Papin rouva | Page 6

ennen huomannut ... t?m? puutarha ensinkin, sitten tuo pelto puutarhan ja rannan v?liss?, joka muistaakseni kasvoi ruista sekin ... ja koko ranta muutenkin ... t?m? on vain hiukan pienemp?? ja sievemp??. Min? rakastan niin kovasti t?llaisia pappiloita, niiss? on niin erityinen muista herrastaloista eroava luonteensa, jonkunlainen merkillinen rauha, jota on vaikea m??ritell?, mutta joka tuntuu minulle kuitenkin aivan heti, kun astun portista sis??n ... tai ehk? se tulee vain siit?, ett? on lapsuutensa ja nuoruutensa niiss? viett?nyt.
--Teh?n olette papin poika?
--Olen. Ja kun min? vain suinkin voin, poikkean min? matkoillani pappiloihin niinkuin silloinkin, kun tulin teid?n is?nne luo aivan tuntematonna.
--Mutta ette te niiss? kauan viihdy, ainakin siit? p??tt?en, ett? teill? silloin oli niin kova kiire meilt? pois.
--Viivyinh?n siell? pari kolme p?iv??.
--Ettep?h?n kuin v?h?n toista.
--Emmek?s me k?yneet yhdess? soutelemassa, ja kun is?nne tuli n?ytt?m??n kirkkoa, niin kohosimme yl?s kellotapuliin katsomaan n?k?alaa? Muistatteko?
Josko Elli muisti!
--Te sanoitte niin ??rett?m?sti rakastavanne suuria n?k?aloja.
--Niin min? teen viel? nytkin. Jos vain suinkin voin, valitsen itselleni asunnot niin, ett? ikkunasta voi n?hd? kauas.
--Sitten meid?n t?ytyy vied? sinut meid?n karjakartanolle, josta n?kyy kolmen pit?j?n kirkot ja vesi? ja metsi? monen peninkulman laajuudelle, sanoi pastori, joka koko ajan oli istunut ??net?nn? nytkytellen keskell? kiikkulautaa, mik? painui syv?lle h?nen allaan.
--Sinne tahdon mielell?ni.--Nyt muistan viel?, ett? teill? oli silloin luettavananne Runebergin ?Hanna?, jonka johdosta me johduimme v?ittelem??n rakkaudesta. Te ette sanonut uskovanne, ett? se voi sytty? noin yht'?kki? ensi katseen yhteen sattuessa. Min? taas v?itin, ett? tuo kohta on yksi Runebergin hienoimpia.
Oli niin omituista kuulla h?nen puhuvan n?ist? muistoista, jotka olivat Ellin salaisuuksia ja joista h?n ei ollut kenenk??n kanssa puhunut, vaan s?ilytt?nyt ne j?ttein? el?m?ns? onnellisimmista hetkist?. T?lle toiselle ne n?ht?v?sti olivat aivan sattumalta mieleen johtuneita, niinkuin joiltain kaukaisilta lapsuuden ajoilta, eik? niiss? arvatenkaan ollut h?nelle sen suurempaa merkityst?.
Mutta pastorilla oli omat muistonsa h?nell?kin.
--Ei puolta vuotta sen j?lkeen menimme me kihloihin Ellin kanssa, h?n sanoa t?ks?hdytti.
Olavi ei virkkanut siihen mit??n. Ehkei asia ansainnut h?nen mielest??n jatkamista, mutta Elli oli h?nelle kiitollinen, ettei h?n ruvennut sen enemm?n kyselem??n. Vaistomaisesti h?n veti liinan v?h?n kire?mm?sti hartioilleen.
--Teid?n on ehk? kylm?, kenties menemme sis??n.
--Ei, ei ollenkaan.
Mutta kun pastori arveli, ett? vieras ehk? on matkasta v?synyt, niin he nousivat ja l?htiv?t huoneeseen.
--Sinulle on valmistettu yliskamari, jossa saat el?? ihan valtoinesi, teitp? sitten ty?t? tai nukkumista, mit? vain haluttaa. El?k? sin? huoli, jos t??ll? aamusilla liikutaankin, ved? vain unia niin pitk??n kuin haluttaa. On kai siell?, Elli, kaikki, mit? tarvitaan?
--On, min? l?het?n vain palvelijan tuomaan juomavett?.
--Kiitoksia vain, kyll? min? tulen hyvin toimeen.
--Hyv?? y?t?.
--Hyv?? y?t?.
Pastori oli heid?n seisoessaan porstuassa ottanut rouvaansa vy?t?isist?, josta t?m? heikosti koetti irtaantua. Olavi oli jo ennenkin huomannut, ett? h?n--luultavasti ujoudesta--koetti v?ltt?? miehens? l?hestymist?.
Yliskamari, jonka ikkuna oli pohjoiseen ja jonka sisusta iltarusko viel? valaisi, teki Olaviin miellytt?v?n vaikutuksen, ja h?n tunsi heti kohta, ett? h?n tulisi t??ll? hyv?sti viihtym??n. H?n riisuutui verkalleen ja tarkasteli samalla huonettaan. Valkoiseksi piiluttuine seinineen, joiden rakoihin oli pistetty tuomen ja pihlajan oksia ja kukkia, oli se kuin kes?inen lehtimaja. Oli jonkunlaista hienoa, salaista hyv?ily? noissa ikkunaverhoissa ja niiden poimuissa, jonka niihin oli j?tt?nyt arka k?si niit? varovasti ja huolellisesti laitellessaan. Ja h?net valtasi t?ss? tuo sama tunne, joka h?ness? oli her?nnyt jo rantaa l?hestyess??n j?rvelt? p?in. Ei h?n oikeastaan niin selv??n ymm?rt?nyt, mit? se oli, eik? h?n sit? sen pidemm?lle ajatellut, se leyh?hti vain ohimenev?n? mielialana ja vaihtui samalla mielihyv?ksi siit?, ett? h?n varmaankin tulee t??ll? kotiutumaan ja tekem??n t??ll? hyvin ty?t?. Ei mik??n h?iritse t??ll? h?nen lukujaan, h?n istuu mukavasti tuossa keinutuolissa, h?n kirjoittaa ja nauttii olemassaolostaan niinkuin ennen aikaan is?n kotona. Ja kun v?syy ty?h?n, niin laskeutuu h?n tuonne alas, jossa h?nell? on seuraa sen verran kuin h?n sit? levokseen tarvitsee. N?ist? alkuper?isist? maalaisihmisist? saattaa taas olla hauskuutensa pitk?st? ajasta.
H?n huomasi kukkasvihon uunin reunalta, otti sen k?teens? ja tarkasteli sit?. Hieno se on, v?rit taitavasti j?rjestetyt, ja h?n asetti sen p?yd?lle eteens?. Ei, mutta se on todellakin hieno.
Hajamielisesti katseli h?n maisemaa ja p??steli sit? tehdess??n auki kauluksensa ja kravattinsa.
Tuo Mikko se on entisens? n?k?inen. Tuuhistunut h?n tietysti on lihavassa maaper?ss??n, mutta muuten p??piirteilt??n sama. Samat viattomat, v?h?n yksinkertaiset silm?t ja samat vaaleat kulmakarvat, otsa niin luja ja sile? kuin kiilloitettu kivi eik? alkuakaan ryppyihin... Rouvaa h?n ei oikeastaan viel? ollut sen tarkemmin huomannut, eik? sen ulkomuoto viel? ollut oikein painunut h?nen mieleens?. Mutta nyt h?n yht'?kki? muisti h?nen silm?ns? ja n?ki ne tuontuostakin itseens? kiinnitetyiksi toiselta puolen p?yd?n. Ne olivat suuret ja siniset ja haaveksivaiset. Ja v?hitellen aukeni siit? koko olento h?nen eteens?, h?n tuli esille eri asennoissaan: h?n tarjosi teet? v?h?n pelonalaisesti, heitti liinan sulavasti hartioilleen, kulki edell? puutarhaan ja istui kiikkulaudalla l?hell? h?nt?, katsoen eteens? suoraan j?rvelle. Vartalo oli h?nell? hyvin s?ilynyt ja s??nn?llinen, vaikka kenties v?h?n raskas ja veltto. Ei h?n ainakaan ole tavalliseen papin rouvan malliin, ajatteli h?n, niinkuin h?nen tapansa oli punnita mieless??n kaikkia niit? naisia, jotka sattuivat h?nen tielleen. H?n on paljon kaunistunut siit?, kun h?net viimeksi n?in. Ja yht'?kki? h?n