Pieni elämäntarina | Page 2

jalka jym?hti lattiaan. Esteri seisoi j?sent? v?r?ytt?m?tt?, vaikka tulena paloi halu kietoa k?tens? is?n kaulaan, syleill?, syleill?, ja siihen kuolla.
Forstmestari ojensi k?tens?, sormi viittasi ovea ulos.
?Mars!?
Kuin anteeksi pyyt?en tyytym?tt?myytt??n, jota Esterin vuoksi oli usein tuntenut vaimoaan kohtaan, purkaen sen joskus kuuluvillekin, forstmestari tunnusti, ett? kyll? kysyykin k?rsiv?llisyytt? Esteri.
Mit? on teht?v?, mit??
Forstmestarinna lohdutti, ett? ehk? pian tuleva kotiopettajatar voi h?neen vaikuttaa.
Esteri oli siihen asti harjoittanut lukujaan ja pianonsoittoa vanhan pastorin Sandra-neidin johdolla. Mutta Margarethan ja Paulin vuoksi oli p??tetty ottaa kotiopettajatar, joka samalla voisi valmistaa Esterin jollekin tytt?koulun ylemm?lle luokalle. Palkasta ei oltu tingitty, ainoana ehtona oli ollut saada etev?. Ja oli saatu p??kaupungista opettajatar, joka tahtoi vuosikaudeksi maalle virkistyksekseen. H?nen tulonsa oli viiv?ht?nyt. Oli matkustanut is?ns? luo, joka oli ?kki? sairastunut ja nyt oli kuollut, ja oli kirjoittanut saapuvansa heti, kun saa is?ns? hautaan.
H?n sitten tuli. Kummallisen n?k?inen, pieni, laiha, hiljainen ja kaikin puolin s??li? her?tt?v? olento. Mik? pettymys! He kun olivat odottaneet sellaista ja sellaistakin, joka kahisee kulkiessaan ja tartuttaa tuoksun kaikkeen, mit? pitelee. H?nen vuokseen oli talossa toimitettu perinpohjainen siivous, lapsille tehty vasiten uudet vaatteet ja ?k?isimmilt?kin leikattu kynnet, forstmestarinna pannut kureliivin ja forstmestari tasannut partansa.
Kun olisivat v?h?nk??n ajatelleet: Rutanen! Kaisa Rutanen!
Forstmestari painoi sormen otsaansa. Kaisa? Kaisa Rutanen? Vanha tuttu! Sielt? h?nen ensimm?isen vaimonsa kotiseudulta. ?Pikku Kaisa?, joka oli kaikkien suosikki kenraalin perheess?, ja varsinkin Esteri-vainajan, ja jota h?n, forstmestari oli vihannut ja inhonnut--mustasukkaisuudesta! Forstmestari hym?hti ja alkoi kiireesti k?vell? edestakaisin.
?Tunnetko h?net?? kysyi forstmestarinna uteliaana.
Forstmestari selitti miss? ja milloin oli tavannut ja innostui ylist?m??n miten n?pp?r? ja nerokas lapsi t?m? Kaisa oli ollut. Viiden tai kuuden vuoden vanhana, mit? lie silloin ollut, luki, kirjoitti ja oli ihmetelt?v?n ter?v? luvunlaskija. H?nen is?ns?, laiha r??t?li, asui turvem?kiss?, joka oli t?ynn? kaikenlaisia telineit?, rattaita ja kirjoja.
Hullu?
Ep?ilem?tt?.
Kun forstmestari v?litt?m?tt? forstmestarinnan estelemisist? suostui neiti Rutasen esitykseen, ett? Esteri tulisi h?nen huonekumppanikseen, tahtoi forstmestarinna pest? k?tens?:
?Muista nyt, ett?, jos mit?, Esterille tapahtuu, syy ei ole minun.
Tultiin sivu joulun eik? mit??n muuta erityist? ollut tapahtunut, kuin ett? forstmestarinna oli suurimmaksi ilokseen huomannut lastensa edistyneen ihmetelt?v?sti, olevan hyvin ahkeria ja pit?v?n kilvan opettajattarestaan.
?Mitenk?h?n Esteri on?? tiedusteli forstmestari.
Forstmestarinna ei muuta tiennyt, kuin ett? oli tavannut neiti Rutasen silloin t?ll?in silm?t turvonneina itkusta. Mutta ujo kun on, ei rohkene valittaa. S??li ja synti oli forstmestaristakin opettajatarta. On tullut t?nne maaseudulle muka lev?ht?m??n ja virkist?ytym??n, niin viimeinenkin henki otetaan. Sanotaan, ettei tarvitse vaivautua tuon pukarin t?hden. L?hetet??n se kouluun, siell?, julistakoon, jos uskaltaa ja ilke??. Ja ensimm?isen tilaisuuden sattuessa forstmestari otti asian puheiksi.
?Esteri edistyy hyvin?, vastasi neiti Rutanen.
?Mit? muuten neiti Rutanen h?nest? pit????
Neiti Rutanen punastui, joutui aivan h?milleen ja teki jotakin poistumisensa syyksi p??st?kseen pitemm?lti puhumasta. Mieluisimpia haaveitaan oli ollut joskus maailmassa tavata Esteri, h?nelle niin rakkaan ja jo h?vinneen kenraaliperheen ainoa j?lkel?inen. Ja sitten tuli t?m? kotiopettajattaren paikka. Mik? riemu! Mutta mik? syd?nt? s?rkev? pettymys! Sit? hengett?myytt?, jota oli Esterin nuhteeton ahkeruuskin, jota oli h?nen orjamainen n?yryytens?, jota oli oman tahdon n?kym?tt?myys aina ja joka paikassa! Ei koskaan suuttunut, ei mihink??n ihastunut, ei mist??n innostunut, ei itkenyt, ei nauranut. Illoin kun kumpikin jo oli s?ngyss?, oli opettajatar kertonut Esterille h?nen ?itivainajastaan, itsell??n syd?n sulana. Mutta Esteri makasi kuin kivi! Uh! Ja sitten aamulla n?ki nuo silm?t, jotka n?yttiv?t olevan paljasta sielua ja joihin ensi n?kem?ll? oli ihastunut. Mutta ne olivatkin vain sis?llykset?n perint? is?lt? ja ?idilt?, korutavaraa, tyhjyyden petollinen peite. H?nen k?vi Esteri? s??liksi, mutta joskus melkein inhotti.
Sitten kerran, ollessaan lukemassa Esterin kanssa, h?n lopetti opetuksen kesken tunnin. H?nelle tuli, niinkuin usein tapahtui, vastustamaton halu itke?, ett? ainoastaan mit? suurimmilla ponnistuksilla jaksoi pid?tt??, kunnes p??si muitten n?kyvist?. Esterist? h?n oli toivonut tapaavansa yst?v?n ja sisaren, jolle voi itke? rehellisesti tarvitsematta niell? kyyneleens?. Mutta t?m??... Viel? nytkin kerrottiin kotiseudulla kenraalin neidin hyvyydest?, rakkaudesta, h?nen syd?mellisest? herttaisuudestaan, mutta t?m?n enkelin tyt?r?... Niinkuin kiuas kylmill??n!
?Mene hiiht?m??n!?
Yksin j??ty??n opettajatar sammutti lampun, veti ikkunaverhon yl?s, istui p?yd?n p??h?n lynk?p?isilleen toista k?tt? vasten ja antoi kyynelten vuotaa omin valtoinsa, katsellessaan kuun valaisemaa maisemaa. Mutta ovi aukeni ja Esteri astui sis??n. Opettajatar nousi, k??ntyi selin Esteriin.
?Mink? vuoksi et mennytk??n hiiht?m??n??
Ei vastausta.
Opettajatar k??ntyi p?in. Esteri seisoi ylpe?n n?k?isen?, p?? pystyss?, heitt?ytyi nojatuoliin selk?kenoon, niin ett?, tuoli rys?hti, ja siit? suuntasi h?neen katseen alta kulmainsa.
?Mink? vuoksi et mennytk??n hiiht?m??n??
Ei vastausta.
Opettajatar istahti toiselle puolelle huonetta varjoisimpaan kohtaan ja katseli sielt? Esteri?, joka istui kuutamossa tuima katse herke?m?tt? kiinnitettyn? h?neen.
Viimein kuului outo syv? ??ni:
?Mit? min? olen tehnyt??
?Sin?k? Esteri? Mink? vuoksi sellaista luulet??
?Te ?sken itkittekin.?
Opettajatar luuli voineensa salata ja yritteli kieltelem??n.
?Te itkitte!? sanoi Esteri tuimasti.
Opettajatar vaikeni.
?Mit? min? olen tehnyt??
?Et hyv? Esteri, et mit??n. En min? sinun vuoksesi itkenyt. En toki!?
?Mit? te itkitte??
?En sinun vuoksesi, siit? voit olla varma.?
Esteri oli hetken aikaa ??neti, ennen kuin kysyi:
?Itkittek? Margarethan ja Paulin vallattomuutta??
?En. Min? olen heihin aivan tyytyv?inen.
?Mit? te itkitte??
?El? kysele.?
Esteri oli ??neti. Mutta opettajattaresta tuntui, ettei h?n herke? viel?k??n utelemasta, ja h?n meni seisomaan ikkunaan katsellen ulos. H?nt? suututti:
Ymm?rt?isik?h?n, jos selitt?isin, ett? itken sit? hupsua r??t?li?, josta forstmestari varmaan on kertonut yleiseksi nauruksi?