Papin rouva | Page 5

Elli, sin? kai olet keitt?nyt meille ruokaa?
--Se on heti paikalla valmis.
Elli k?ytti tilaisuutta poistuakseen. H?nen t?ytyi p??st? heng?ht?m??n. H?nen piti p??st? hetkeksi pois h?nen n?kyvilt??n ja kuuluviltaan. H?n kiiruhti aittaan ja kellariin noutamaan illallistarpeita. H?n kuuli lukkojen vingahtelevan, saranat narisivat, h?n kuori kerman maitopytyst? ja otti voita astiaan. Sulki taas oven ja kulki pihan poikki takaisin keitti??n. N?ki herrain siirtyneen salista pastorin kamariin, mutta ei uskaltanut katsoa yl?s; kuuli helmojensa humisevan omituisen vieraasti ja pelk?si niihin sotkeutuvansa. Sitten tapasi h?n itsens? puutarhasta nostamasta laseja taimilavan p??lt? ja ker??m?st? rediisej?. Ne h?n virutti vedess?, leikkasi kaalit pois ja asetteli hedelm?t tarjottimelle. Ja koko ajan tuota kaikkea tehdess??n istui h?n samalla salissa, n?ki itsens? siin? harvasanaisena ja saamattomana. Ja mink?laisen vaikutuksen h?n oli tehnyt vieraaseen? Tietysti h?n oli tuntunut kauhean typer?lt? ja v?h?p?t?iselt?. Eih?n h?n ollut uskaltanut h?nt? katsoa kasvoihinkaan. Eik? h?n oikeastaan muistanut h?nest? muuta, kuin ett? vaatteet olivat oudonlaista uutta kuosia: suljettu sininen lyhyt takki ja leve?t harmaat mustaraitaiset housut. K?det h?n my?skin oli n?hnyt, kun ne ojentuivat ottamaan p?yd?lt? albumia: ne olivat pienet ja hienot ja mansetit valkoiset ja puhtaat. Mutta joka sana kaikui h?nen korvissaan ja soi jok'ainoa ??nen v?re, tuon tutun, sointuvan ??nen. Ponnistaen kaikki voimansa sai h?n kuitenkin itsens? sen verran rauhoitetuksi, ett? voi menn? miehens? kamariin ja sanoa virallisella em?nn?n ??nell?:
--Herrat ovat hyv?t ja tulevat illalliselle.
Kutsuttu kiitti h?nt? yst?v?llisesti ja melkein tutunomaisesti, ja kun oli istuttu p?yt??n, oli Elli yht'?kki? mielest??n vapaampi ja varmempi. H?nell? oli nyt sit? paitsi tekemist? pit?ess??n huolta em?nn?n velvollisuuksista. Herrat jatkoivat alussa keskusteluaan vanhoista koulumuistoistaan ja kertoivat niilt? ajoilta kaikenlaisia juttuja. Elli otti niihin osaa ainoastaan siten, ett? joskus naurahti muiden mukana. H?nell? oli nyt tilaisuutta ja rohkeutta tarkastaa vierastaan istuessaan h?nt? vastap??t?. Kaunis ja miellytt?v? h?n oli niinkuin ennenkin, piirteet yht? hienot ja nuo silm?t melkein viel? suuremmat kuin ennen. Tukka oli sama, musta ja hiukan k?hertynyt. Mutta h?n n?ytti tyynemm?lt?, heikontuneelta ja kenties hiukan kuluneelta ja surumieliselt?kin noin vilahdukselta, kun ei puhunut. H?n ei nauranut ??neens?, vaan ainoastaan otsallaan ja silmill??n. Kaikki h?nen liikkeens? olivat varmat ja tarkat ja h?n s?i sujuvasti ja s??nn?llisesti. Elli ei voinut olla vertailematta heit? toisiinsa noita kahta. Ne olivat t?ydellisi? vastakohtia toisilleen. H?nen miehens? py?re?kasvoinen, punaposkinen, vaaleatukkainen ja lihava, n?ytti h?nest? tavallista k?mpel?mm?lt? ja sivistym?tt?m?lt?. H?nen paksut kesakoiset k?tens?, h?nen tapansa sy?d?, puhua ja nauraa pisti nyt silm??n viel? enemm?n kuin ennen. H?n muisti niin selv??n syyn siihen, miksi he silloin ennen vanhaan olivat tehneet h?nest? pilaa ja niin pian yhdess? liittoutuneet h?nt? vastaan. Muutamista katseista ja ??nen vivahduksista luuli h?n nytkin huomaavansa vieraassa salattua ivaa, ja h?nest? tuntui, kuin ei innostus vanhoihin muistoihin olisi ollut ollenkaan niin todellista, kuin milt? se n?ytti. Aivan varmaan luuli h?n huomaavansa, ett? vierasta vaivasi, kun pastori s?i veitsell? ja pisti sen suoraan suusta voiastiaan. Ja luuliko h?n ehk? vain niin, mutta silt? h?nest? n?ytti, ett? vieras illallisen kuluessa yh? enemm?n k??ntyi puhumaan h?nelle kuin h?nen miehelleen. Yh? pitemp??n h?n sit? paitsi alkoi h?nt? tarkastella, katsoi h?neen pitk?t katseet, ensin hajamielisesti ja sitten tarkemmin ik??nkuin tutustuakseen ja niinkuin olisi hakenut mielest??n esille joitain vanhoja muistoja.
Teet? juodessa muistui pastorille mieleen, ett? h?nell? oli valokuva kaikista samanluokkalaisista, otettu sin? kev?nn?, jolloin he tulivat ylioppilaiksi. H?n haki sen k?siins?, ja siin? ne olivat molemmat, Mikko Aarnio jo silloin hyv?ntahtoisen n?k?isen? nuorukaispallerona, Olavi Kalm sit? vastoin hyvin hintelona, pitk?n? ja tyytym?tt?m?n?. He nauroivat toisilleen, ja Kalm kertoi keve?sti ja luonnollisesti sek? samalla hiukan ivaten itse??n, ett? h?n, silloin kun valokuva otettiin, oli ollut onnettomasti rakastunut. Tahallaan h?n oli viel? synkistytt?nyt kasvonsa ja koettanut saada ne niin traagillisiksi kuin suinkin. Tuon jutun h?n kertoi Ellin puoleen k??ntyneen? ja sai h?netkin nauramaan mukanaan:
--Niin, niin, huokasi h?n sitten, kyll? te sille nyt nauratte, mutta ei se silloin ollut leikin asia, se oli minun ensimm?inen suuri suruni maailmassa.
--Ja onko niit? sitten ollut useampiakin? uskalsi Elli kysy?, punastuen omaa rohkeuttaan.
--Niin, suuria surujako!--naurahti Olavi vastaukseksi.
--Et sin? ainakaan viel? ole tainnut todenteolla kehenk??n tarttua? keskeytti pastori.
--En ole, min? olen onnellisesti v?ltt?nyt kaikki avioliiton uhkaavat salakarit.
--Mutta ole sin? varuillasi, t??ll? on paljon kauniita tytt?j? meid?n pit?j?ss?, pappilassa varsinkin.
--Er??n min? heist? tunnen, tuli laivalla yht? matkaa kanssani.
--Olisiko se ehk? ollut Liina? kysyi Elli.
--Liina se oli, selitti pastori, j?i niin surkeasti katsomaan laivan kannelta, kun t?m? Olavi nousi laivasta.
He nousivat p?yd?st?, ja illallinen loppui hilpe??n mielentilaan. K?denly?nti, jolla Olavi kiitti Elli?, oli varma ja miehek?s--niinkuin h?n itsekin.
Kun ilta oli tyyni ja l?mmin, mentiin puutarhaan istumaan. Elli heitti liinan hartioilleen--h?nell? oli oma kutomansa sininen liina, joka niin sopusointuisesti k??riytyi h?nen olkap?ittens? ymp?rille--herrat ottivat hattunsa ja keppins? ja sytyttiv?t sikarinsa. H?n oli nyt kokonaan vapautunut, ja ensimm?ist? hermostumista oli seurannut yht'?kkinen, sanomaton tyytyv?isyys. He istuutuivat kiikkulaudalle, keinuivat hiljalleen, mit??n puhumatta, kaikki katsellen j?rvelle ja herrat verkalleen puhallellen savuja sikareistaan.
--T?m? n?k?ala muistuttaa v?h?n teid?n entist? kotianne, rouva.
Elli s?ps?hti iloisesti h?mm?styen, sill? h?n oli ajatellut juuri samaa.
--Niin, kyll? se taitaa v?h?n muistuttaa.
--Ettek? ole sit?