Pieni elämäntarina | Page 5

Esterin itkem??n milloin hyv?ns?. Ja nyt kaukaisuuteen katoavat s?velet ahdistivat syd?nt?, ettei tahtonut saada henke? vedetyksi. Istuessaan per?ll? oli h?n suojassa neiti Smarinilta, joka renki Juhon vieress? keulaistuimella oli niin ahtaalla, ettei voinut k??nty? taakseen katsomaan. Mutta Esteri tunsi ett? mielens? ei tyydy hiljaisiin kyyneliin, se pyrki ry?st?ytym??n ??nekk??seen itkuun. H?n pisti sormet korviinsa ja painoi p??ns? Juhon selk?? vasten.
Siin? asetellessaan mielt??n, silm?t ummessa, h?n n?ki hopeatukkaisen ukon, joka tuli kuin pitk?n pime?n kujan p??st?, tuli kiireesti ja ojensi h?nelle k?tens?. He seisoivat keskell? salia suudellen.
Esteri kohotti ?kki? p??ns? mieli kirkkaana.
Is? sittenkin rakastaa h?nt?! Ei ollut unta, vaan totta se kes?y?n ukko, jonka syliss? h?n oli istunut, joka oli suudellut h?nt?. H?n kirjoittaa is?lle kaupungista, avaa syd?mens?. Kirjoittaa onkin helpompi kuin puhua.
Esteri oli iloinen, aivan kuin odottamaton onni olisi kohdannut h?nt?. H?n alkoi puhella Juhon kanssa. Ja neiti Smarinin naama oli soikea poikkip?in.
H?n oli taipunut talon hevosella l?htein??n ensimm?isen taipaleen kuultuaan, ett? kyytimieheksi renki, joka on niin pahasti ?nkytt?j?, ettei h?nen puheestaan selv?? saa, ja omin silmin ensin n?hty??n ettei mies muutenkaan ole vaarallinen: pitk? ja luisevan laiha, olkap??t ruman jyrk?t, kaula hieno ja pitk?, posket kuopalla, parta harva, jonka l?pi paistoi punakka iho, nen? korkea, suuret harmajat silm?t, eiv?t rumat, vaan eiv?t erityisesti siev?tk??n. Puhuessaan h?nell? takertui kieli joka kerakkeeseen ja v?liin niin lujasti, ett? p?? painui syv?lle olkap?itten sis??n ja silm?t ummistuivat pitk?ksi aikaa, ennenkuin kieli laukesi. Oli syv? s??li h?nt? kuulla ja n?hd?.
Miesraukan ponnistukset saivat ensin neiti Smarinin silmiin kyyneleen, sitten h?n ilahtui, kun Esteri ymm?rsi vastata, ja lopuksi h?mm?styi, kun heid?n v?lill??n kehittyi yht?mittainen keskustelu, josta h?n ei ymm?rt?nyt muuta kuin Esterin sanat sanoina.
Juho ?nkytti tavallista pahemmin. H?nelle oli tapahtunut sanomaton onni: Piika Katri oli nyt h?nen morsiamensa.
Sit? ei ollut Juho koskaan uskaltanut toivoa, ei ajatellakaan, niin n?ht?v?? kuin se toisillekin oli, ett? Juho Katria rakasti. Mutta eilen illalla Katrin is?, k?ydess??n Katrin luona, otti asian puheeksi heid?n kolmin istuessaan tuvassa. Vaikka Juho ei ollut her?nnyt uskoon, niinkuin h?n ja Katri, arveli h?n kuitenkin, ett? Jumala oli Juhon ja Katrin toisilleen tarkoittanut, koska Katri oli ainoita, joka Juhoa ymm?rsi. Juhon el?m?st? ei ollut sanottavana kenell?k??n muuta kuin hyv??, ehk?p? Katri oli oleva Jumalan k?dess? v?likappale saattamaan Juhon el?v??n Jumalan tuntemiseen. Juho oli itkenyt kuin lapsi.
Ilmoitettuaan iloisen asiansa, josta kukaan syrj?inen ei viel? tiennyt, oli Juholla paljon kyselt?v?? Esterilt?: Miten h?n Katrin vanhempia, jotka olivat k?yhi?, saisi autetuksi niin ettei heid?n tarvitsisi kiitell?, sit? parempi etteiv?t tiet?isik??n h?nelt? avun tulleen? H?n tuumi ostaa heille hevosen ja lehm?n ja toimittaa ne heid?n m?killeen joskus, kun koko v?ki on poissa. Luuleeko Esteri, ett? Katri pit?isi syntin? kultasormusta? H?n antaisi Rautiaisen tuoda kaupungista. Uskoiko Esteri, ett? forstmestari ja forstmestarinna suostuisivat siihen, ett? Katri nyt heti p??sisi irti palveluksesta, kun h?n hankkii sijaisen? Eik? Esterinkin mielest? ollut siev?ll? paikalla se Puna-Mikon m?kki siin? j?rven rannalla? H?n ostaa sen ja laitattaa kuntoon. Se on l?hell? taloa ja senkin vuoksi mukava, sill? h?n aikoo pysy? renkin? forstmestarilla edelleen niin kauan kuin pidet??n. Oli ollut talossa kasvavasta pojasta. Tuntuisi oudolta, jos pit?isi erota. Oudolta tuntui ajatella, ettei Esteri? nyt n?e kuin kuukausien p??st?, jota t?h?n asti oli n?hnyt joka p?iv?.
Juho naurahti. Esteri oli viel? ollut pieni, kun oli ollut kerran h?nelt? v?h?ll? hengen ottaa. Oli ollut pidot, forstmestarin syntym?p?iv?juhlat. Esteri? oli jostakin syyst? rangaistu, pistetty ky?kineteisen konttoriin. Juho ei ollut tiennyt siit? mit??n, kun h?n ohi kulkiessaan kuuli jostakin kiihke?? itkunnyyhkytyst? ja supatusta: Hyv? Jumala, l?het? Juho t?nne. Juho avasi konttorinoven, sielt? tuli kissa ja supatus taukosi. Luuli kuulleensa v??rin, vaan kun yritti sulkea oven, niin kuuli taas samaa. H?n etsi ja l?ysi Esterin kyyristyneen? konttorin loukosta, otti syliins? ja vei ky?kkiin. Siell? piiat s?ik?htynein? k?skiv?t heti vied? Esteri takaisin, sill? forstmestari itse oli h?net vienyt sinne. Mutta silloin Esteri oli puristanut kaulasta Juhoa niin, ett? Juho jo tunsi kuolevansa, ja olivat kasvot olleet mustana, kun piiat ehtiv?t h?t??n. Juho omalla uhallaan ei vienytk??n en?? Esteri?, joka ei l?htenyt lattiallekaan h?nen sylist??n, vaan nukahti siihen, Juhon kertoessa Esterin omasta ?idist?.
Esterin mieless? siit? v?ikkyi vain hyvin hajanainen muisto: paljon v?ke? ja valoa, josta h?net temmattiin ?kki? pimeyteen, miss? n?ki kaksi suurta keltaisena palavaa silm??. Mutta t?m?n hajanaisen muiston vaikutus oli kuin kamalan unen. Ja se oli vallannut h?nen mielens? aina, kun kotona olivat jotkut pidot, tullut sellainen henke? ahdistava h?t? ja tuska, joka poistui, kun sai tavat Juhoa edes pikim?lt??n ja puhella muutaman sanan ?itivainajasta.
Esterin ?itivainaja oli ollut heid?n keskusteluissaan melkeinp? a ja o. Siihen kumminkin aina lopuksi olivat tulleet. Ja Juholla vuosien kuluessa riitti aina jotakin uutta. Uutta Esterille nyt, kun taas siihen johtui puhe, oli tieto, ett? niinkuin oli viej?n? kirkkomaahan, niin oli Juho ollut taloon noutajanakin. H?n oli, forstmestarin tuodessa ensimm?ist? rouvaansa, ollut hevosella vastassa t?ss? samassa kievarissa, johon nyt Esterin saattoi h?nen ensimm?isell? retkell??n avarampaan maailmaan. Ja omituista oli, ett? Juho ei ollut k?ynyt sen j?lkeen t??ll? kuin nyt ensi kerran.