Papin perhe; Hän on Sysmästä; Spiritistinen istunto | Page 5

on semmoisesta pettymisestä särkynyt.
MAIJU. Sinä et sitten usko, että minulla on lahjoja?
HANNA. Hyvänen aika, enhän minä tiedä, näes. Minä vaan varoitan.
MAIJU. Mutta kun minä vakuutan--?
HANNA. No, no, saattaa sinulla olla; en kiellä enkä myönnä, ennenkuin näen.
MAIJU. Sepä kumma, ettei minulla olisi! Ja etten sitä itse parhaiten tietäisi.--Ensi tilassa
minä teille näyttelen. Saapas nähdä, mitä silloin sanot. Luulen, että hämmästyt.
HANNA. Olen oikein utelias--
MAIJU. Tuntuu ehkä vähän ilkeältä näytellä omille ihmisille,--vieraille olisi paljon
helpompaa.
HANNA. Noo, eikö se ole yhdentekevä.
MAIJU. Kun ei välitä, niinkö?--Koettaa vaan ajatella, ettei ole ketään katsomassa.
HANNA. Vaikka niinkin.--Kuule, siellä on vieraita eteisessä.
MAIJU. Taivas!--Täti Savén ja täti Emilia! Minä onneton, kun unohdin papan asian. Nyt
minut paha perii--ihan elävänä.
HANNA. Mitä se on? Mikä sinulla on hätänä?
MAIJU. Mene sinne ottamaan heitä vastaan. Kylläpähän kuulet mene, mene!--Tästä

mahtaa tulla kaunis soppa.
HANNA (menee eteiseen). Tervetultua!----On, kyllä mamma on kotona---- Tänä päivänä
»Elias Lönnrotissa»----Kiitoksia----tehkää vaan hyvin ja käykää sisään----
MAIJU. Mitä nyt teen? He minut tappavat varmaan. Mamma, missä mamma? (Juoksee
ruokasaliin. Rouva Savén ja neiti Vuorio tulevat.)
ROUVA SAVÉN. Meitäkö Maiju niin säikähti, että juoksi pakoon?
NEITI VUORIO. Meitä tietysti. Nuoret eivät suvaitse vanhoja. Sen olemme kokeneet
ennenkin.
HANNA. Hyvä täti!--Maiju varmaan meni mammaa hakemaan.--Tehkää hyvin ja käykää
istumaan. (Elisabeth ja Maiju tulevat.)
ELISABETH. Kun en muistanut minäkään tässä ilossa.--Hyvää päivää, Rosina, päivää,
Emilia.
MAIJU (kumartaa ja tervehtii).
ELISABETH. Maiju raukka on täällä vallan onnettomana.
ROUVA SAVÉN. Ja mistä syystä?
ELISABETH. Pappa käskee häntä täti Savénin luokse asialle ja hän unohtaa.
ROUVA SAVÉN. No, minä jo ihmettelinkin, miksi en mitään vastausta saanut.--Kuinka
on? Tuleeko pastori meille lukemaan tänä iltana?
ELISABETH. Kyllä tulee, mutta vasta tuolla kahdeksan aikaan, ennemmin hän ei pääse.
ROUVA SAVÉN. Sepä vallan erinomaista! Minä luulen, että kokoukseen tulee paljon
jäseniä tänä iltana, juuri siinä toivossa, että saavat kuulla pastoria.
NEITI VUORIO. Me tulimme teitä hakemaan. Tietysti te lähdette mukaan kaikki?
ELISABETH. Niin, minä en oikein tiedä, mitä nämä vastatulleet sanovat. Jaksavatko he
matkan jäljestä--?
NEITI VUORIO. Aina sitä jaksaa, kun vaan on halua.--Mitä arvelet, Hanna?
HANNA. Jos mamma tahtoo--
MAIJU. Hanna--se on vaan pakana-yhdistyksen ompelu-ilta--(hiljaa nykäisten häntä). Ei
mennä, elä lupaa!
ROUVA SAVÉN.--Ei »pakana-yhdistyksen», Maiju, vaan »lähetys-seuran».
MAIJU. Niin, niin, »lähetys-seuran»,--jossa pakanain lapsille ommellaan
vaatteita--(hiljaa) kiellä, Jumalan luoma--kiellä!
ROUVA SAVÉN. Niin, siellä ommellaan vaatteita noille alastomille raukoille, jotka
saavat kasvaa kuin metsän pedot, ilman hoitoa, ilman kasvatusta, kaukana kristillisten
ihmisten parista.
NEITI VUORIO. Villien keskessä, joilta oppivat vaan raakuutta ja kaikkea pahaa,
etteivät ymmärrä, poloiset, hävetä edes alastomuuttaankaan. Eikö se ole kauheata?
ROUVA SAVÉN. Me olemme koettaneet tälläkin seudulla herättää sääliä heitä kohtaan
ja pastorin avulla olemme arvon saaneet ompeluseuran kokoon. Siinä on nyt
viisikymmentä jäsentä, kaikki hartaita kristityitä, jotka mielellään uhraavat aikansa ja
voimansa rakkauden töissä.
NEITI VUORIO. Onhan meillä paljon ystäviä,--jos toiselta puolen on paljon
vastustajiakin, jotka eivät muuta tee kuin pilkkaavat ja ivaavat meidän harrastuksiamme
yksin julkisuudessakin.
HANNA. Ketkä on niin pahoja?
MAIJU. Niin--ketkähän ne ovat niin pahoja?
ELISABETH. Ei tarvitse heistä välittää.

ROUVA SAVÉN. Ei, tietysti. Ilolla kärsimme täällä häväistystä Herramme tähden. Se on
kunniamme. Ja tulevassa elämässä siitä palkan saavutamme.
NEITI VUORIO. Se vaan on surullista, että löytyy ihmisiä, jotka ovat niin paatuneita--
MAIJU. Että panettelevat ja juoruavat--
ELISABETH. Kuinka päätämme sitten? Lähdemmekö vai ei?
MAIJU. Ei!--Ei lähdetä. Hannakin näyttää niin väsyneeltä.
HANNA. Jospa sentään lähtisimme, niin saisimme nähdä pappaa vähän pikemmin. Hän
varmaan menee »Aamuruskon» toimistosta sinne suoraan?
ELISABETH. Niin luulen. Ja mielellään hän soisi meidän olevan siellä.
HANNA. Niin, emmeköhän sitten--
MAIJU. Kuullaan ensin, mamma, mitä Jussikin sanoo ja herra Rastas.
ELISABETH. Ehkä menet kutsumaan heitä tänne.
MAIJU Kyllä!--Mutta elkää päättäkö mitään sill'aikaa. (Hän juoksee ruokasaliin.)
ROUVA SAVÉN. Kuinka hauskaa, jos tulisitte sinne kaikki. Nuoret ovat meitä tähän
saakka ylipäätään karttaneet--mikä siihen lienee syynä?
NEITI VUORIO. Meillä kun ei ole tarjota sitä, mikä lihalle ja verelle olisi mieluista.
ROUVA SAVÉN. Siinä kait se on.--Niin, niin, siinä kait se on. (Jussi, Teuvo ja Maiju
tulevat. Edelliset tervehtivät, Teuvo esitellään.)
ELISABETH. Täällä on kysymys--
JUSSI. Me jo tiedämme.--Maiju kertoi.
ELISABETH. Ja mitä teette? Tuletteko mukaan?
JUSSI (hymyillen) Niin, mekö?--Ei, mamma!
TEUVO. Emmehän me osaa ommella edes--emme ole käyneet yhteiskoulua.
ROUVA SAVÉN. Voi, eihän teidän tarvitse ommella, tulette muuten vaan. Näytätte että
hyväksytte asian.
NEITI VUORIO. Niin, ja tehdäänhän siellä muutakin, ei vaan ommella. Keskustellaan,
luetaan. Tiedättekö, siinä on jotain mieltä ylentävää tuossa meidän pyrinnössämme. Minä
ainakin palajan sieltä joka kerta parempana ihmisenä, kuin olen sinne mennyt.
JUSSI. Vai niin? Kuinkahan hyväksi mahdatte sitten lopulta tullakaan?
HANNA. Jussi,--käytkö ruokasaliin, minulla olisi sinulle vähän puhuttavaa.
JUSSI. Tarpeetonta!--Minä tiedän puhumattasikin, mitä sinulla on sydämellä!
HANNA. Hyvä Jussi--!
JUSSI. En minä ole hyvä. En ole tehnyt vielä ainoallekaan neekeri-penikalle paitaa.
ELISABETH (lempeästi nuhdellen). Sinä et ole hyvä. Se kyllä näkyy.
JUSSI. Ja sentään mamma minusta pitää, vaikka olenkin tällainen,--eikö totta?
ELISABETH. Irvihammas!
ROUVA SAVÉN. Kello on jo paljon.--Teiltä ei sitten tule ketään?
NEITI VUORIO. Kuulethan sen. Turhaa