Pieni elämäntarina | Page 8

vuoksi! Ja oli muka l?htenyt hakemaan Rautiaisen kortteeritaloa toivomatta l?yt?v?ns? ja tahtomatta l?yt??. H?vetti, h?vetti!
H?n meni sis??n.
Holma, joka j?i pihalle odottamaan Esteri?, asteli ?killisill? liikkeill? sinne t?nne koiran vihaisesti muristessa joltakin kuormalta. Ja h?n sadatteli saakelin Santtua, joka oli h?net t?yt?nnyt kammariin ovea vasten, kun h?n pahaa aavistamatta oli kurkistamassa. Porsaaksi sanoi Santtua ja puiden nyrkki? vannoi, ett? h?n olisi hirtt?nyt h?net, jos ei n?in hyvin olisi k?ynyt. Mutta kun Esteri ilmestyi huoneeseen, jossa oli miehi?, jotka ihastuen k?viv?t tulijaa tervehtim??n, tarttuivat Holman jalat maahan ja h?nen katseensa silm?? r?p?ytt?m?tt? Esteriin. H?n seisoi kuin patsas koko ajan, mink? Esteri oli huoneessa. Sitten kirposi h?n ?kki? irti ja puhkesi ??neen:
?Min? rakastan! Ja min? tahdon saada sinut omakseni!?
Koira sy?ksyi kuormaltaan ja rynt?si haukkumaan k?sill??n huitovaa ja yksin??n puhelevaa kaupungin herraa. Holma k??ntyi p?in:
?Min? vannon!?
Koira pyrki ihan kiinni k?ym??n. Holma sanoi sille:
?Ja se tapahtuu t?n??n!?
Esteri hapuili ulos pime?ss? eteisess?, is?n kirje rutistettuna taskussa, itku kurkussa. Rautiainen oli kertonut forstmestarin syntym?p?iv?n? olevan suuret pidot. Ja Esterin mieless? h??m?tti se sekava muisto kuin kamalasta unesta.
Muistamatta Holmaa olevaksikaan h?n portaille p??sty??n j?hmettyi liikkumattomaksi, kun sysimustassa pime?ss? edess??n n?ki vain raivostuneesti haukkuvan koiran liekehtiv?t silm?t. Joku tarttui h?nt? kiihke?sti k?sist? ja veti h?net luokseen.
?Min? rakastan!?
Ikkunasta pimeyteen tunkevan valonh?myss? Esterille selvisi Holman kaunis muoto, johon h?n tuijotti ajatuksensa risteilleen salamoina.
Luistinj??lt? kuului et?inen soitto, ja kokkotulien romotus punersi taivaan.

IV
Neiti Smarin oli kuin kaatuneen kuorman alla.
H?n oli pitkin syksy? kirjoittanut Esterist? h?nen kotiaan ylistelevi? kirjeit? vakuuttaen ylpeydell?, ett? Esteri kes?ll? palaa kotia toisena ihmisen? kuin sielt? l?hti: h?n on taipuisa kuin kev?inen vitsa, herttainen ja rakastettava. Mutta nyt oli tapahtunut arveluttava k??nne. Esteri kielt?ytyi l?htem?st? mihink??n huveihin tai kyl??n ja pysyi itsepintaisesti kotona, istuen kirjojensa ??ress?.
Pelolla ja kauhulla neiti Smarin ajatteli miten muuan tytt? viime vuonna oli samalla tavalla yht?kki? luopunut kaikesta heitt?ytyen yksin?isyyteen, sitten kenenk??n aavistamatta ruvennut kiihkoisaksi lahkolaiseksi, lopettanut koulunsa, hylj?nnyt kotinsa, l?htenyt kiertelem??n maata saarnaillen ja aivan ?sken oli jollakin salaper?isell? tavalla kuollut jossakin syd?nmaalla.
Silmiss??n forstmestari ja mieless??n t?lle antamansa lupaus, neiti Smarin y?t unetonna vy?ryi s?ngyss??n. Viimein meni h?n pastuurska Levonin luo.
T?m? leskirouva oli syksyll? muuttanut kaupunkiin ja perustanut koululaisille pensionaatin. Erimielisin? kasvatus-asioissa olivat he joutuneet v?ittelyihin aina kun olivat toisensa tavanneet seurassa miss? hyv?ns?. Lopulta oli unohdettu tyyneyden rajat. Neiti Smarin oli suoraan sanonut, ett? pastuurska Levonin tiedot ja ymm?rrys kasvatus-asioista olivat yht?l?ist? sekamelskaa kun se saksankieli, joka on h?nen pensionaatissaan muka puhekielen? ja jonka parhaimpana tukena on joskus maailmassa Virosta t?nne eksynyt piika. Pastuurska Levon oli pyyt?nyt anteeksi, ett? oli ollenkaan avannut suutansa, sill? silloin kun kaikkitiet?v?t vanhatpiiat puhuvat lastenkasvatuksesta, pit?? ?itien olla hiljaa, mink? h?nenkin, joka oli kasvattanut kaksi omaa lasta. Pastuurska Levonin ei tarvinnut selitt??, miten n?m? h?nen lapsensa olivat kasvatetut, sill? se tiedettiin: hovioikeudenauskultantti Alfred Levonista sanottiin, ett? h?n olisi valmis aateloitavaksi, ja neiti Levon oli ensim?inen sulotar juhlakuvaelmissa ja kutsuvieras ylh?isiss? piireiss?.
N?yrtyneen? ja hyv?n neuvon toivossa neiti Smarin kertoi asiansa ihan alusta alkaen ja seikkaper?isesti.
?Tied?ttek??, sanoi pastuurska Levon kuin lohduttavan varmalla ??nell?, ?ei ole v?hint?k??n pelkoa siit?, ett? Esteri rupeaisi lahkolaiseksi. Mutta...?, keskeytti h?n lauseensa pudistaen p??t??n arveluttavasti.
Neiti Smarin odotti jatkoa henke? pid?tt?en.
?Esteri on yh? kiintynyt renkeihins?.?
Neiti Smarin ei tahtonut sit? uskoa.
?Min? kerron teille muutaman t?llaisen tapauksen. Tunsiko neiti Smarin Laura Sorvon??
?En.?
?H?n on t?m?n kaupungin lapsia, ?itins? oli ollut arvokasta sukua ja is?ns? joku pieni virkamies t??ll?. Mutta luultavasti h?nkin oli jo haudassa ja Laura poissa t??lt? silloin kun neiti Smarin tuli kaupunkilaiseksi.?
?Varmaankin, koska minulla ei ole aavistustakaan.?
?T?m? Laura Sorvo tuli kasvattitytt?reksi er??lle kapteeni Hannellille?, jatkoi pastuurska Levon. ?Kapteeni Hannell on ??rett?m?n rikas. Suuri summaton maatila siell? miesvainajani kotipit?j?ss?, osakkeita tehtaissa, oma huvila ulkomailla. Lapseton pariskunta. He pitiv?t Lauraa kuin prinsessaa. Ja Laura oli kaunis kuin prinsessa oikea sadun prinsessa!?
?Kapteeni Hannell! Lyhyt tukeva mies, tuuheat ja hyvin pitk?t punaiset viikset?? kysyi neiti Smarin yht?kki?.
?Niin on!? tunsi pastuurska Levon heti.
Neiti Smarin muisti kerran matkustaessaan laivalla sellaisen miehen seurassa n?hneens? nuoren naisen, jota oli ensin luullut joksikin ulkomaalaiseksi ylimysneidiksi, vaan oli v?itetty h?nen olevan suomalainen. Ja h?n oli sitten puhellutkin h?nen kanssaan.
?Ihana olento?, ihasteli neiti Smarin parin vuoden vanhaa muistoa kuin eilisenp?iv?ist? n?ky?. ?Somassa, keve?ss? kes?puvussa h?n oli kuin vasta auennut valkolumme.?
?Arvatkaa, miss? h?n nyt on!?
?Jumala armahtakoon, mill? ??nell? te sanotte!?
?Naimisissa renkimiehen kanssa!?
Huone alkoi vilist? neiti Smarinin silmiss?.
?H?n karkasi rengin kanssa ja kuuluu asuvan t??ll? l?hell? kaupunkia jossakin mets?m?kiss?.?
?Voi armias Jumala!?
?Jos se renki olisi ollut kaunis, niin olisihan voinut asian jotenkin ymm?rt??, mutta niin ruma, niin ruma, ett? niin rumaa on vaikea kuvitellakin.?
Neiti Smarin h?t?ytyi ja h?n alkoi pyydellen esitt??, ett? pastuurska Levon ottaisi Esterin pensionaattiinsa, vaan pastuurska k?sill??n teki poistavia liikkeit? ja ??nell? kuin olisi pel?nnyt tarttuvaa tautia sanoi:
?Jumala varjelkoon!?
Sin? p?iv?n? neiti Smarinin sija p?iv?llisp?yd?ss? oli tyhj?. Miina ilmoitti h?nen olevan pahoinvoivana ja omana lujana uskonaan selitti, ett? neiti Smarin oli tullut sairaaksi pastuurska Levonin kahvista. Sellaista saksalaista sotkua suomalaisista rukiista. Sit? kun aamusyd?melleen juo, niin se pit?? tiet??, ett? on tuska syd?mess?! Ja Miina hypp?si neiti Smarinin luona kouransilm?ss? pullo