Pieni helmivyö | Page 6

armaan m?kki?,?viisi meit' ol' lasta siell?,?vanhin niist? olin m?.
Muistan kuinka kotikaski?t?hk?p?in jo kellerti;?noro hallan irti laski,?julma viljan runteli.
Talvi tuli, loppui leip?,?pet?j?ist? sy?tihin --??itiin tarttui tauti, veip??h?net kohta hautaankin.
H?nt? multaan saatoin, itkin?haudallaan ma hetkisen,?kyynel poskip??t? pitkin?vieri, j??ksi hyytyen.
Siit? asti tepastellut?olen mieron tiet? ain'...?Jopa sulle kertoellut?olen, mets?, muistelmain.
Hopsis, jalat, joutukaa jo?muuten y?vyn korpehen.?Varjot synk?t lankeaa jo,?tuolla p?iv? laskeiksen." --
Yh? kiit??, vaan ei viel??ihmisasuntoa n?y.?Mets?n haamut poikaa tiell??uhkaa, mustaks y? jo k?y.
Kylm? yltyy. T?htein valo?syttyy taivahalle jo,?leimuelee pohjanpalo,?huokaa synkk? hongisto.
Kohta aamun koittehessa??inen jylhyys h?vi?? --?vaan, ken tuolla kinoksessa?kalvenneena lep?j???
Pieni mierolainen siell??lepoon vaipui viimeiseen,?j??tyneen? kiilt?? viel??kyynel silm?n sammuneen.
_Uno von Schrowe_.
Kev?tlaulu.
Jo kinos sulaa, katoaa?pois noron ouruvesiin?ja roudatonna taasen maa?k?y hangen alta esiin,?jo p?iv?n silm? kev?inen?taas paistaa meille myh?illen --?jo kev?t tullut on!
Jo riutuu ulapalla j???ja laineen kahle irkoo,?taas tantereella nukkap???jo kohta nurmi virkoo,?jo koivun urvut aukeaa?ja vihannaksi lehto saa --?jo kev?t tullut on!
Taas taivaan alla kiurusen?soi ??ni korkealla,?ja tuttavamme k?k?nen?taas kukkuu kankahalla,?ei malta pieni perhokaan?nyt uinailuaan jatkamaan --?jo kev?t tullut on!
Siis mielen routa, murhe pois!?sen kev??n l?mmin voittaa --?ken kaihon orja olla vois,?kun riemun aika koittaa??Siis kev??n laulu raikas vaan?nyt kaikkialla kaikukaan!?Jo kev?t tullut on!
_Uno von Schrowe_.
Oma maa.
Vallan autuas se, jok' ei nuorena sortunut maaltaan.?hylj?tty onnensa kanss' urhoin haudoilta pois.?Ei sopis miehen? n?in mun nuhdella taivahan t?it?;?mutta mun sy?mmeni taas tahtovi huoata ees.?Kun min? muistan sen y?n, jona rakkailta rannoilta luovuin, nousevat silmiini nyt viel?kin viljavat veet.?Ei mun mielest?n', ei mee Pohjolan tunturit, joilla?lasna ma kuuntelin, kuin sampo ja kantelo soi;?siell' eli toimessa mies ja V?in?st? lausuivat urhoot,?poiat ja karhut puun juurella painia l?it.?Raittihit talviset s??t, revon-tult' oli taivahat t?ynn?, kaunihit katsoa kuin aamun alkava koi.?Oi, te kes?iset Pohjolan y?t, joina aurinko loistaa?my?t??n, p?ilyen veen vienossa taivahan kans'!?Teille jos Onnetar sois mun viel?, niin tuntisin kaikki, saaret ja salmet ja my?s taivaalla t?hdet ja kuun.?Siell? mun mieleni on ja siell? mun muinoiset muistoin, sinne mun kultani j?i, sinne mun yst?v?n' my?s.?Huoleti kiitelk??t muut Alppein seutuja kauniiks,?kauniimpi, kalliimpi on mulle mun syntym?-maa!
_Kallio_.
Kirkkovenheess?.
Hei! soutakaamme poiat,?ja norjat neitoset!?Me kilvan soutakaamme,?ett' aallot vaahtoiset?vierell? venehemme?hilpein? hyppelee?ja kokka mahtavasti?edess? kohisee.
Ah, kaunis ompi ilma,?t?? Herran p?iv? on!?Vienosti vedet v?lkkyy,?on taivas sumuton,?ja mets?t vehre?ss??on juhlaverhossaan,?ja vakavina vaarat?nostaapi rintojaan.
Ja uutta ihastusta?vaan nousee mielehen,?kun venhe viilett??pi?v?litse niemien,?ja joka salmen suulla?meit' yh? terveht???taas uudet rannat, saaret --?oi, hausk' on retki t??!
Me airokkahat, kelvot?olkaamme soutajat;?pois joukostamme veltot?ja -- turhan-kiskojat!?Ken voimat taiten k?ytt???ja, harras toimessaan,?mies ompi kest?m?h?n --?se meist? miesi vaan!
Mut kunnon per?miesi?t?ss' ensi arvon saa,?h?n kaikki karit tuntee?ja suunnan suuntoaa,?h?n, h?np? meid?t saattaa?vakaasti valkamaan,?siis kiitoksemme h?lle?nyt ensin kaikukaan!
Ja nyt me laulakaamme,?oi siskot, veikkoset,?t??n Suomen suloutta,?mi hurmaa syd?met!?Ja niinkuin mieli puhdas?nyt kirkkomatkall' on,?niin ty?ss? t?lle maalle?se puhdas olkohon!
Ah, herttainen on hetki,?t?? Herran p?iv? on!?Ja kirkon torni nousee?tuolt' yli kuusikon.?Ja aamupaistehessa?se noin kun hohtelee,?totuuden, pyh?n tiet??se meille viittailee.
Niin maamme tulevaisuus?my?s meille hohtakoon,?kuin pyh? templi tuolla,?ja meit? kutsukoon!?Se hohto syd?memme?innolla t?ytt?k??n,?ja vauhti rientojemme?sen ilmi n?ytt?k??n!
Hei! Soutakaamme veikot?ja siskot armahat!?Me kilvan soutakaamme,?ett' aallot vaahtoisat?vierell? venehemme?hilpein? hyppelee?ja kokka mahtavasti?edess? kohisee.
Ja laulakaamme kaikki?nyt t?ysin syd?min,?kuink' on t?? maamme kallis?ja meille rakkahin,?mut Herrallemme harras?my?s kiitos kohotkaan,?ett' armostaan loi meille?n?in armaan is?nmaan!
_Juhani Pietari Hannikainen_.
Santavuoren tappelu.
Santavuori, surun synk?n mieleeni saa sana tuo!?Santavuorell' liikkui kuolo, siell? vuosi hurmevuo.?Kaikukohon sielt? nytkin j?lkeen vuosisatojen?taru pieni taistelusta, saatu haudoilt' urhojen.
Taisteltihin lakkaamatta varhain aamust' alkaen,?illan tullen loppui vasta kuolon leikki verinen.?Illan tullen talonpoikain toivo vaipui kuolemaan,?Vaipui, niinkuin p?iv? kirkas vaipuu l?nteen sammumaan.
Raikkahasti raikui silloin riemuhuudot sotilain;?sorrettujen huokaukset hukkui riemuun sortajain.?Huudot kuullen, kuoleva nous talonpoika istumaan,?kuolon kalma kasvoissansa, pilkan hymy huulillaan.
Riemuitkaatte, niin h?n huusi, rikoksista riemuitkaa;?murrettu on Suomen kansa, sorrettu on Suomenmaa.?Riemuitkaatte siit?, ett? p?iv?n peitti musta y?,?riemuitkaatte siksi, kunnes koston hetki vihdoin ly?.
Toivehemme halla kylm? kyll? kuolettanut on,?urohomme urhe'immat sortuneet on kuolohon;?mut ei talonpojan voima murtunut oo viel?k??n:?vartomaan h?n tottunut on, tottunut on k?rsim??n.
N?hneeth?n jo usein oomme, kuinka koko vuoden ty?n?kova onni kukistaapi, tulless' yhden hallay?n;?mut ei silti mieli murru eik? murtua se saa:?kes?? uutta toivokaamme, se voi kaikki parantaa.
Kes? uusi koittaa viel?, vaikka kauvan viipyiskin,?kansa uusi nousee silloin, kansa mielin hehkuvin.?Sortajansa sortamalla, onnehen sen k?ypi tie;?mutta riemuhuudot teilt? kadoksissa silloin lie.
Riemuitkaatte rikoksista nyt te kansan sortajat,?nyth?n valta teid?n ompi, nyt te ootte voittajat.?Tuhot?ist? riemuitkaatte, teid?n ompi hallay?,?mutta seuraukset senkin poistava on kansan ty?.
N?in h?n lausui. Sammuneena silm?ns? jo ummistuu,?kuollehena kuollehitten p??lle p??ns? kallistuu.?Taivahalla kirkkahasti kimaltelee t?htivy?,?yli Suomen lep?? synkk? Nuijasodan hallay?.
_Kaarlo Kramsu_.
M?ss??j?t.
Kun muinoin Baabelin valtias?ilomaljoja linnassa joi,?nous' virrasta Persian kuningas?ja murhan huudot soi.
Ja Baabelin linna loistokas?nous' liekkin? ilmahan y?n?ja juomari-kansa ja ruhtinas?oli uhrina hirmuty?n. --
T?m? kauhea kertomus kulkenut?on kansasta kansahan.?Sit' on inholla, kammoen kuunnellut?my?s nuoriso Pohjolan.
N?m? nuoret on heimoa kansan sen,?jok' ol' vahtina Suomenmaan,?kun luodit lens', maa hurmeinen?soi pettua, hautoja vaan.
T?m? kansa, ne kunnon vanhukset?usein r??syiss? voittivat.?Ne ei velttoina viinasta horjuneet,?vaan raittiina valvoivat.
Ja valppaudellahan vanhat nuo?valon saattivat kansalleen,?n?in nostivat Suomen sorrostaan,?maan s??stiv?t lapsilleen.
Ja se maa oli Pohjolan parhain maa,?tuhatvetten ja mets?in maa,?ja metsist? raivatut rintamaat?t?ys' viljaa valkenevaa.
Mutta lapset -- ne raateli mets?in puut,?ne vaihtaen rihkamiin?ja polttivat viinaksi viljat maan?ja juopuivat juovuksiin.
Ja kun nuoriso m?ss?si parhaillaan,?tuli kansahan kauhistus --?ei lausua tohdi ainoakaan?mit? tiet??pi aavistus...
Yl?s, nuoriso, miehet ja naiset my?s!?Pois rihkamat, juoppous