Panu | Page 2

kes?n? runoina lauloivat tyyni? salmia soudellessaan. Heimot veljeytyiv?t, antoivatpa toisilleen tytt?ri??nkin avioksi,-- munkki v?litti kaupat ja vahvisti ne omilla pyhill? menoillaan. Hyv?ss? sovussa he siis palvelivat kukin jumaliaan saman veden vieremill? ja kalastelivat toisiaan kadehtimatta, ja oli viljaa vedess? molemmille.
Mutta sitten kuoli Kontoj?rven erakko, ja h?nen kynt?m?ns? vainio alkoi rikkaruohoa ty?nt??. Sopu etel?n ja pohjan miesten v?lill? huononi ja h?visi lopulta tyynni, kun savolaiset asettuivat vakinaisesti asumaan Kontoj?rven ymp?rille ja toivat toisia tullessaan. He sanoivat maita omikseen, alkoivat kaataa laajalti kaskia ja anastivat itselleen kalapaikoista parhaat. Syntyi sotia, joita k?ytiin vaihtelevalla onnella, ja milloin oli mikin heimo Kontosuvannon haltija. V?hitellen kaikkoutuivat kuitenkin karjalaiset pois, kun saaliskin vedest? v?heni sit? mukaa kuin savolaisten luku lis??ntyi. Yh? harvemmin he en?? kalaan tulivat. Mutta kun tulivat, tulivat he toisina aikoina ja toisille asioille kuin ennen: tulivat talvella ja toivat nahkoja kaupaksi, saaden suolaa ja piit? ja aseita palkkioksi. Sill? tavoin syntyi, sit? mukaa kuin asutus Kontoj?rven ymp?rill? vakaantui, sen rannalla markkinapaikka, jonne aikain kuluessa et?isten Vienain ja Ven?j?n miehetkin oppivat poroineen ajamaan.
Mutta vaikka karjalaiset olivat siirtyneetkin pois vanhoilta kalasaunoiltaan, j?i heid?n haltijansa kuitenkin vanhalle paikalleen asumaan. Ei yksik??n kauppamatkoillaan kulkeva karjalainen sen ohitse astunut pist?ytym?tt? sen puiden siimekseen ja heitt?m?tt? rahoistaan osaa kiviseen maljaan, joka oli pyh?n puun juurelle asetettu jumalan uhria vastaanottamaan. Siit? tuli aikaa my?ten rikas haltija, sill? sen antama kauppaonni oli suuri, suurempi usein yhten? p?iv?n? kuin oli ollut ennen kalaonni kokonaisena kes?n?, niin ettei en?? taaskaan ollut nurkumista kenell?k??n. Eik? uskaltanut kukaan jumalan aarretta anastaa, sill? taru kulki sellainen kontoj?rvel?isten kesken, ett? syttyy sota ja puhkee vaino ja viha liekehtim??n, jos ?yrinenk??n katoo Karjalan jumalan vanhasta aarteesta.
Mutta muuttuivat aikain kuluessa uskot ja hallitukset. Luterilaisuus h?vitti pyhimysten kuvat, ja uhripuut hakattiin maahan. Revittiin my?skin erakon vanha kappeli ja sijalle rakennettiin rukoushuone, jonne piispa kerran pari vuodessa l?hetti papin jumalanpalvelusta pit?m??n. Vuosittain l?hetti my?skin kuningas voutinsa veroa kantamaan, ja uhripyh?t?st? katosi jumalan aarre. Eik? kest?nyt kauan, ennenkuin syttyi sota. Ven?l?isten karatessa rajan yli Suomeen olivat karjalaiset heille oppaina ja asetovereina, ja kun entiset kalastustoverit ja kauppayst?v?t tapasivat toisensa metsiss?, vinkuivat vihaiset nuolet, eik? kukaan muistanut en?? sit? rauhaa olleenkaan, jonka entisin? aikoina el?nyt erakko oli kahden heimon v?lille rakentanut.
Vuosia oli autiona Kontoj?rven poroksi poltetun kirkon ja kirkonkyl?n paikka. Itsekseen kohisi koski, loiski laine ja humisi mets?, ja asumattomat korvet erottivat pitkiksi ajoiksi toisistaan savolaiset ja karjalaiset.
Mutta taas vetiv?t yhteiset edut ja tarpeet heit? toisiinsa. Taas rakennettiin tuvat ja saunat ja kirkko, entist??n suurempi. Joukoittain tuli savolaisia isiens? asuinpaikoille, ja heit? seurasi pappi ja vouti vakinaisina asujina, ottaakseen toinen Jumalalle, mik? oli oleva Jumalan, ja toinen kuninkaalle, mik? oli oleva kuninkaan. Karjalaiset laskettiin veronalaisiksi ja kastettiin, mik? heist? kastetuiksi saatiin, ja nyt kuuluivat riitaveljet samaan kihlakuntaan ja samaan pit?j??n.
Mutta suuri ei ollut karjalaisista sato valtakunnalle, ja viel? pienempi se oli kirkolle. Metsiss??n he eliv?t omaa el?m??ns? ja palvelivat omia jumaliaan. Harvoin heit? n?htiin kirkon seutuvilla muulloin kuin suurilla talvimarkkinoilla, jonne tulivat kuin tuiskuna ylimaistaan hiiht?en ja katosivat taas kuin pyrypilvi kauppap?iv?in p??tytty?.
Heill? oli siell? suuri kyl? useiden p?ivien hiihtomatkan p??ss? Kontoj?rven kirkolta l?hell? Maansel?n l?hdevesi? ja vieraan valtakunnan rajaa. Talvella kulki tie sinne soita pitkin, l?pi laidattomien korpien, poikki hiekkaisten harjujen ja yli huimaavien vaarojen; kes?ll? koskia sauvoen ja suuria soikulaisia selki? soudellen. Mutta harva oli se vieras, joka heid?n maassaan oli k?ynyt. Kirkonkyl?n asukkaiden ja muiden Savon miesten asiat olivat aina etel??n p?in, eiv?tk? oravan nahkain ja muiden turkisten ostajatkaan menneet Kontoj?rve? pohjoisemmaksi. Ainoastaan mets?in k?vij?t joutuivat joskus karjalaisten kyliin milloin eksyksiss??n, milloin ilveksi?, susia, karhuja tai hirvi? vainotessaan. Ei sanottu olevan hyv? niille taipalille l?hte?; kolme oli vaaraa voitettavana: tulinen koski tulisessa joessa, jonka tulikivell? istui tulinen kokko, tulinen kuoppa keskell? kaitaisinta kannasta kahden pohjattoman suon v?liss?; pilviin ulottuva rauta-aita, jonka ver?j?t? kipeni? haukkuva susi-ilves y?t ja p?iv?t vartioi. Mutta ne, jotka olivat k?yneet, ne kertoivat, ett? perill? asui siell? suuri sukukunta ison j?rven rannikoilla ja sit? ymp?r?ivien korkeiden vaarojen rinteill?. Sukukuntaa johtamassa kuului olevan vanha tiet?j?suku, jonka valta kulki is?st? poikaan. H?n oli k?r?j?in istuja ja ratkaisi vanhimpain miesten kanssa kaikki yhteiset asiat, riita-asiat ja muut. H?n oli ylimm?inen pappi, joka uhrasi jumalille, rukoili niit? muidenkin edest?, hankki niilt? avun ihmisille ja hoiti uhrilehtoa. Uhrilehto oli tuuhean uhrivaaran korkeimmalla kukkulalla, suuren sel?n pitk?ss? niemess?, josta ei saanut puuta kaataa, jossa ei saanut mets?llist? ampua ja jonka rannalla kalastaminen oli kielletty. Viel? kertoivat mets?miehet kuulleensa kummia runotarinoita suurista sankareista, joista pitopaikoissa illasta aamuun laulettiin ja joita kansa hartaasti kuunteli. Lapsensa toivat he joskus kirkolle kastettaviksi, mutta kotiin tultua pesi tiet?j? kastetun p??st? pyh?n veden ja kastoi uudelleen uhrivuoren huipulla olevassa oman jumalansa l?hteess? ja antoi lapselle uuden nimen.
Tiesih?n kuninkaan vouti kaikesta t?st?, ja tiesi pappikin. Mutta molemmat antoivat heid?n olla aloillaan, sill? niin oli neuvo kuninkaalta, ettei heid?n kanssaan olisi riitaa rakennettava, jos nimeksik??n veronsa suorittavat ja n??nk??n vuoksi Ruotsin uskon omistavat.
Vaikka savolaiskansa piti itse??n noita mets?l?isi? parempana ja oli