Panu | Page 7

pulkkiaan mäen
päälle kiskoen. Kun kaikki olivat koolla, pidettiin neuvottelu ja
päätettiin jättää tavarat piiloon harjulle siksi aikaa, kunnes nähtäisiin,
minne päin kaupat alkaisivat kallistua. Eivät saisi ostajat tietää, minkä
verran on nahkoja saatavana. Vasta sitten, kun hinnat on markkinain
kuluessa saatu nousemaan, tuodaan varastot esiin. Se oli Panun neuvo,
ja kaikki siihen suostuivat. Pulkat vedettiin syrjään, kätkettiin tiheään
näreikköön ja jälki lakaistiin havuluudalla umpeen.
Kun taas seistiin suksilla, valmiina alas lähtöön, näyttivät miehet
odottavan käskyä, ennenkuin laskivat suksensa menemään. Seistessään
siinä he olivat kuin joukko sydänmaitten sissejä ryöstöretkellä, aikeissa
karata viljeltyjä seutuja hävittämään.
--Hii--heijaa! huudahti Panu ja potkaisihe rinnettä menemään muiden
seuratessa.
Mutta juuri, kun hän oli parhaaseen vauhtiinsa päässyt, helähti häntä
vastaan laaksosta ääni, joka sai hänet vaistomaisesti sauvoillaan kaikin
voimin vastaan karustamaan. Se oli kirkonkellon soitto, joka kutsui
kansaa markkinamessuun. Mutta ei saanut Panu enää suksiaan
seisahtumaan, ja huimaavaa vauhtia kiidättivät ne häntä sankassa
lumipilvessä laaksoa kohti. Hän näki suuren kookkaan miehen astuvan
tietä myöten, jonka poikki hänen oli mentävä. Se pysähtyi katsomaan,
ja sen jäljessä tuleva väkijoukko pysähtyi myöskin. Siksi sai Panu
suksensa käännetyksi, ettei päälle ajanut, mutta tien yli päästyä irtautui
toinen suksi hänen allaan, ja karkeasti kiroten lensi hän vyötäisiään
myöten seisoalleen hankeen.
--Älä kiroo! kuuli hän jonkun väkijoukosta huutavan.
--Kiroon kirottuanikin, joka tielleni asettuu!
--Ei kirosi kirkonmieheen pysty!
Väkijoukko riensi papin jäljessä kirkkoon, kello kirkon tornissa heilui
vimmatusti, ja sekava kiukun ja nolon mielen tunne rinnassaan
puhdisteli Panu lunta suustaan ja silmistään. Enne oli ilkeä, hän oli
kaatunut kaiken kansan nähden, ja hänen miestensä oli useiden käynyt
samalla tavalla. Hän nousi taas suksilleen ja laski alas jäälle, jossa
markkinapaikka tyhjenemistään tyhjeni kaikkien kirkkoon rientäessä.

III.

Kontojärven pappilan huoneet olivat kaksi toisiaan vastapäätä olevaa
pirttiä, porstua väliä, jonka pohjassa oli yksi ainoa kamari. Vanhempi ja
pienempi tupa oli aikoinaan, ennenkuin vakinainen pappi Kontojärvelle
asettui, ollut tänne silloin tällöin suuriksi juhliksi ja markkinapäiviksi
saapuneen saarnamiehen asunto, jossa väliajoilla kirkonvartija oleskeli.
Nykyisen papin edeltäjän aikana oli tehty toinen tupa,
sisäänlämpiäväksi sekin ja vasta nyt uudelleen sisustettu saliksi. Uusi
salin sisustus oli siinä, että uuni laitettiin uloslämpiäväksi, lakeinen
tukittiin ja nahkan kedestä ja hienoista päreistä tehdyt ikkunat
muutettiin lasi-ikkunoiksi. Ne olivat ensimmäiset niillä seuduin, eikä
sellaista oltu vielä kirkkoonkaan hankittu. Vasta sen jälkeen, kun pappi
sai lasi-ikkunat, laitatti voutikin samanlaiset.
Tuvan takassa palaa kirkas pystyvalkea hienoiksi halkastuista
oksattomista koivuhaloista tehty, valaisten suurta huonetta, jonka
pienistä ikkunoista samalla tunkee sisään hiukan tammikuun niukkaa
päivää. Seiniä sitovat toisiinsa paksut orret, joille on nostettu
kaikenlaista tavaraa: pärekoreja, hevoskaluja, reen jalaksia, tankoihin
pistettyjä reikäleipiä y.m.s. Peräseinällä on pitkä pöytä, yhdestä
hongasta halkaistu, tyvipuoli leveämpi kuin latva. Seiniä pitkin
kulkevat pitkät penkit, katketen pöydän päässä, jossa karhun taijan
päällä on suuri, korkeaselustiminen, nahkalla päällystetty ja nähtävästi
muualta tuotu nojatuoli. Tuolin edessä pöydän tyvellä on paksu
raamattu, joitakuita muitakin tanakkakantisia kirjoja ja kirjoitusneuvot;
sen takana on kirjahylly ja sen kahden puolen Luteruksen ja Kustaa
Waasan muotokuvat kuparipiirroksissa. Ovensuussa on höyläpenkki ja
seinällä höyliä, kirveitä, sahoja ja muita työkaluja.
Karsinapuoli pirttiä on muodostettu kuin eri huoneeksi omaa erikoista
asujataan varten. Ikkunan alla on pienoinen, kiiltomaalilla maalattu
naisen ompelupöytä ja sen molemmin puolen kaksi suorapiistä,
vaalealla, raitaisella vaatteella katettua tuolia ja nurkassa
samantekoinen sohva, jonka takana kultakehyksinen soikea peili
kynttiläjalkoineen. Pöydän ja sohvan välissä on messinkihelainen
piironki. Koko karsina on muusta huoneesta erotettu ortta myöten
uunin nurkasta peräikkunaan kulkevalla uutimella.
Huoneessa käyskentelee sitä järjestellen nuori nainen. Suuresta
matka-arkusta ottaa hän esille kapineen toisensa perästä: uutimia,
mattoja, peitteitä, liinoja ja lakanoita, jotka äsken juuri olivat tulleet

Turusta markkinamiesten mukana.
--Nythän tämä alkaa vähän ihmisasunnolta näyttää, huokaa hän.
Hän on solakka, hienon näköinen ihminen, liikkeet vähän uupuneet ja
kasvoissa alakuloinen, vähän tyytymätön ilme. Otettuaan esille suuren
kauniin ryijyn levittelee hän sitä käsissään, katsellen, mihin sen
asettaisi. Mutta ei sitä näyttänyt voivan oikein mihinkään asettaa. Lattia
on musta ja epätasainen, seinät samoin. Kaikki täällä on niin mustaa ja
nokeentunutta. Ihmisetkin näyttävät, kuin olisivat kaikki savustettuja.
Joka paikassa ammottaa täällä raaka puu ja silittämätön kivi. Tuokin,
tuo uunin kylki ... mutta senhän minä peitänkin tällä ja seiniä varten
täytyy keksiä jotakin muuta. Hän mittaa, ja se sopii. Innostuen siitä
rupee hän laajentelemaan järjestelysuunnitelmaansa.
--Tuohon kun siirrän pöydän ja nuo tuolit ja levitän hirven taljan
jalkain alle, niin tulee tästä lämmin, soma nurkka.--Kaarina, huutaa hän
ovesta, tulehan tänne, mitä teet siellä ulkona?
--Terveisiä kirkosta! Lakaisen tullessani lunta täältä porstuasta, kun on
taas ajanut kynnyksen tasalle.
Sitäkin on täällä niin, että tahtoo siihen hukkua, jos minne liikahtaa. Se
tunkee huoneisiin, sataa sisään piipuista, nietostaa lasit umpeen, sulkee
tien kaikkialle. Ja kun ei sitä ole, silloin ei pääse senkään vertaa: soita
ja korpia kaikkialla, jotka näyttävät ulottuvan maailman laitaan.
--Tulehan auttamaan minua, Kaarina!
Kaarina siunasi sitä ihmettä, että matto ripustetaan uunin kylkeä
koristamaan. Mutta paljon oli Kaarinalla ollut muutakin
kummastelemista tästä kaukaa tulleesta rouvasta, jonka käytös, vaatteet
ja kaikki tuumat olivat niin toisenlaisia kuin kenenkään, joita oli ennen
nähnyt.
--Kas niin, ja nyt