Panu | Page 5

tutki,
mutta heimon tänäiset asiat menivät menojaan. Ei kukaan oikeutta
jakanut, ei pidetty yhteisiä uhreja, ei yhteisiä karhunajoja, siellä sikisi
sudet ja karhut, ei saatu hintoja nahoista, kun kukin omin päin
markkinoille kulki, eikä kauppaan kyetty. Tuhosit toimettoman tietäjän,
ja siitä olkoon sinulle kiitos.
--Nyt on toisin kaikki. Nyt on voutikin ystävämme ja puoltaa meitä.
--Mitenhän saitkaan sen puoleesi lumotuksi, karilaan? kysyi Kuisma.
--Olkoon minun puolestani vallassa kuka tahansa, virkkoi Panu
kysymykseen vastaamatta. Kernaasti olisi saanut Reitakin olla, jos olisi
ollut hänessä miestä siihen. Mutta olisitte häntä vielä vähän aikaa
seuranneet, mennyttä olisi pian ollut oma tieto ja uusi sijassa. Se
lapsianne salli kirkolla kastaa, antoi akkojen vaeltaa rippiin ja messuun
ja semmoiseen saastaiseen menoon eikä ollut miestä estämään omaa

vaimoaankaan Ristin-Kiesusta kumartamasta. Salaa lie tehnyt sen
vaimo, ja salaa tekivät sen monet muut, mutta siinä sen miehen näki,
näki heikon ja nahjuksen. Pian olisi käynyt meille niinkuin on käynyt
monelle heimolle Inkerissä ja Aunuksessa. Vähät minä vallasta välitän,
parempi olisi ollakseni, jos saisin elää niinkuin mieleni tekisi: metsääni
kulkea, kalaani pyytää, kaskeani viljellä ja vain omaa tavaraani kaupita.
Niissä nyt aikani kuluu: ole kaikkien neuvonantaja, kaiken maailman
pahan parantaja, loihdi, taio, lääkitse ... ei yön lepoa, ei päivän rauhaa.
--Turhaan aina puhelet ja puolustelet,--ei kukaan sinua soimaa, sanoi
Ilpo.
--Kun ei oltaisi niin köyhiä, kun ei eläminen olisi niin raskasta kuin
usein on kovina talvina ja huonoina riistavuosina, virkkoi miesten
joukosta munan, joka tähän saakka oli äänetönnä istunut. Ristityt
rikastuvat, heitä onni seuraa, mutta meitä pakenee. Täydet ovat heidän
aittansa, minulla ei tietoa, miten talven yli päästä. Lieneekö syy
jumalissa vai miehissä?
--On se miehissäkin, Patvaseni, miehissä se on, huono olet metsän
kävijä.
--En jaksa, vanha mies, nuorten perässä hiihtää, kun karhu pohkeeni
puraisi; edestäni ottavat, eivätkä meidän jumalat käske voimallisten
huonoja auttamaan, niinkuin kuuluu käskevän Ristin jumala.
--Ei huolehdita, vielä siihenkin keinot keksitään. Uskon parempien
aikain koittavan. Yhteisiin toimiin rupeamme, ja'amme saaliit miehiä
myöten. Vouti on puolellamme ja on uhannut auttaa, kun tarvitaan. Hän
on mahtavampi kuin pappi, hänellä on maat ja metsät, ja hän tekee,
mitä tahtoo. Vielä kuulette, jahka odotatte ja luotatte minuun.
--Ka, luotamme sinuun, luotamme!
Hanki karahti miesten takana, jotka kehään kerääntyneinä olivat
nuotion ympärillä istuneet, ja Jouko hyppäsi suksiltaan heittäen
kannannaisen teiriä isänsä eteen.
--Viisi teirtä! huudahti Kuisma. Kas oivaa jousimiestä!
Kaikki kummastelemaan, milloin hän ne oli ehtinyt ampua, ja Jouko
kertoi, että hän kerran puun juurelle hiivittyään oli ne yksien jalkainsa
sijoilta kolkannut toisen toisensa perästä.
--Eivätkö lentäneet pois?
--Eivät liikahtaneetkaan.
--Kolkkasitko kaikki?

--Yhden jätin.
--Niin oli jätettäväkin.
Sitä ei muistanut kukaan itselleen tapahtuneen, että olisi niin monta
talviteirtä yhdestä puusta ampunut, ja miehet päättelivät Panua
silmäillen, että hänellä, tietäjällä, oli osanna tässä poikansa oudossa
saaliissa. Välistä oli ennenkin hänen mukana ollessaan sattunut
samantapaista.--Kerrankin oli eräs metsämiehistä, ollen yhtä pyytä
ampuvinaan, lävistänyt yhdellä nuolellaan kaksi, niin että jäivät
molemmat siihen kaulastaan riippumaan. Toisen kerran oli yhtä oravaa
kolkatessa pudonnut puusta toinenkin; nuoli oli yhteen oravaan
satuttuaan kimmonnut kuusen oksasta toiseen. Mutta ei Panu sallinut
näistä tämmöisistä puheltavan.
Teiret kynittiin miehissä, siivottiin, täytettiin voilla ja suolalla ja
heitettiin pataan, joka oli alkanut kiehua. Kuisma oli lähennellyt Joukoa
ja kuiskasi hänen korvaansa:
--Teitkö taikaa ennenkuin ammuit?
--Mitäpäs minä olisin hänestä taikaa tehnyt.
--Ei tule lintu loitsimatta, tetri taian tekemättä. Jos neuvot minulle, niin
taon tusinan nuolia ilmaiseksi. Jos pelännet sitä, että taikasi käy
tehottomaksi, niin saathan isältäsi uusia.
--Isä on kieltänyt.
--Ei se saa tietää.
--Isä tietää kaikki.
--Jos sanot, niin neuvon sinulle lauluja, joilla kaiken maailman neitojen
aittain ovet avautuvat. Vielä niitä niitäkin tarvitset, eikä osaa isäsi niitä
neuvoa.
Jouko, joka oli totinen, suorakasvoinen poika, hymähti vähän, mutta ei
vastannut. Usein laski Kuisma hänen kanssaan tuollaista todensekaista
leikkiä, usein kärtti hän sanoja ja taikoja, mutta ei ollut Jouko
kuitenkaan varma siitä, uskoiko se niihin, vai pitikö vain pilkkanaan
sekä isää että häntä ja kaikkia, jotka taikoihin luottivat.
--Teitkö tämmöisen taian,--ahdisteli Kuisma yhä edelleen,--oliko
sinulla pussissasi kolme kynää kolmen pyytäjän pyydyksestä otetun
linnun siivestä, majavan hammas ja sipale vanhan ruumiin vasemmasta
korvalehdestä, panitko pussin kainaloosi ja kiersitkö sillä lintuparven?
Oliko?
--Ei ollut.

--Sitten oli sinulla mustan kissan pää, ja sillä kiersit ja panit sen kannon
päähän?
Panun terävä silmä, joka pälyi kaikkialle, oli muiden syödessä ja ääntä
pitäessä seurannut Kuismaa ja Joukoa ja sai hänen tarkka korvansa
muutamista sanoista selville, mistä oli puhe.
--Ne on niitä Kuisman taikoja ne, virkkoi hän pilkallisesti.
--Kun ei kelvanne, niin neuvo parempia ... ota oppiisi minut!
--Ei ole sinusta tietäjäksi ... olet liiaksi laajasuinen, haastaisit kaikelle
maailmalle tietosi, ja sinne ne sitten menisivät, ja voima hajoisi kuin
sumu ilmaan.
--Sinne ne vielä menevät muidenkin tiedot ... en ole ikipäivinä taikaa
tehnyt enkä loitsua lukenut.
--Aina sillä kehut, mutta edestäsi löydät, minkä taaksesi kylvät.
Jouko näki isänsä silmän välähtävän. Ei suottakaan olisi hän sallinut
taikoja halvennettavan ja niistä kevytmielisesti puhuttavan. Mutta
paljon oli niitä sellaisia, jotka niin tekivät. Monet nuoret miehet pitivät