Perthin kaupungin kaunotar | Page 3

ikävuosia että myös varoja, sai nuorilta sekä
vanhoilta niitä kunnian-osoituksia, jotka hänen samettitakilleen sekä
kultaisille kaulavitjoilleen oli tulevat. Samoin myös Katrin maanmainio
kauneus, vaikka peitetty päähineen alle -- samallaisia tätä nykyä vielä
pidetään Flanderissa -- sai niin nuorten kuin vanhainkin niskat
kumartumaan ja lakit päästä lentämään.
Isän ja tyttären näin kulkiessa käsikkäin, seurasi heitä pitkä, kaunis
nuorukainen, puettu työmiehen vaatteisin karkeinta lajia, jotka
kuitenkin antoivat hyvin nähdä hänen vartalonsa hoikkuutta; samoin
myös tuo pieni ehtapunainen lakki sievästi sopi hänen kauneille
kasvoilleen, jotka tirkistelivät esiin tuuheitten kähäräin keskeltä.

Hänellä ei ollut muuta asetta kuin sauva kädessään, sillä ei katsottu
soveliaaksi hänen säätyisellensä nuorukaiselle (hän oli hanskurin
oppipoika) kävellä kadulla, miekka tai tikari vyöllä; sen oikeuden näet
soturit aateliston palveluksessa katsoivat yksin-omaisekseen. Näin
seurasi hän mestariansa pyhäinpäivinä, osaksi passarina, osaksi
vartijana, jos hänen suojaansa tulisi tarvis; mutta helppo oli siitä
hartaasta huomiosta, jolla hän yhä katseli Katria, nähdä että hän olisi
kernaampi tyttärelle kuin isälle apuansa antamaan. Tavallisesti ei ollut
kuitenkaan hänen palvelushalulleen mitään tilaisuutta; sillä yleinen
kunnioituksen-tunne saattoi vastaantulijat hanskurille sekä hänen
tyttärelleen tilaa antamaan.
Mutta kansanjoukossa alkoi pian myös näkyä knaappien, huovien sekä
joutsimiesten teräskypäreitä ja sulkalakkeja, ja näiden sotaviran
merkkien omistajat alkoivat olla käytöksessään vähemmin kohteliaat
kuin rauhaisat porvarit. Useampia kertoja, kun tämmöinen
vastaantuleva soturi satunnaisesti tai muka ylemmästä arvostaan
ylpeillen poikkesi seinäpuolelle katuvartta,[4] leimahti hanskurin
nuoren seuralaisen silmistä uhkauksen salama ja selvään näkyi, että hän
olisi tahtonut osoittaa hartauttansa nuorta emäntää palvelemaan. Mutta
joka kerta tuli siitä Conachar'ille, se oli pojan nimi, torut mestarilta,
joka hänelle huomautti, ettei hän tahtonut mitään käskemätöntä apua.
"Poika hupsu", myrisi hän, "etkö ole vielä tarpeeksi elänyt
työhuoneessani, kun et tiedä että yhdestä sivalluksesta meteli voi
syntyä -- että tikari ihmisnahan läpäisee yhtä nopeasti kuin neula
säämiskän -- että minä olen rauhan mies, vaikken suinkaan pelkuri
sodassa, ja että siitä vähä huolin kumpaa katuvarren puolta tyttäreni
kanssa astun, kunhan saamme astua tietämme häiritsemättä ja
rauhassa".
Conachar puolusteli itseään sillä, että piti huolen mestarin kunniasta;
mutta siitä ei vanha porvari paljon leppynyt.
-- "Mitä meillä on tekemistä kunnian kanssa?" ärjähti Simo Hanskuri.
"Jos minun palveluksessani tahdot olla, niin pidä vaari rehellisyydestä,
vaan heitä kunniat noille suuriluisille, hupsuille, joilla on terästä
kantapäissä, rautaa rinnan ympärillä. Jos sinunkin semmoisia

kalkkareita tekee mieli, niin kuluta ne terveenä; vaan ei se saa tapahtua
minun kattoni alla, eipä minun seurassani".
Nämät tämmöiset torut näkyivät Conachar'ia pikemmin kiihdyttävän
kuin hillitsevän. Mutta viittaus Katrilta -- jos tuo hänen hoikan
sormensa liikahdus todella oli viittausta -- vaikutti paremmin kuin
vihastuneen isännän kaikki torut. Nuorukainen heitti pois soturimaisen
ryhdin, joka hänessä näkyi olevan luonnollinen, ja muuttui jälleen
rauhallisen porvarin nöyräksi seuralaiseksi.
Nytpä heidät saavutti pitkä nuori mies leveässä levätissä, joka myös
osan kasvoista peitti -- se oli yleinen tapa sen ajan nuorissa herroissa,
koska he eivät tahtoneet olla kaikkien tunnettavina tai olivat lystien
seikkojen ha'ulla. Hän näytti, sanalla sanoen, niinkuin olisi tahtonut
ympärillä olevalle maailmalle sanoa: "En tahdo tällä hetkellä olla
tunnettu, en tahdo että minua puhuteltaisiin siksi, mikä olen. Mutta
koska en ole kenellekään muulle kuin itselleni velvollinen teoistani
vastaamaan, pidän tätä peittoa silmien edessä ainoasti tavan vuoksi,
enkä juuri välitä, tunnetteko vai ettekö tunne minua". -- Hän poikkesi
isänsä käsivarresta kiinnipitävän Katrin oikealle puolelle ja rupesi
hitaammin astumaan, ikään kuin yhtyen seuraan.
"Hyvää iltaa, kunnon mestari".
"Jumal' antakoon, armollinen herra, kiitoksia toivoittamastanne. --
Mutta saanko pyytää teitä tietänne jatkamaan? -- Meidän astuntamme
on teille liian verkallinen -- meidän seuramme teidän isänne pojalle
liian halpa".
"Siitä on isäni poika lähin mies päättämään, vanha mies. Mulla olisi
asiaa sinulle ja myös tälle kauniille Pyhälle Katrinalle tässä, joka on
ihastuttavin ja kovimmansydäminen kaikista almanakan pyhimyksistä."
"Alimmaisella nöyryydellä, korkea herra", virkkoi vanha hanskuri,
"pyytäisin saada huomauttaa teille, että nyt on Valentinin aatto, joka ei
ole mikään asia-aika, ja että minä voin ensi-arkena saada teidän
kunnioittavaiset käskynne jonkun palvelijan kautta, niin varhain kuin
vaan tahdotte ne lähettää".

"Ei ole koskaan aikaa, joka olisi soveliaampi tätä nykyistä", jatkoi
itsepäinen nuorukainen, jonka sääty-arvo näkyi olevan niin korkea,
ettei hänen tarvinnut kursaella. "Minä tahtoisin tietää, onko nahkatröijy,
jonka joku aika takaperin käskin, jo valmis -- ja sinulta, kaunoinen
Katri" -- (hänen äänensä hiljeni kuiskaukseksi) -- tahtoisin tietoa,
ovatko sinun hienot hyppysesi liikkuneet sitä ommellessa, niinkuin
minulle lupasit? Mutta mitäs ma kysynkään -- onhan minun
sydän-parkani tuntenut jokaisen pistoksen, millä neula sen sydämen
peitteeksi aiotun vaatteen lävisti. Kavaltaja, mikä edesvastaus olisi
sinulle tuleva, siitä että näin kiduttelet sydäntä, joka sinua niin tulisesti
rakastaa?"
"Olkaa niin hyvä, korkea herra", vastasi Katri, "ja lakatkaa näistä
hulluista puheista -- teidän ei sopisi semmoista puhua, eikä minun sitä
kuulla. Me olemme halvat säädyltämme, vaan kunnialliset
käytökseltämme; ja isän läsnä-olosta toki edes pitäisi olla tyttärelle
suojaa senkaltaisista sanoista, vaikka ne näin korkean herran suusta
tulevat".
"No hyvä, sinä armoton", vastasi luopumaton teikkari, "minä lakkaan
sinua nyt vaivaamasta, jos vaan lupaat näyttää itseäs ikkunassas
huomen-aamulla, kohta kun päivä tirkistäikse itäisten vuorten yli, ja
niin antaa minulle oikeuden olla sinun