Perthin kaupungin kaunotar | Page 2

tietämättänikään mitä tein, ja että katselemalla katsoin eteeni, ikään
kuin olisin pelännyt tuon näön muuttuvan toiseksi, teateri-verhon lailla,
ennen kuin olisin kerjinnyt tarkastaa kaikkia sen eri osia ja vakuuttua
siitä, että se oli totta. Tästä hetkestä -- siitä on jo nyt kulunut enemmän
kuin viisikymmentä vuotta -- on tuon verrattoman maiseman muisto
aina säilyttänyt suuren vaikutusvoimansa mieleeni, pitäen siinä paikan
muistettavana seikkana, vaikka moni semmoinenkin asia on minulta
haihtunut, joka minun omaa elämääni koskei. Luonnollista on siis, että
nyt, ajatellessani jotakin yleisön huviksi esiintuotavaa, olen valinnut

tarun, joka on yhteydessä tämän minun nuorta mieltäni lumonneen
paikan kanssa. Kenties se myös voinee tehdä huomaamattomiksi
kyhäykseni vaillinaisuudet, samoin kuin monen emännän mielestä
koreat porsliini-kupit parantavat huonon teen makua.
Aikakausi, josta nyt olen kertova, on kuitenkin paljonkin aikaisempi
molempiakin noita merkillisiä tapauksia, joita ylempänä mainitsin.
Seikat, jotka tässä otan aineeksi, tapahtuivat ne näet 14:nen vuosisadan
loppuvuosina, silloin kun Skotlannin valtikka oli lempeän, vaan heikon
Juhanan kädessä, sen joka kruunun perittyänsä otti nimekseen Robert
III.

TOINEN LUKU.
Metinen myös maatytön huul' on kai -- Herruutt' ei kaipaa, ken vaan
maistaa sai.
Dryden.
Perth'in kaupunki, niinkuin mainittu, niin runsas määrä hengettömän
luonnon kauneutta on tullut osaksi ei ole myös koskaan ollut vailla
toista kauneuden lajia, joka tosin on katoovaisempi, vaan sitä
lumoovaisempi. Nimi "Perth'in Kaunotar" olisi kaikkina aikoina ollut
aika suurta ylistystä, ja antanut syytä päättää, että siksi nimitetyllä oli
melkoinen etevyys kauneudessaan, sillä tuosta kadehditusta nimestä oli
kilpailijoita hyvin paljon. Mutta Keski-ajalla, johon nyt tahdon saattaa
lukijani huomion, oli nais-kauneus vielä paljo kalliimpi lahja, kuin tätä
nykyä, sen perästä kun ritarilliset tunteet enimmäksi osaksi ovat
kylmenneet. Muinaisten ritarein rakkaus oli jonkunlaista sallittua
epäjumalanpalvelusta; ainoasti rakkaus Jumalaan piti olla yhtä innokas,
niin kumminkin opetettiin, mutta todentodella taisi se harvoin vetää
tuolle toiselle vertoja. Jumalasta ja vaimoista kuului hyvin usein
puhuttavan yhteen hengenvetoon ja kauniimman sukupuolen
kunnioittamista vaadittiin ritari-arvoon pyrkijältä yhtä ankarasti kuin
Jumalan pelkoa. Tämmöisellä aikakaudella oli kauneuden valta
melkein rajaton. Se saattoi nostaa aivan halpasäätyisen korkeimman

ylimyksen tasolle.
Robert III:tta edellisen kuninkaan aikana oli kauneus yksin kohottanut
alhaissäätyisen, huonotapaisen naisen Skotlannin valta-istuimen
osallisuuteen; ja moni muu neito, vaikka vähemmin taitava tai
vähemmin onnellinen kuin tää, oli noussut korkeaan arvoon
jalkavaimon viran kautta, jota sen ajan tavat eivät liioin kieltäneet eikä
paheksuneet. Tämmöiset toivot olisivat voineet pyörryttää päätä
monelta korkeampisäätyiseltäkin tytöltä kuin Hanskurin Katrilta, jota
kaikki yksimielisesti kehuivat kaikkein kauniimmaksi kaupungin sekä
sen likitienoon neitosista, ja jonka puoleen nimi "Perthin Kaunotar"
suuresti veti nuorten junkkarein huomion, niinä aikoina, milloin
kuningas piti hovia Perth'issä. Monikin nuori aatelisherra,
korkeasukuinen ja ritaritöistään yli muiden kuuluisa, oli hartaampi
osoittamaan ratsumies-taitoansa, jos ajoi Curfew-katua, ukko Simo
Hanskurin kynnyksen sivuitse, kuin juhlallisissa turnauspeleissä, missä
Skotlannin ylhäisimmät rouvas-ihmiset istuivat katselijoina.
Mutta Hanskurin tytär -- hänen isäänsä Simoa mainittiin sen ajan
tavalla ammattinsa mukaan -- ei näkynyt huolivan mistään
kohteliaisuuden osoitteesta semmoisten miesten puolelta, joiden
sääty-arvo oli niin paljon korkeampi hänen omaansa. Hän luultavasti ei
ollut millään muotoa tietämätön ihastuttavasta näöstänsä; mutta hän
näkyi tahtovan rajoittaa voittonsa oman säätynsä piiriin. Hänen
kauneutensa oli enemmin henkistä kuin yksistään ruumiillista laatua ja
vaikka hän luonteeltaan oli lempeä ja herttainen, näkyi hänessä aina
pikemmin ykstotisuutta kuin iloisuutta. Päättipä moni, kun näki millä
hartaudella Hanskurin Katri kirkossa rukoili, että se tyttö varmaankin
salaa halusi vetäytyä pois maailmasta ja kätkeä itsensä luostariin. Mutta
siihen uhraukseen, jos se lieneekin kenties ollut tytön mielessä, ei olisi
hänen isänsä, varakas mies, jolla vaan tämä ainoa lapsi oli, suinkaan
hyvällä antanut suostumustansa.
Isä kuitenkin vielä vahvisteli Perth'in Kaunottaren päätöstä, karttaa
koreitten hoviherrain kohteliaisuuksia. "Äläpä huolikaan", sanoi hän,
"äläpä huolikaan, Katri, noista teikkareista, äläkä heidän tepastelevista
ratsuistaan, heidän kilisevistä kannustimistaan, heidän sulkalakeistaan,

heidän pönäkistä viiksistään. He eivät ole meidän säätyä, emmekä me
pyri heidän pariinsa. Huomenna on Pyhän Valentin'in päivä,[3] jolloin
jokainen lintu parinsa valitsee; vaan et koskaan näe hamppulintusen
rupeevan haukalle, tai punarinnan kotkalle pariksi. Isäni oli rehellinen
porvari Perth'issä ja osasi luisuttaa neulaansa niin hyvin kuin minäkin.
Ja jos nousi sotaa meidän kunnon kaupungin porttien eteen -- hei
kuinka lensi maahan neulat, ja langat, ja säämiskänahat; ja ulos
temmattiin kelpo kypäri sekä kilpi pimeästä nurkastaan, ja pitkä keihäs
seinältä, uunin päältä! Todistapas vaan että hän tahi minä olisimme
kertaakaan olleet poissa, jos kaupunginpäällikkö piti katselmusta! --
Näin me olemme aina eläneet ja olleet, tyttäreni -- tehneet työtä
leipäkannikkamme saamiseksi, ja taistelleet saadun leivän
suojelemiseksi! Enkä huoli vävykseni mokomata, joka itseänsä
paremmaksi minua pöyhisteleikse. Ja mitä noihin herroihin ja ritareihin
tulee, toivon sinun aina pitävän mielessä, että olet liian halpa heille
aviokullaksi, vaan liian hyvää sukua jalkasiipaksi. Ja nyt jo heitä työsi,
tyttö, sillä nyt on pyhäaatto, ja meidän tulee mennä iltamessuun
rukoilemaan, että Jumala sinulle huomiseksi lähettäisi kelpo
Valentini-kumppalin".
Perth'in Kaunotar laski pois hyppysistään komean haukka-kintaan, jota
hän tikkaeli Drummond'in rouvaa varten, puki päälleen pyhähameensa,
valmistaen itsensä seuraamaan isää Mustain-Veljesten luostariin, joka
oli likellä Curfew-katua, missä he asuivat. Matkalla sinne Simo
Hanskuri, tuo vanha, arvossa pidetty porvari, jolle oli jokseenkin
karttunut niin hyvin