Papin rouva | Page 4

Ja parasta kai se olisikin.
* * * * *
Hän aikoi nousta. Mutta silloin kahahti ruohikko niin tutusti, ja samassa
puhaltautui leveä laine pitkin rantaa ja kostutti kivet lähellä hänen
jalkojaan. Laiva oli mennyt ohitse hänen huomaamattaan, sillä päivä
paistoi vasten silmiä juuri lahtea pitkin ja esti näkemästä ulapalle.
Hetken kuluttua kuului soutua ja puhetta tuulen päältä. Hän siirtyi
vähän ja näki siellä venheen tulemassa. Hänen miehensä istui perässä.
Kokassa souti renki. Ja keskellä venhettä oli joku kolmas.
--Se on kai mieheni vieras, koetti hän ajatella rauhallisesti ja
välinpitämättömästi. Mutta sydän tykytti korvaan kuuluvasti, käsi
vapisi hänen huivia sitoessaan, ja poskia poltti. Ja hän kiiruhti
edeltäpäin pihaan, ennenkuin ne ennättäisivät rantaan ja huomasivat
hänet.

Kun hän sitten vilahdukselta katsahti kamarinsa ikkunasta rantaan , oli
venhe juuri laskemassa maihin, ja se, joka oli istunut keskellä venhettä,
oli noussut seisomaan.

II.
Elli kuuli heidän tulevan puutarhan kautta pihaan, nousevan verannalle
ja menevän pastorin huoneeseen. Hän kuuli vieraan käynnin, joka oli
tuntuvinaan tutulta. Hän kuuli hänen kauniin, selvän äänensä miehensä
hiukan epäsointuisen äänen rinnalla. Itse hän oli mennyt ruokasaliin ja
asetteli koneentapaisesti serviettejä lautasten viereen. Salin avonaisten
ovien läpi erotti hän joka sanan, samalla kuin palvelijat yhtämittaa
kalistelivat keittiössä astioitaan.
--No, kas niin, nyt tulta ja tupakkaa päälle! Poltatko sinä piippua vai
paperossia?
--Kiitoksia, annahan olla ... minä sytytän mieluummin paperossin.--Vai
niin, vai tämä se nyt on sinun pappilasi?
--Tämähän se on ... eikös tämä näytä mukavalta paikalta?
--Näyttää tämä hyvinkin hauskalta ja rauhalliselta...
--Tuossa on pirtti ja nuo tuolla vastapäätä ovat talli- ja
liiterirakennukset. Siinä on ruoka-aittakin yhdessä jaksossa ja aitan
päädyssä on kellari. Se on hyvä kellari, pysyy jäät syksyyn asti. Navetta
on tuolla takana, mistä näkyy koivujen yli kaivon vintti. Se on aivan
uusi kivinavetta, minun aikanani rakennettu...
--Jahah, vai sinun aikanasi.
--Sai siinä pitäjän kanssa painiskella, ennenkuin rupesivat tekemään,
mutta ikuinen kalu siitä sitten tulikin. Tämä pytinki pitäisi saada kanssa
uusi, se on vanha ja matalalla kivijalalla, mutta siinähän tuo vielä
menee, On minulla sentään tiukka tuuma saada uusi katto, uudet
vuorilaudat ja multimukset. Maansa puolesta on tämä paikka tavallisen

hyvässä kunnossa...
--Onko sinulla suurikin maanviljelys?
--Ei ole suuren suuri, tavallisen pienen puustellin viljelykset ... saattaa
tässä hyvinä heinävuosina elättää kaksi hevosta ja toistakymmentä
lehmää ... myön minä voita...
--Ja sinä olet kovasti innostunut maanviljelykseen?
--Itse minä olen aina mukana kun vain virkatoimiltani joudan. Ne ovat
paljonlaiset, kun ei ole kuin kaksi pappia näin suuressa seurakunnassa...
--No, mutta perheesi? Onko se suurikin?
--Ei meitä ole talonväkeä kuin kaksi henkeä, vaimoni ja minä.
--Niin todellakin ... vaimosi, missä hän on?
--Ka niin, missäs se eukko onkaan? Mennään tänne saliin ... ota vain
tupakkasi mukaan, ei se mitään.
Elli kuulee heidän tulevan saliin. Vieras tuntuu menevän ikkunan luo ja
sanoo: »Kas, kuinka tästä on kaunis näköala järvelle.» Pastori selittää,
että tuolta yliskamarin ikkunasta on vieläkin kauniimpi, ja samassa hän
tulee ruokasalin ovelle. Ellin tekisi mieli paeta keittiöön, mutta hän jää
kuitenkin kalistelemaan veitsilaatikkoa.
--Täällähän sinä oletkin ... tule nyt sisään, niin saan esitellä...
Hän on tullut sisään, on mennyt vieraan luo ja tervehtinyt häntä. Hän
kuulee vieraan sanovan:
--Hauska uudistaa vanhaa tuttavuutta ... mehän olemme jo kerran
ennenkin tavanneet toisemme.
--Terve tulemaan tänne... Niin, minä luulen...
--Kuinka kauan siitä onkaan, kun sinä silloin kävit vaimoni vanhassa

kodissa? On kai siitä jo yli puolenkymmenen vuoden, sanoi pastori.
Muistatko sinä, Elli?
--Kyllähän siitä jo on... Tehkää hyvin ja istukaa...
--Ja ajatelkaas, rouva, etten minä tiennyt teidän olevankaan naimisissa,
ennenkuin miehenne kertoi siitä nyt tänne tullessamme ... minä luulen,
etten olisi teitä enää tuntenutkaan...
--Te olitte silloin niin vähän aikaa meillä.
--Sinä olitkin, Elli, silloin juuri koulusta päässyt.
--Niin, ja sitten ei ole satuttu tapaamaankaan, kun minä olen
matkustellut ulkomailla ja oleskellut suurimman osan aikaani
Helsingissä. Täällä maan sydämessä päin en ole käynyt sitten
ensimmäisten ylioppilasvuosieni.
--Onhan se luonnollista sitten...
--Olen kuitenkin aina halunnut päästä edes joksikin kesäksi maalle.
Tämä näyttää niin erittäin viehättävältä paikalta. Kun soudimme
laivalta tänne, sanoin juuri miehellenne, että tuntuu siltä, kuin voisin
täällä kaiken ikäni asua. Olen oikein iloinen, että tulin valinneeksi
tämän paikan...
--Sehän oli hauska, että tulitte ... täällä maalla ei meille usein
tapahdukaan se ilo, että saamme vastaanottaa vieraita.
Pastori oli mennyt kamariinsa, jonne oli tullut joku asiamies. He jäivät
kahden kesken saliin, Elli ja vieras.
Hän oli istuutunut nojatuoliin ja Elli toiselle puolelle pöytää sohvan
päähän tuolille.
--Kuinka onkaan ... vieläkö isänne elää? ... hän oli niin herttainen ja
ystävällinen vanha ukko.
--Ei hän enää elä ... hän kuoli kaksi vuotta sitten.

--Vai on hän kuollut! Me ehdimme puhella hänen kanssaan kaiken
maailman asioista, ja hän oli hyvin utelias kuulemaan vanhoista
tovereistaan, joista muutamat olivat olleet minun opettajiani.
--Niin, hän puhui usein teistä teidän mentyänne ja odotti teitä
palaavaksikin, niinkuin hän muisteli teidän luvanneen.
--Olikin minulla se aikomus, mutta muistaakseni eivät matkani enää
soveltuneet ... minä matkustin Kajaaniin ja sieltä tervavenheessä
Ouluun.
--Se kai oli hyvin hauska