Pieni helmivyö | Page 3

henki kukkimaan?puhkee Pinciolla,?sen ei kukkain kuolla?tarvis pohjan puolla.?Kesken talvipakkasta?voipi kansa kukkia,?kesken hankien ja j??n?kantaa henki t?hk?p??n,?kantaa kukat helmikuun,?niinkuin Pinciolla.
_J. H. Erkko_.
Kun voisin.
Ylh?inen mets?st?j??n?in lauloi kulkeissaan:?"Oi teit? laakson lehdot,?kanervat kangasmaan,?puut pienet, puolan varret?ja korven m?kkinen!?Teilt' ei vie myrskyt rauhaa,?ei tuiske tuulien;?teill' aina kaste kirkas?otsalla loistelee,?luonanne perhot py?rii?ja linnut laulelee.?Niin tyyness' aina oisin?kun voisin."
Vaan k?yh? mieron poika?tien varrell' lauloi n?in:?"Te hongat uljaslatvat,?taivaasen k?ytte p?in;?palatsit teist? paisuu?valoisat aina vaan --?mit' on nuo laakson lehv?t?pimeess? piilossaan! --?Te tuulten juhlavirtt??synnyitte laulamaan,?saleina loistollisna?soitollen kaikumaan. --?N?in ylh?inen ain' oisin,?kun voisin."
Vaan paimen huiluhuuli?polulla soitti noin:?"Kuin raittis kev?ttuuli,?vapaana laulaa voin:?Kun kuuset huokaa, silloin?hartaammin laulelen,?ja myrskyll' entis-aikain?murheita muistelen.?Ja kosken pauhu kertoo?kuink' ennen taisteltiin,?vaan laakso tuolla kutsuu?iloihin nykyisiin.?T?llaisna aina oisin,?kun voisin.
Kas t??ll? lintu laulaa?ilonsa, huolensa,?ja kukka armas kuiskaa?suloimmat toivonsa.?Ma rinnassani tunnen?purojen helkkehen,?ja aamukaste kirkas?mik' on, sen tuntenen:?on paimentyt?n silm?,?jok' etsii kukkia?laaksossa -- poika poimii?aholla marjoja. --?T?llaisna aina oisin,?kun voisin."
_J. H. Erkko_.
Niittypuro.
N?in moititaan: voi kuink' on murheinen?ja synk?n musta niittypuron juoksu,?vaikk' onkin niityn mets? lehv?inen?ja partahilla kukkain tuhat tuoksu.
Ei muisteta: tuo puro kotoisin?on synk?lt? ja hallaiselta suolta,?ja korven kautta juosten, kuulikin?se n?lj?nh?t??, itkua ja huolta.
Nyt, kukkaniityn l?pi kulkeissaan,?vilkastui puro, iloisammin hyppii,?vaan murhe kuvastuupi muodossaan,?kun rinnassa viel' entismuistot sykkii.
_J. H. Erkko_.
Suomelle.
Sinua, kultainen ja kallis maamme,?sinua kaikki ty?mme tarkoittaa;?elomme, onnemme me sulta saamme,?sa ihanteemme, kaunis Suomenmaa.?Jo pienoisista saakka meille kannoit,?kuin ?iti lapsillensa kaikki annoit,?ja tyhjiks usein rintas imetit,?ja usein k?rsit n?lk?? saadaksesi?paremman toimeentulon lapsillesi,?ja usein vilussa s? v?rj?hdit.
Mut huolet' ollos! Viel' on lemmen tulta,?mi j??t ja lumet poluiltasi luo,?ja ty?mme harras poistaa n?lk?s sulta?ja elon sulle huolettoman tuo.?Ja innon, jonka k?tkit syd?meemme,?sill' er?maasi viljaviksi teemme,?n?in vaivann?k?s palkiten ja ty?s.?Ja vaikka n??ntyisimme alla s?iden,?kun hyv? vaan on olla meid?n ?iden,?niin silloin hyv' on olla meid?n my?s.
Ja mit? -- vaikk'ei ty?mme suuremp' oisi?kuin kipunan, mi syntyy sammumaan,?ja verrata vaikk' eloamme voisi?meress? yksityiseen pisaraan? --?Sun t?htes vaan me k?ymme riemahdellen,?kuin aalto kosken kuohuun hyppiellen,?ja katoamme tuimaan taisteloon.?Mut sin?, Suomenmaamme, tulet rikkaaks?ja suureks, mahtavaks ja mainehikkaaks.?Jumala synnyinmaata siunatkoon!
_Paavo Cajander_.
Runolaulaja.
Isossa hovilinnass' on pidot uljahat,?kruunuista kirkkahista heloittaa valkeat,?hopeat siell? hohtaa ja kullat v?lk?ht??,?ja s?velsoitot vienot iloiten helk?ht??.
Ja kuitenkahan riemu ei tunnu riemullen;?jotakin sielt? puuttuu, mut mit', ei tied? ken.?Ilveill??n, lauletahan, hymyill??n, tanssitaan,?vaan tavan vuoks' on kaikki ja teeskelty? vaan.
Mut kartanolla ulkon' on riemu julkinen:?siell' istuu kansan kesken mies vanha laulellen,?ja korkealle laulu se kaikuu pilvihin...?Kentiesi tuossa oisi iloksi suurtenkin.
Ja salin ovi kohta se loistoss' aukeaa,?ja nuorukainen vanhust' esillen taluttaa:?"Paraimmat laulus, ukko, nyt laske soimahan,?kev?tt? laula mieliin, iloa rintahan!"
Ja ovensuussa siin? h?n seisoo kourussaan,?olento halpa, k?yh?, ja sauva nojanaan,?hopeelta hohtaa parta, hivukset pitk?t sen,?ne lumivalkeoina valuvat harteillen.
Ja huonehessa valtaa kuin haudan hiljaus,?"mit?p? tuokin t??ll??" vaan kuuluu kuiskahdus,?ja yli otsain lent?? pime?t varjot y?n,?ja kynttil?tkin tuikkaa kuin l?pi terhenvy?n.
Mut ovensuussa vanhus viritt?? laulujaan,?vavisten aluss' ??ni ja v?rjyin kulkee vaan,?kuin lintu, joka mets?st' on tuotu h?kkihin,?s?velt??n visert??pi syd?min tykkivin.
Vaan pian into nousee ja syd?n l?mpi??,?ja s?vel kasvaa, paisuu ja kaikuin helk?ht??,?ja ukon k?yr? varsi se sorjaks kohoaa,?ja silmist' ihmeenlainen v?l?hdys tuikahtaa.
H?n sankareista laulaa, uroista Kalevan,?ja valon taistelusta pimeytt? vastahan,?h?n neiden surman laulaa, mit' ?idin lempi on?ja pojan tuiretuisen kamalan kohtalon.
Ja huonehess' on niinkuin salainen tenho ois?kuin aamull' on, kun koitar y?n vaipan siirt?? pois?v?r?ht?? koko luonto, puun lehv?t vavahtaa,?ja ruskoon peittyy taivas ja kastehelmiin maa.
Niin huoneessakin siell? nyt syd?n syk?ht??,?punoittuu kalvas poski ja kyynel vier?ht??,?ja sumu j?inen haihtuu, y?n varjot poistuvat,?ja kirkkahasti taaskin heloittaa valkeat.
Ja ompi niinkuin riemu taas n?ytt?is riemullen,?ei tunnu helke kullan, ei hohto hopeiden;?iloitaan, lauletahan, hymyill??n, tanssitaan,?ja kaikki syd?nt' ompi ja hartautta vaan.
Mut vanhus halpa, k?yh?, tuo hyljeksitty, h?n,?h?n huoneen ylimm?llen sijallen vied?h?n,?ja kaunis siin? on h?n, kuin hohteess' auringon?satehen vienon j?lkeen puu sammaltunut on.
_Paavo Cajander_.
Runo.
Suomalaisen alkeisopiston vihki?isiss? v. 1878.
Ja kes? oli parhaillaan,?koin s?teet mailla v?ikkyi,?ja linnut lauloi laulujaan,?ja lammin laineet l?ikkyi;?mut kolkolta, kuin viety pois?tulonen kodin liedest' ois,?niin tuntui kolkolt' aamu.
El?m?n ehdot riist?nyt?taas oli hyinen halla.?Ja huuto kansaan lensi nyt?ja kaikui kaikkialla.?Ja mieliin syttyi innostus,?ja harvoin n?hty rakkaus?nyt hehkumaan sai tunteet.
Ja pelastukseks' is?nmaan?varansa kansa kantoi,?ja rikas uhras aarteitaan?ja k?yh? ropons' antoi,?ja niinkuin vaimot Kartaagin?helyns? riisti naisetkin?ja kullat kulmiltansa.
Ja itse kylm??n kivehen?se lempi sijoittuupi,?ja paasi liittyy paatehen?ja holvit muodostuupi,?ja yl?s, yl?s pilvihin?kohoopi lailla temppelin?nyt Suomen kansan huone.
Ja kotipaikan valo saa,?jot' ?sken uhkas halla,?ja l?mmin liesi kohoaa?nyt hell?in k?tten alla?ja valaisee ja l?mmitt??,?kun synkk?? on ja pime???ja elo kolkoks k?ypi.
Mut n?in kun y? taas peitt?? maan,?niin saman lieden luota?uus joukko l?htee sotimaan?ja puoltamahan tuota.?Ja aseet: rakkaus ja ty??ne taaskin vihamiehen ly??ja uusi saadaan voitto.
_Paavo Cajander_.
Salomaa.
Yht' ihanaisena kuin sinut kerran n?in, olet tuossa?tai'an luomana taas, kaunoinen salomaa.?Taas n?en sun, m?kin tyynen tuon, kukat, varjovat pensaat, lammen v?lkky?v?n, vaarat korkeat nuo.?N??n sinut, ennell??n, n??n taas tutut, lempe?t kasvot, joit' olen kaivannut kuin kes? l?mmint??n.?Kaikki ma taasen n??n: lukemattomat, armahat muistot?kuin kukat kirren alt' elpyv?t taas elohon.
Tuolla ma lammellas olen soudellut useasti,?salmia kierrellyt, kaikua kiusannut;?katsellut syliss?s olen Wellamon neitosen maata?hurmaavan ihanaa, luokseen viettelev??;?taikkapa, keinuen laineillas, vetes v?lkkyv?n karjan?kietonut verkkoihin, nostanut venheesen.
Tuoll' olen vuorellas sen louhistot kapuellut,?noussut kotkan laill' ain' yh? korkeuteen,?noussut ja n?hnyt mun pyh?n, armaisen is?nmaani?niinkuin morsiamen tyynen? loistossaan:?n?hnyt auringon alas vaipuvan salmien