Perthin kaupungin kaunotar | Page 5

mestari Hanskuri", vastasi ääni, joka oli syvimpiä, mitkä
olivat ikinä johonkuhun kysymykseen vastanneet. Ei minua mikään
kiellä silmiäni näyttämästä, vaikka kyllä soisin että ne paremmin
maksaisivat katselemisen vaivaa kynttilän valossa".
"Herrainen aika!" huudahti Simo, "pitihän minun tuntea tuo ääni! --
oletko se sinä itse, omassa ruumiillisessas personassas, Seppä? No, etpä
nyt, koira vieköön, pääsekään ohitse kuivin suin. Kuules, poikaseni,
eihän valkeansammutus-hetki ole vielä soinut, ja jos olisikin, eipä siinä
ole syytä erottaa poikaa isästään. Tule sisään, poikaseni, Dorothea saa
antaa meille jotain suuhun pistettävää, ja me kilistelemme vielä kannuja,
ennen kuin meistä saat erota, tule sisään, sanon ma; ja nyt tulee
Katri-tyttärellenikin ilo, kun sinut näkee".
Näin puhuen hän oli miehen, jota hän niin ystävällisesti tervehti,
vetänyt jonkinlaiseen kyökkiin, joka tavallisesti myös sai
vieraskammarina olla. Sen koristuksena oli koko joukko tinatalrikeita,

jotka vielä parin hopeakupin kanssa, kaikki aivan kirkkaiksi kuurattuna,
seisoivat hyllyköllä. Kelpo takkavalkea sekä paistava lamppu loivat yli
koko huoneen valoa ja hauskuutta, ja makea haju Dorothean käsien alla
kypsyvistä ruoaksista ti tuntunut suinkaan vastenmieliseltä näitten
miesten nenistä, joita ei liika aistin hienous vaivannut.
Tuntematon seuralainen nyt seisoi täydessä valossa talonväen keskellä.
Hänen näkönsä ei ollut millään muotoa hieno eikä kaunis; mutta
yhtähyvin hänen vartalonsa ja kasvonsa eivät ainoasti ansainneet
huomiota, vaan jollakin lailla sitä ehdottomasti vetivät puoleensa.
Hänen vartalonsa oli pikemmin alle tavallisen pituuden; mutta
hartioitten leveys, käsivarsien pituus ja vahvuus sekä koko miehen
jäntevyys näyttivät että hänellä oli hyvin tavaton voima sekä
lakkaamattomalla harjoituksella rivakkaana pidetty ruumis. Sääret
olivat hiukan koukkuiset, ei kuitenkaan niin paljon, että sitä
varsinaiseksi viaksi olisi voinut sanoa. Päinvastoin se vähäinen
koukkuisuus, vaikka se johonkin määrään ruumiinrakennuksen
säännöllisyyden pilasi, näkyi ikään kuin luonnollisesti kuuluvan tämän
ruumiin vahvuuteen. Puku oli härännahasta; vyöltä riippui raskas
kaksiteräinen miekka sekä ikäänkuin kukkaron puolustukseksi, joka
sen-aikuisen porvari-tavan mukaan, roikkui samaan vyöhön
kiinnitettynä. Pää oli säännöllisen-muotoinen, ympyriäinen; tukka
musta, lyhyeksi keritty, tuuheakähäräinen. Mustista silmistä salamoitsi
rohkeus ja neuvokkaisuus, vaan muuten kasvot ilmoittivat ujostelevaa
nöyryyttä, sekaisin leikillisyyden kanssa, ja tällä hetkeä, paitse sitä,
nähtävää iloa tästä yhtymisestä vanhain ystäväin kanssa. Jos emme ota
lukuun siinä tällä hetkellä myös näkyvää liikaa ujoutta, niin oli Heikki
Sepän otsa korkea ja jalonnäköinen; mutta kasvoin alempi puoli ei ollut
saanut yhtä kaunista muotoa. Suu oli suuri, täydesti varustettu vahvoilla,
kauneilla hampailla, joiden näkö oli koko muussakin ruumiissa
näkyvän terveyden ja voiman mukainen. Lisätkäämme siihen tuuhea,
lyhyt parta sekä viikset, jotka nykyään oli jokseenkin huolellisesti
siivottu, niin on miehen koko kuva valmis. Ijältään ei hän voinut olla
yli kahdenkymmenen kahdeksan.
Koko talonväelle näkyi tämän vanhan ystävän arvaamaton tulo olevan
hyvin mieleen. Simo Hanskuri yhä uudestaan pudisteli hänen kättänsä,

Dorothea niijasi niijaamistaan ja Katrikin ujostelematta ojensi kätensä,
jota Henrik vähän aikaa piti jättiläiskourassansa, aivan kuin olisi
aikonut nostaa sen huulilleen. Mutta sitten oltuansa kahden vaiheella,
hän sen jälleen hellitti, pelosta että se rohkeus pantaisiin pahaksi. Ei
niin että tuo hänen kourassaan liikahtamatta makaava kätönen olisi
tehnyt vastarintaa; vaan tytön kasvoissa ei näkynyt ainoastaan
punastusta, siinä näkyi samassa hymy, joka nuorta miestä yhä
pahemmin hämille saattoi. Mutta isä, nähdessään ystävänsä epäilyksen,
huusi kursailematta:
"Suihkaa suuta, poikaseni, suihkaa suuta hänelle! Ja se on tavara, jota
en tarjoisikaan kelle hyvänsä minun kynnykseni yli astuvalle. Mutta
hyvä St. Valentin auttakoon! -- jonka pyhä on huomenna -- olenpa niin
iloinen siitä, kun näen sun jälleen täällä tässä hyvässä Perth'in
kaupungissa, että olisi vaikea sanoa mitä sinulta voisin kieltää".
Seppä -- sehän, niinkuin jo yllä mainittiin, oli sen rotevan käsityöläisen
ammatti -- rohkeni tästä, niin että ujosti suuteli Perth'in Kaunotarta.
Tämä puolestaan salli sen suosion-osoitteen hymyllä, joka sisarelle
sopivaa hellyyttä osoitti, ja virkkoi samassa: "Toivonpa että se on
katuvainen ja parannut mies, jolle sanon: tervetultua tänne Perth'iin
takaiin!"
Seppä vielä piti tytön kättä kädessään, ikään kuin olisi aikonut vastata;
mutta äkkiä, niinkuin rohkeutta tällä silmänräpäyksellä olisi puuttunut,
hellitti irti. Hän vetäytyi oikemmaksi, aivan kuin olisi säikähtynyt
teostansa ja hänen päivettyneet kasvonsa hehkuivat osaksi
häveliäisyydestä, osaksi mielihyvästä. Näin kävi hän istumaan valkean
äärelle, päinvastaiselle puolelle kuin Katri.
"No, Dorothea, jouduta nyt vaan syömistä, muija kulta -- ja Conachar --
miss' on Conachar?"
"Hän on mennyt levolle, isä, hänen päätään kivistää", vastasi Katri
epävakaisella äänellä.
"Mene häntä kutsumaan, Dorothea", käski vanha hanskuri. "En kärsi
noita hänen juoniansa. Hän muka on kovin korkeaa Vuorelais-sukua,

levittääkseen pöytäliinaa tai tuodakseen talrikkia, ja hän tahtoisi muka
päästä meidän vanhaan, kunnialliseen ammattiin, ilman passailematta,
ilman mestariansa ja opettajaansa palvelematta semmoisissa asioissa,
joissa kuuliaisuus on velvollisuutta. Mene häntä kutsumaan, sanon ma;
en kärsi tuommoista tehtävien laiminlyömistä".
Kohta sen jälkeen kuului Dorothean ääni rappusilta tai vielä
luultavammin tikapuilta, joita myöten kiivettiin yliselle, mihin
vastahakoinen oppipoika niin ajattomalla ajalla oli kätkeynyt. Sieltä tuli
puoli-ääneen mutistu vastaus, ja pian sen jälkeen Conachar ilmautui
ruokahuoneesen. Yrmeyden pilvi synkeytti hänen ylpeää, vaan kaunista
muotoansa. Hän rupesi pöytää laittamaan, asetti talrikit paikoilleen, toi
suolat, kryydit ynnä muut ruoanhöystöt -- sanalla sanoen, toimitti
nyky-ajan passarin virkaa, johon sen ajan tapa vaati kaikkia oppipoikia
-- mutta tuo halpa työ, johon hänen