, ?iti ei milloinkaan.
Ei sure viett?iss? vuosiansa?h?n kyyneleit??n ja murheitansa,?ei nuoruuttansa, min vaivat kalvoi,?vuoks' lapsen, jok' on sen rakkaampi,?ei ?it?, jotka h?n huollen valvoi?mit' enemm?n sille h?n uhraavi.
Niin harvoin lahjojaan muistelemme.?On h?lt? aikaisin aatoksemme?ja ensi rukous hennon kielen?ja ensi rakkaus nuoren mielen,?ens neuvo totehen, oikeaan,?hyveesen, lempehen synnyinmaan.
Ja mitk? lahjat h?n meilt? saapi??Murheita, jotka h?n unhottaapi,?ja kylm?n lemmen, min monet jakaa,?ja hoivaa hiukkasen aikain takaa;?h?n meit' ei n?? edes lohtunaan,?kun yksin viett?vi vanhuuttaan.
Mut teill? maailman liukkahilla?h?n seuraa lastahan aatoksilla,?ja eksyksissa kun harhailemme,?h?n huutaa taivasta turvaksemme?ja onnen polkuja ikuisen?valaisee uskolla Kristuksen.
Oi ?iti, siunattu on sun virkasi?se murhan y?ss? on t?hti kirkas?ja lohtu aikojen vaihteluissa,?kun itsekk?iss' elon taisteluissa?sun syd?mmehesi saa liitty?,?sen rakkaudesta saa l?mmint?!
S?, Herra, palkitse ?idin vaivat!?Sun taimes hoitoa h?lt? saivat;?Sun suuren lempesi kirkkaudesta?n??n s?teen ?itini katsehesta;?siks tuntuu, p?iv? kuin maillaan ois,?t??n silm?n loiste kun sammuu pois.
_Z. Topelius_ -- Alpo Noponen_.
Pieni mierolainen.
Armas p?iv? paistaa, kohta?l?mpim?ks jo muuttuu s??,?hanki loisteessansa hohtaa,?sulain kiteet kimmelt??.
Poika repaleissa vallan?saloss' yksin kuljeksii.?Hongat, kuuset huminallaan?h?nt? t??ll? tervehtii.
Pieni mierolainen aina?yh? rient?? eteenp?in,?eip? murhe mielt? paina,?rallatellen laulaa n?in:
"Hopsis, jalat! V?symyst??tunnetteko? Talohon?kohta p??st??n, siell? kyst??minullekin kyllin on.
Hongat, kuuset, vaiheitani?tahdotteko tiet?? te??Kuulkaa, t?ss? kulkeissani,?nyt m? teille kerron ne!
Aina muistan riemuin viel??is?n