Papin perhe; Hän on Sysmästä; Spiritistinen istunto | Page 8

Niin, kyllä tiedän.
PASTORI. Olemme sitä koettaneet täällä tukea yksissä miehin.
JUSSI. Illalla kuulin, että pappakin on antanut siihen apuaan.
PASTORI. Olen vaan kirjoittanut yhden ja toisen artikkelin. Mutta nyt tulen jo syksystä
vallan päätoimittajaksi--
JUSSI. Eikös mitä! Pappako sanomalehden toimittajaksi?
PASTORI. Ja tässä suhteessa luotin juuri pääasiallisesti sinuun.
JUSSI. Minuun?
PASTORI. Kuules nyt, kuinka olen ajatellut.--Sinä tulisit olemaan sekä sihteerinä että
apulaisena. Kokoilet uutisia, kirjoittelet novelleja, »kaikenlaista» ja sen semmoista,
pientä, kevyttä. Pääkirjoituksista me kyllä pitäisimme huolen.
JUSSI. Ja lehden kanta tulisi olemaan entisellään?
PASTORI. Jyrkemmäksi minä sen tahdon. Lehti on tähän saakka ollut liian laimea,
välistä melkein väritön. Enemmän pontevuutta vaaditaan, jos mieli jotain vaikuttaa.
JUSSI. Ei, pappa--ei ole minusta siihen toimeen.
PASTORI. Miksi ei olisi? Kykenet nyt jo vallan hyvin, sen näkee kirjoituksistasi
»Suomettaressa». Ja lisää totut, kun pääset työhön oikein käsiksi.
JUSSI. En minä sen puolesta epäile. Mutta minä kun olen täydellisesti vapaamielinen,
pappa. Ja pyrkisin kehittymään juuri realistiseen suuntaan; Enhän minä silloin voi kuulua
konservatiiviseen lehteen, millään lailla.
PASTORI. Vapaamielinen, sinä--? Pyrkisit kehittymään realistiseen suuntaan--? Tuohon
roskatasaiseen--Mitä joutavia! Sinulla ei vielä ole omia, vakavia mielipiteitä. Tuolla ijällä

tavallisesti häilytään sinne tänne. Vähän vanhenet, niin opit ymmärtämään, ettei siinä
suunnassa mitään kehitystä hyvään ole, vaan kehitystä pahaan, itsensä ryvettämistä.
Lokaviemäriin se johtaa, ei muuhun. Vapaamielinen! Vielä vain! Olet saanut sen päähäsi
siellä Helsingissä, kun toiset ovat tyrkyttäneet.--Mutta onpa sinun aika jäädä kotiin,
näemmä. On tosiaankin!
JUSSI. En minä ole enää mikään poikanulikka, pappa.--On minussa jo siksi miestä, että
osaan itsenäisesti ajatella ja arvostella asioita.
PASTORI. No, enhän minä sitä tarkoittanut.--Tahdon vaan sanoa, että olet vaikutusten
alainen, niinkuin nuorena ylipäätään ollaan. Mutta sitä paitse--mitä sinun kantasi
oikeastaan tähän kuuluu? Ei sitä kysytä. Kirjoittelet viivan alle tai viimeisille sivuille
jotain leikillistä päivän tapauksista tai niin poispäin. Yhtä toista, mitä sattuu. Keveitä,
helposti sulavia pätkiä vaan. Vakavammista asioista sinun ei tarvitse puhua sinne eikä
tänne. Saat niistä häiritsemättä pitää omat ajatuksesi, jos niin haluat.
JUSSI. Ei pappa ottaisi samoilla ehdoilla osaa vapaamielisen sanomalehden
toimitukseen.
PASTORI. Se on vallan toista. Eri asia tykkänään. Kuinka sinä voit verratakaan? Minulla
on varmat vakuutukset, jotka perustuvat ilmoitettuun sanaan. Ja minä olen pappina
velvoitettu taistelemaan kirkon ja kristinuskon puolesta.--Vaan siitä emme nyt huoli
riidellä. Niinkuin jo sanoin, sinulta ei vaadita enempää kuin antaa voit. Eikä sinun tarvitse
puuttua näihin kysymyksiin ollenkaan. Vallan tarpeetonta ylimalkaan, että nuoret
puhuvat asioista, joita he eivät kumminkaan ymmärrä. Parempi kun malttavat mieltänsä,
siksi kuin viisastuvat ja pystyvät niitä oikein arvostelemaan.
JUSSI. Pappa aivan erehtyy tuossa. Se on juuri kritiikki, joka on nuorten paras ase
nykyaikana. Kritiikki, joka hävittää auktoriteetti-uskot ja ennakkoluulot kaikilla aloilla
puhumattakaan tyhjänpäiväisistä houreista, joista ihmisparat kerrassaan päästetään
vapaiksi.
PASTORI. Kyllä kai! Lapsellista suunpieksämistä vaan, ei muuta mitään. Mutta siitäkin
täytyy tehdä loppu, ennenkuin saavat kansan villityksi. --No niin, päätetty asia siis! Sinä
jäät kotiin ensi vuodeksi?
JUSSI. Ei, pappa, heittäkää pois koko tuuma. Minä en voi kirjoittaa siihen lehteen.
PASTORI. Ole vaiti! Sinä voit, ja sillä hyvä. Minä takaan, ettei tule mitään vaikeuksia. Ja
pääsethän sitä paitse erillesi, jos siksi näet. Otamme jonkun toisen sijaasi, sillä se on tehty.
Mutta nyt koetamme aluksi yhdessä, isä ja poika.
ELISABETH (tulee ruokasalista). Tuletteko ruualle? Siellä on aamiainen pöydässä.
PASTORI (katsoo kelloaan). Minä en jouda. Täytyy lähteä kirjapainoon. Kumma,
etteivät ole vielä tuoneet korrehtuuria sieltä.--Niin, Jussi, mieti nyt asiaa, niin huomaat
itsekin, että se on hyvä kaikin puolin.-- Noin tunnin päästä tulen takaisin, silloin
toivoakseni olet jo selvillä. (Menee.)
JUSSI. Minä en rupea siihen lehteen, en millään ehdolla! Pappa ei saa minua siihen, ei
vaikka--! Mutta kyllä hän minua nyt kiusaa, luultavasti, kaiken kesää.--En tiedä kuinka
siitä tekisi lopun.
ELISABETH. Tuskinpa hän kiusaa, jos kerran varmasti päätät. Eihän pappa voi sinua
pakoittaa. Tulisit muuten syömään nyt, siellä perunat jäähtyvät.
JUSSI. Ei minulla ole nälkä, enkä minä välitä.
ELISABETH (ottaa käsityön). Voi, kuinka olet kärsimätön. ja kuinka vähästä sinä joudut
suunnilta pois. Olisit edes Hannan sijassa, mitä silloin sanoisit!

JUSSI. Hannan sijassa? Mikä hänellä on hätänä?
ELISABETH. Kyllä kuulet.
JUSSI. Tuoltahan Hannan ääni kuuluu ruokasalista yhtä iloisena kuin ennenkin.
ELISABETH. Niin--kuulukoon vaan.
JUSSI. Ettäkö hän sitten salaa jotain,--ja teeskentelee iloisuutta? (Ruokasalin ovelle.)
Hanna; tules tänne!
ELISABETH. Ei,--anna hänen syödä.
HANNA. (tulee). Mitä tahdot, Jussi?--minä olen, mamma, lopettanut.
JUSSI. Kuule--mikä sinua vaivaa?
HANNA. Ei mikään.--Kuinka niin?
JUSSI. Kun mamma sanoo.
ELISABETH. Hanna ei itse vielä tiedä koko asiasta.
HANNA. Mistä asiasta?--Mamma, mistä?
ELISABETH. Että sinun nyt, lapseni, täytyy lopettaa kesken jatko-opisto.
HANNA. Voi, minkätähden?
ELISABETH. Pappa tahtoo. Papalla ei ole varaa kustantaa sinua enää.
JUSSI. Sanoiko hän niin?
ELISABETH. Sanoi.
HANNA. Ja sikseenkö sitten jäisivät kaikki luvut? Ijäksi päiviä?
ELISABETH. En tiedä mitään neuvoa.
HANNA. Jospa voisin itse ansaita jollain tavalla?
ELISABETH. Millä, hyvä lapsi?
HANNA. Jos saisin koti-opettajan paikan.
ELISABETH. Ja kaksisataa markkaa palkkaa korkeintaan. Ei sillä säästöjä tehdä.
HANNA. Niin,--ei sillä tehdä säästöjä.
JUSSI. Vai ei ole varaa! Tietäähän sen. Kun täytyy sanomalehtiä kustantaa. Ja
hämmentää ihmisten järkeä. Eihän semmoisen »jalon