Perthin kaupungin kaunotar | Page 7

kanssa?"
"No, no, enhän suinkaan, enkä. Mutta kuinkas sitten se sinun
ammattiveljesi suoriutui siitä?"
"Suoriutuipa, kun suoriutuikin, niin kuin se, joka menisi peitsenkärkeä
vastaan, paperi-arkki rinnan suojuksena. Pikemmin sanoen, hän ei
suoriutunut ollenkaan, sillä kun hänestä erosin, hän makasi Erakon
mökissä, joka hetki odotellen kuolemaansa, johon hän,
Gervasius-erakon sanojen mukaan, olikin itsensä hyvin jumalisesti
valmistanut".
"No -- tapahtuiko sitten vielä mitään muuta miekanmittelyä?" kysyi
taas hanskuri.
"Niin, tosiaan, miekastelinhan minä paitsi sitä vielä erään
Englantilaisenkin kanssa Berwick'issä -- syynä oli tuo vanha riita
heidän muka vallastansa meidän ylitsemme -- olenpa varma ettette te
olisi suoneet minun antaneen myöten siinä vai kuinka? -- ja kävi
minulta niin onnellisesti, että sain häntä vasempaan polveen pistetyksi".
"Hyvin tehty, Pyhä Anterus auttakoon! -- Vaan palatkaamme asiaan --
Kenenkä vuoro sitten tuli?" kysyi Simo, naureskellen muka rauhaisan
ystävänsä urhotöitä.

"Minä taistelin yhtä Skotlantilaista vastaan Torwood'issa", kertoi
Heikki Seppä, "siitä syystä ettei tiedetty, kumpi meistä oli parempi
miekkamies, jota seikkaa, niinkuin hyvin ymmärrätte, ei voitu saada
tietyksi eikä ratkaistuksi ilman koetuksetta. Siltä mies-paralta kirposi
kaksi sormea".
"Vallan hyvin tehty Perth'in rauhallisimman pojan teoksi, joka ei ole
koskaan pidellyt miekkaa muuten kuin seppä-ammatissaan! No, eikös
ole sitten mitään sen enempää kerrottavaa?"
"Eipä juuri sanottavaa -- sillä yhden Vuorelaisen löylyttäminen ei juuri
paljon maksa puhumisen vaivaa".
"Minkätähden sitten häntä löylytit, sinä rauhan mies?"
"Eipä tainnut olla mitään syytä, sen verran kuin muistan", vastasi seppä,
"paitsi että hän seisoi eteläpuolella Stirling'in siltaa".
"Kas niin, saas tästä nyt -- terve tultua tänne luokseni kaikkein noiden
sankaritöittes jälkeen. -- Conachar, joudu! kanna kannua ympäri niin
että kilisee, sitten saat siemauksen pähkinänkarvaista olutta omaankin
suuhusi, poikaseni"
Conachar kaasi mainittua hyvää juomaa mestarilleen sekä Katrille
sopivalla kuuliaisuudella. Mutta, sen tehtyään, hän asetti kannun
takaisin pöydälle ja istahti paikalleen.
"Hohhoh, mitä se merkitsee! -- Mitä tapoja ne on? -- Kaada myös
vieraalleni, kunnioitettavalle mestari Henrik Sepälle".
"Mestari Seppä kaatakoon itselleen itse, jos juoda haluttaa", vastasi
nuori Vuorelainen. "Minun isäni poika on jo alentanut itsensä kyllin
täksi illaksi".
"Sepä oli sievä kiekahdus näin laikkuiselta kananpojalta", virkkoi
Heikki. "Mutta sen verran oletkin aivan oikeassa, poikaseni, että se
mies ansaitsee kuolla janoon, joka ei viitsi juoda ilman
juomanlaskijaa".

Mutta talon isäntä ei ollut yhtä kärsivällinen sallimaan nuoren
oppipoikansa uppiniskaisuutta. -- "No, niin totta kuin minun sanani
aina on rehellistä puhetta ja minun neulomani kintaat kelvollista kalua",
lausui Simo, "täytyypä sun nyt, kun täytyykin, kaataa vieraalleni olutta
tuosta kannusta, jos tahdot kauemmin olla ja elää minun kanssani
yhden katoksen alla".
Conachar, sen uhkauksen kuultuaan, nousi yrmeänä. Hän lähestyi
seppää, joka jo oli tarttunut kannuun ja par'-aikaa kohotti sitä huulilleen,
mutta samassa oli nuori passari kompastuvinaan ja tyrkkäsi seppää niin
kömpelösti, että vaahtoova olut ryöpsähti vieraan silmille sekä
vaatteille. Erin-omaisesti hyvänluontoinen oli tosin seppä, vaikka
miekasteluihin kärkäs; mutta tätä tämmöistä häväistystä ei toki kestänyt
hänen kärsivällisyytensä. Hän tarttui poikaa kurkkuun, joka ruumiin
osa ensiksi sattui hänen kourahansa, kun Conachar teeskellystä
kompastuksestaan oli nousemassa, kuristi häntä aika lailla ja sitten
viskasi vastustajansa poikemmaksi, huutaen: "Jos tämä olisi tapahtunut
toisessa paikassa, sinä nuori hirtehinen, olisinpa repäissyt korvat pois
päästäsi, niinkuin ennenkin olen tehnyt muutamalle heimolaiselles!"
Nopsaana kuin tiikeri kavahti Conachar jälleen jaloilleen. Hän huusi:
"Sitä kerskausta et saa toista kertaa elävänä päästää suustasi!" -- ja
samassa tempaisi povestaan lyhyen, terävän puukon, jolla hän, päälle
karaten, yritti pistää Heikkiä. Pistos oli tähdätty vähää alemmaksi
olkaluuta ja olisi henkipaikkaan sattunut. Mutta uhattu mies niin
äkkineuvoisesti sai itsensä suojatuksi, päällekarkaajan kättä ylöspäin
lyömällä, että puukko ainoasti raappaisi, eikä sanottavasti vertäkään
iskenyt. Puukon poisvääntäminen kädestä ja itse pojan
kiinnikopristaminen niinkuin rautapihteihin, se oli sepälle vaan
silmänräpäyksen työ. Conachar tunsi nyt olevansa kokonaan sen
peloittavan vastustajan vallassa, jota hän oli vihastuttanut. Hän vaaleni
yht'-äkkiä kalmankalvakaksi, vaikka silmänräpäystä ennen vielä oli
ollut tulipunaisena, ja seisoi siinä mykkänä häpeästä ja pelosta, siksi
kun seppä hänet jälleen hellitti lujasta kourastansa, tyynesti sanoen:
"Kiitä onneas ettei sinun kaltaisesi voi minua suututtaa -- sinä vaan olet
lapsi, ja minun, aikamiehen, ei olisi pitänyt aloittaa riitaa sun kanssas.
Mutta olkoon tämä kuitenkin varoitukseksi."

Conachar hetkisen aikaa seisoi, ikään kuin olisi aikonut vastata; sitten
hän läksi ulos, ennen kuin Simo oli hämmästyksistään niin tointunut,
että sai sanan suustansa. Dorothea hääri sinne tänne, hakien rohtoja ja
voiteita, Katri, nähtyään ulos tilkahtavat veret, oli pyörtynyt.
"Sallikaa mun lähteä tieheni, Simo isä", virkkoi Heikki surullisesti.
"Olisinhan sen voinut ennaltakin arvata, että minua ainainen kohtaloni
tännekin seuraisi, ja että minä toisin sivalluksia sekä verenvuodatusta
kanssani huoneesen, johon en olisi tahtonut tuoda muuta kuin rauhaa ja
onnea. Älkää minusta lukua pitäkö -- katsokaa vaan Katri parkaa --
pelästys tästä metelistä on hänet tappanut, ja se on kaikki minun
syytäni."
"Sinunko syytäs, minun poikani! -- tuon Vuorelais-rosvon syytähän se
oli, jonka pitää olla tässä minulla kirouksena ja vastuksena. Mutta
saapa hän nyt, kun saakin, kohta huomispäivänä pötkiä takaisin
kotilaaksoillensa tai maistaa meidän kaupungin vankihuoneen leipää. --
Yrittihän tuo mokoma tappaa mestarinsa vierasta mestarin omassa
talossa! -- Se purkaa kaikki siteet välillämme. --