Perthin kaupungin kaunotar | Page 6

oli pakko ruveta, oli hänelle
silminnähtävästi inhoksi ja harmiksi. Perth'in Kaunotar katsahti häneen
jollakin huolella, ikään kuin peläten, että tuo selvästi näkyvä
vastahakoisuus voisi vielä enentää isän mielipahaa. Mutta vasta kun
neidon silmät toistamiseen olivat hänen silmiänsä kohdanneet, suostui
Conachar peittämään yrmeytensä ja toimissansa suurempaa
myöntäväisyyttä ja nöyryyttä näyttämään.
Tässä meidän tulee antaa lukijalle tiedoksi, että tuo salainen
silmänluontien vaihtelu Hanskurin Katrin sekä nuoren Vuorelaisen
välillä tosin todisti, että edellinen piti jonkunlaista huolta jälkimmäisen
käytöksestä; mutta tyystimmänkin tarkastelijan olisi ollut vallan vaikea
keksiä, oliko siinä huolenpidossa mitään yli sen tunteen, mikä nuoressa
tytössä on luonnollinen samassa talossa asuvaa, saman-ikäistä poikaa
kohtaan, jonka kanssa hän on elänyt likeisessä tuttavuudessa.
"Sinä olet käynyt pitkillä matkoilla, Heikki poikaseni", virkkoi
hanskuri, joka aina tätä lempinimeä käytti, vaikkei hän ollut millään
lailla sukua nuorelle käsityöläiselle; "niin, ja olet nähnyt monen virran,
paitsi tätä Taytä, sekä monta koreaa rakennusta, paitsi St. Johanneksen
kirkkoa".
"Vaan enpä kuitenkaan yhtään, joka olisi ollut puoleksi verraksi niin
rakas ja joka puoleksi verraksi niin ansaitsisikaan minun rakkauttani",

vastasi seppä. "Sen vakuutan teille, isä, että kun taas Baiglien harjun yli
olin päässyt ja näin tämän meidän kaupungin tässä leviävän edessäni,
kauniina kuin tuo keijukaisten kuningatar laulussa, jonka ritari näkee
makaavan keskellä tiheää ruusupensaikkoa, silloin minun sydämessäni
tuntui aivan kuin olisin ollut lintu, joka panee väsyneet siipensä kokoon,
laskeutuen alas omaan pesäänsä".
"Hei! Vieläkö sinussa on runoniekkaa?" sanoi hanskuri. "Mitä,
saammeko taas nyt nähdä entiset hyppymme ja rinkitanssimme? Ja
iloiset keikahdukset Vapunpäivän kukkas-riu'un ympärillä? Ja kuulia
lystit laulut Joulu-aattona?"
"Semmoisia loruja kyllä mahtaa vieläkin joskus ilmautua, isä", virkkoi
seppä, "vaikka tosin palkeitten puhina ja alaisimen kalske ovatkin
karkeaa säestystä runoniekan sävelille. Mutta enpä voi parempia saada
toimeen -- täytyy varojeni paranemista katsoa, vaikka tulisivatkin siinä
värssyt huonommiksi".
"Kas se oli oikein -- oletpa juuri minun oma poikani" vastasi hanskuri;
"ja varmaanpa et ole liioin kuluttanut rahojasi matkalla?"
"Enkä, vaan matka-rahojani vielä kartutin, isä -- tuon teräksisen
haarniskan, jonka muistanette, möin minä neljästäsadasta markasta sir
Maunu Redman'ille Englannin itäisen rajamaan vartijalle. Hän tuskin
penniäkään tinki hinnasta, sen perästä kun olin antanut hänelle luvan
koettaa sitä miekan sivalluksella. Ja tuo tyhjätasku Vuoriston
varkaittenpäällikkö, joka sen oli alkuaan käskenyt, peräytyi kaupasta jo
puolen sen summan tähden, vaikka työhön minulta oli mennyt puoli
vuotta".
"Mitäs sinä noin tuijottelet, Conachar?" torui hanskuri, kesken puhetta
kääntyen Vuorelais-oppilaansa puoleen. "Etkös milloinkaan voi oppia,
että sinun vaan tulee pitää huolta omista tehtävistäs, kuultelematta
kaikkea mitä ympärilläs tapahtuu? Mitäs se sinua koskee, että
Englantilaisen mielestä on huokeaa, mitä Skotlantilainen liian kalliiksi
katsoo".
Conachar kääntyi ikään kuin puhuakseen; mutta, hetkisen aikaa

mietittyänsä, hän loi silmänsä alas ja koki asetuttaa mieltänsä, jota
ylenkatse, millä seppä Vuorelais-ostajastansa puhui, oli kiihdyttänyt.
Heikki jatkoi puhettaan, hänestä huolimatta.
"Myös möin, Edinburg'issa käydessäni, muutamia miekkoja ja
väkipuukkoja kalliisin hintoihin. He arvelevat siellä sodan olevan
tulossa; ja jos Jumala olisi niin armollinen ja laittaisi sotaa, niin minun
tavarastani maksettaisiin täysi hinta. St. Dunstan tehköön sydämemme
kiitolliseksi, sillä hän oli meidän ammattilaisiamme. Sanalla sanoen,
tämä kalu tässä" -- hän laski käden kukkaronsa päälle -- "joka neljä
kuukautta takaperin lähtiessäni oli jokseenkin laiha ja löttöinen, on nyt
niin pyöreä ja paksu kuin kuuden viikon porsas".
"Entäs tuo sen toinen, rautakahvainen, nahkatuppinen kumppali?" kysyi
hanskuri, "onko se ollut jouten koko tään ajan? -- Kuule, iloinen seppä,
tunnustapa nyt vaan totinen tosi -- kuinka monessa käsikähmässä olet
ollut sen perästä kun Tay-virran poikki menit?"
"Voi, älkää toki minulle vääryyttä tehkö tuommoisella kysymyksellä"
-- hän vilkaisi Katriin -- "erittäin tämän neidon läsnä-ollessa", vastasi
aseseppä. "Minä tosin miekkoja taon, vaan niiden käyttämisen, sen
jätän toisille. -- Ei, ei, harvoin on minulla paljas miekka kädessä, paitsi
kun sitä alaisimella tai tahkokiven päällä pitelen; ja ne vallan
soimauksia puhuivat minusta Katri tyttärellenne, jotka ovat saattaneet
hänet luulemaan rauhallisinta Perth'in porvareista tappelijaksi.
Tahtoisinpa kuulla vaikka paraankin heistä päästävän semmoisen sanan
suustansa Kinnoul'in mäellä, niin ettei olisi läsnä ketään muuta kuin se
puhuja ja minä!"
"Hohhoh", sanoi hanskuri nauraen, "sitten me kai saisimme nähdä
esimerkin maltillisesta kärsivällisyydestäs. -- Hyi häpeää, Heikki, että
näin kuin veijari viekastelet miehelle, joka sinut perinpohjin tuntee. Ja
sitten noin tuijottelet Katriin, ikään kuin hän ei tietäisi, että tässä
maassa jokaisen miehen on kädellään suojeleminen päätänsä, jos tahtoo
ma'ata jonkinlaisesta turvassa. -- Hohhoh, koira vieköön, jos et vaan
liene rikkonut yhtä monta rintahaarniskaa kuin olet takonutkin".
"No, huonohan se olisi aseseppä, Simo isä, joka ei oman kouransa

sivaltamalla osaisi koettaa omaa käsi-alaansa. Jos en minä joskus
halkaisisi jotain kypäriä tai pistäisi miekankärkeä rintapaidan läpi, enpä
tietäisikään, kuinka vahvoiksi ne tulee takoa. Sittenhän minä vaan
kyhätä kilkuttaisin kokoon tuommoisia paperikaluja, joita Edinburg'in
seppiä ei hävetä laskea käsistään".
"Ahah, nytpä jo voisin panna vetoon kultaisen kruunukolikon, että
sinulla on ollut riita jonkun Edinburg'in Tuulen-kärventäjän[5] kanssa
siitä syystä?"
"Riitaako! -- eipä toki, hyvä isä", vastasi perthiläinen aseseppä, "vaan
miekanmittely on mulla tosin ollut semmoisen kanssa St. Leonard'in
vuorella, kunnon kaupunkini kunnian puolustamiseksi, sen tunnustan.
Ettehän toki voine uskoa, että rupeaisin riitaan ammattiveljen