Perthin kaupungin kaunotar | Page 4

Valentininas ensi vuonna".
"En suinkaan, korkea herra. Isäni juuri äsken huomautti minulle, ettei
haukat, saatikka sitten kotka, sovi halvan hamppulintusen pariksi.
Hakekaa itsellenne joku hovineito, jolle teidän kohteliaisuutenne on
oleva kunniaksi. Minulle -- älkää pahaksi panko, korkea herra, jos
suoraan puhun -- se vaan on häväistystä".
Näin puhuessaan he olivat tulleet kirkon ovelle.
"Tässä paikassa", virkkoi nyt isä, "te, korkea herra, sallinette meidän
sanoa teille jäähyväiset. Kyllähän minä sen tiedän, ettette te suuresti
huolisi luopua huvituksestanne sen tuskan ja vastuksen tähden, joka
siitä meidän kaltaisillemme tulee. Mutta tästä suuresta palvelijajoukosta
täällä oven edessä voitte te arvata, että on kirkossa semmoisia, joista
teidänkin, armollinen herra, täytynee pitää lukua".

"Vai lukua -- ja kukapa minusta mitään lukua pitää?" virkkoi ylpeä
nuori herra. "Mokoma halpa käsityöläinen ja hänen tyttärensä, joille
vähin huomionikin jo on liikaa kunniaa, ovat niin hävyttömät ja
sanovat minun puhuttelemiseni häväistykseksi. Ohoh, sinä valkean
kauriinnahan ja sinisen silkin kuningatar, kylläpä mä vielä saan sinut
tätä katumaan".
Hänen tätä mutistessaan hanskuri tyttärineen astui Dominikolaiskirkon
ovesta sisään, ja heidän palvelijansa Conachar, pyrkiessään kiireesti
heidän jälkeensä, tyrkkäsi, kentiesi hiukan tahallaankin, sitä nuorta
aatelisherraa. Teikkari, heräten harmillisista mietteistänsä ja katsoen
tätä tyrkkäystä tahallaan tehdyksi loukkaukseksi, tarttui poikaa rintaan,
antoi hänelle sivalluksen ja sysäsi sitten poikemmaksi. Vimmastunut
Conachar, jollakin vaivalla toinnuttuaan, tempasi kädellään
vasemmanpuolista kuvettaan, ikään kuin hakien miekkaa tai tikaria
siitä paikasta, mistä se tavallisesti riippuu; mutta kun ei semmoista
asetta löytynyt, ilmoitti hänen näkönsä toivossaan pettynyttä vimmaa,
ja hän astui kirkkoon. Niiden muutamain minuuttien ajan, niin kauan
kun poika vielä viipyi ulkona, seisoi nuori herra paikallaan, kädet
ristissä rinnan päällä, ylpeä hymy suun sopissa, ikään kuin härsyttäen
häntä parastansa koettamaan. Mutta kun Conachar oli kirkkoon astunut,
peitti hänen vastustajansa kasvonsa vielä paremmin levätillään ja antoi
salaviittauksen, kohottaen toista kinnastansa. Kohta lähestyi häntä
kaksi miestä, jotka, peitetyin kasvoin samoin kuin hän, olivat jonkun
matkan päässä katselleet hänen liikuntojaan. Hänellä oli nyt heidän
kanssaan pitkä keskustelu, jonka jälkeen nuori aatelisherra meni
yhtäänpäin, hänen ystävänsä tai palvelijansa toisaalle.
Simo Hanskuri, ennen kuin kirkkoon astui, katsahti noiden miesten
puoleen, mutta oli jo ennen heidän eroamistaan käynyt sijalleen
keskellä seurakuntaa. Hän laskeutui polvilleen, ja hänen katsannostaan
näkyi, että raskas kuorma hänen sieluansa painoi. Mutta kun messu
päättyi, näkyi tuska hänestä helpoittuneen; hän oli heittänyt itsensä ja
huolensa taivaallisen Isän huostaan. Jumalanpalvelus oli tällä kertaa
hyvin juhlallinen, sillä kirkossa oli suuri joukko korkeasukuista herras-
ja rouvasväkeä. Olipa sijaa valmistettu vanhaa, hyvää kuningastakin
varten; mutta joka niistä kivuista, jotka häntä vaivasivat, oli estänyt

Robert III:n messuun tulemasta, niinkuin hänellä muulloin oli tapana.
Koska kirkkoväki alkoi hajota, viipyivät hanskuri ja hänen kaunis
tyttärensä vielä vähän aikaa; menivät salaripille rippituoleihin, joihin
papit nyt olivat asettaneet itsensä, toimittaakseen sitäkin virkansa osaa.
Täten oli jo pimeä yö joutunut ja kadut olivat autiot, kun he kääntyivät
paluumatkalle omaan kotiinsa. Melkein kaikki ihmiset olivat jo kotona
makuulla. Ne, jotka vielä kaduilla kulkivat, olivat yöjalkalaisia ja
humalaisia, ylpeitten aatelisherrojen joutilaita, meluavia palvelijoita,
jotka olivat hyvin taipuvaiset rauhallisia kävijöitä häiritsemään,
turvaten herrojensa suosioon hovissa, jolla heitä oltiin kovinkin nopsaat
auttamaan.
Luultavasti pelkäsi Conachar pahaa joltain semmoiselta mieheltä, kun
hän, kiirehtien hanskurin likelle, virkkoi hänelle: "Mestari -- meitä
seurataan".
"Seurataanko vai? Kutka ja kuinka suuri joukko?"
"Yksi mies, joka kasvonsa levätillään peittää, seuraa meitä luopumatta
niinkuin kuvajainen".
"Hänen tähtensä en huoli jouduttaa astuntaani tätä Curfew-katua pitkin,
vaikka hän olisikin paras, joka sitä koskaan on astunut".
"Mutta hän on aseilla varustettu", muistutti Conachar.
"Niinpä mekin, ja on meilläkin kädet, ja jalat, ja sääret. Mitä, Conachar,
ethän toki pelänne tuota yhtä miestä?"
"Pelkäänkö!" vastasi Conachar, tästä luulosta suuttuen; "kohta saatte
nähdä pelkäänkö häntä?"
"No nyt taas ammut liian paljon syrjälle, toiselle puolelle pilkkaa,
hupsu poika -- et sinä koskaan osaa keskitietä kulkea. Eipä sentään
huoli nostaa meteliä, vaikkemme myös pakoon pötki. Astupas sinä
vaan edeltä Katrin kanssa, niin minä sinun sijastas jään jäljemmäksi.
Mikä hätä meillä voisi olla näin likellä kotoa".

Hanskuri jätti siis itsensä jäljemmäksi ja huomasikin aivan oikein,
erään miehen seurailevan heitä niin likeltä, että se, aikaan ja paikkaan
nähden, voi antaa syytä epäluuloon. Jos he poikki kadun menivät, meni
hänkin toiselle kadun puolelle; jos he jouduttivat askeleitansa tai
rupesivat taas verkallisemmin astumaan, vieraskin teki samoin. Siitä ei
olisi ollut suurta lukua, jos hanskuri olisi ollut yksin; mutta hänen
kaunista tytärtänsä saattoi joku irstainen roisto yrittää ryöstää, tässä
maassa, missä laista oli varsin vähän turvaa niille, joilla ei ollut voimaa
itseänsä puolustaa. Koska Conachar ja hänen suojansa alainen kaunotar
olivat oman kodin kynnykselle ehtineet, jossa vanha piika heille oven
avasi, asettui porvarin huoli. Yhtähyvin teki hänen mieli, jos
mahdollista, saada tietää, oliko siihen huoleen ollutkaan mitään syytä;
senvuoksi hän huusi tuolle miehelle, jonka käytös oli pelon nostanut ja
joka nyt oli pysähtynyt, ikään kuin ei olisi tahtonut tulla kynttilän
valoon.
"Hei ystävä, astupas vaan esiin äläkä ole tuossa kuurapeittoisilla! Etkös
tiedä, että niitä vastaan, jotka pimeässä kummituksina kävelevät, välistä
koetellaan tuota keppitaikaa? Astupas esiin nyt, mies, ja näytä meille
silmiäs".
"No miks'ei,